Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Terveiset saunasta

Terveisiä saunasta! Olipa niin makoisat löylyt ja oikein vastan kanssa kylvin. Hyvän tovin ropsuttelin ja sitten istuin ja nautin pehmoisista löylyistä ja ihanasta tuoksusta. Siinä nautiskellessa juolahti mieleen, että kerronkin tästä nautinnostani täällä, kun ei muuta oikein ollut asiaksi asti. No liekö tätäkään asiaksi asti! ;D

Tässä saunomisen jälkeen kodinhoitohuoneeseen lavastettu kuva, jossa minun saunahattuni ja mieheni mökillä tekemä vasta. *Joo, nyt siellä joku kuuluu sanovan, että ei kun vihta! Mutta vasta se meille on.* Mieheni muuten sitoo vastan ihan oikealla vitsaksella eikä millään kumirenksulla. Olisi pitänyt panna tuo vasta toisin päin, niin olisitte nähneet, mutta enpä hoksannut. Onhan minulla muuten hieno saunahattu, oikein tuollainen huovutettu. Sain sen viime keväänä ennen muuttoamme kahdelta hyvältä ystävältäni läksiäislahjaksi. Vilkutukset vain teille, jos satutte täällä käymään. Hyvä on hattu ollut, on joka saunomiskerralla päässäni.

Nautiskeluni muuten jatkuu vieläkin tänä iltana. Kun menen nukkumaan, niin minua odottaa ihanat tuoksuvat petivaatteet. Tuulettuivat kai seitsemän tuntia tuolla raikkaassa tuulessa ja sitten pedattiin puhtailla liinavaatteilla. Nukuttaakin paremmin!

Kerropa sinäkin kommenteissa, millaisia pikkunautintoja sinulla on?

Käsitöistä sen verran, että etenevät pikkuhiljaa. Tekeillä on etiopilaisvauvalle nuttu ja vihdoinkin ne Kainuun kukkalapaset, joita olen koko talven suunnitellut tekeväni. Mutta niistä sitten lisää, kunhan valmistuvat.



19 kommenttia:

  1. Parasta on saada olla rauhassa kotona ilman mitään menoja ja velvollisuuksia. :)

    Mun pitäisi etsiä kolmanteen vauvannuttuun jotkut vanhat novitat, Sami nimittäin nojasi 3,5 mm KnitPickseihini ja kuului KRÄKS. :(

    VastaaPoista
  2. Parasta on viikonloppuisin kun mies on kotona ja herää lasten kanssa. Minä kun olen aamuisin vähän huono heräämään :)
    Ja myös se kun kummankin lapsen saa illalla nukkumaan. Ah, sitä hiljaisuutta :) Sitten kaivankin suklaata esille, sekä puikot ja lösähdän mukavasti omalle kutimustuolilleni :)

    VastaaPoista
  3. Aiheeseen liittyen:Mitä ylellisyyttä onkaan saada joulusaunassa vihtoa (täällä siis vihta)hyvin haudutetulla vihtalla.Ja vitsaksella sidottu sen pitää olla, ei mitään kumilenksuja!Itse en kyllä osaa vihtaa tehdä edes sillä kumilenksulla!
    Nautinnollisia saunahetkiä jatkossakin!
    Kauniin värinen saunahattu!

    VastaaPoista
  4. Minulla taitaa olla tällä hetkellä se "pikkunautinnon" aika, ensimmäistä kertaa koko tämän viikon aikana! Eli lapset nukahtivat, eikä kuopus ole vielä herännyt kertaakaan tämän illan/yön aikana (herää tietysti just, kun tämän saan kirjoitettua...), itseäni ei väsytä vieläkään, eli saan ihan rauhassa neuloa ja viimein lukea blogeja! :) Joskus tällainen hetki tulee kuopuksen päiväunien aikaankin, ja silloin on otettava ilo irti omasta rauhasta. :) Isäntäkään ei häiritse, kun katsoo jotain elokuvaa sohvalla. :)

    VastaaPoista
  5. Eipä ole kokemusta saunahatusta. Millälailla koet vaikutuksen?

    Minun nautintojani on puhtaat, tuuletut petivaatteet, puhdas, siisti koti, viesti ystävältä jne.... :)

    VastaaPoista
  6. Nautinto on aina istahtaa neulenurkkaukseen neulomaan,mutta varsinkin silloin kun on saanut siivottua ja kaikki tuoksuukin puhtaalta. Toinen nautinto ehdottomasti kauniiden kynttilöiden hehku.

    VastaaPoista
  7. Saunahetki on aina ihana hetki! Eräs viikonkohokohtia on torstai-ilta, kun on saatu siivottua (torstai on siis meidän viikkosiivuouspäivä) ja sitten juodaan kahvit hyvien tykötarpeiden kera ja Kotikatu alkaa ja viikonloppu häämöttää...

    VastaaPoista
  8. Sauna on tosiaan nautinto, pari kertaa viikossa. Ei mikään kuuma, korkeintaan +75. Selälleen lauteille ja jalat seinälle, siitä selkäkin tykkää. Petivaatteet pitäisikin viedä ulos ja vaihtaa lakanat. On vaan niin iso homma, kun on noita nukkujia niin monta. Eihän sitä kaikkia tarvi saman päivän aikana tehdä, mutta se alotus...
    Viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Sauna on kyllä yks parhaista nautinnon paikoista. Minä makaan saunassa vallan nykyään ja pään alla on muovinen joustava saunatyyny ja "rae"tyyny toisena. Sitten pikkuhiljaa siirrän joustotyynyä hartioiden alle, siinä vähän saa niskalukkoja auki (ja fysioterapeutti varoitti mua jatkamasta tätä huvia!).

    Ja aamukahvi sänkyyn on yks lähes jokapäiväinen ylellisyys. Kiitokset vaan tyttärille! Eli lataan Keijo-keittimen (meillä kaikilla koneilla on nimet) illalla, aamulla useimmiten toiseksi nuorin aamuvirkku tyttö painaa keittimen päälle ja sit tuo kupillisen kahvia mulle.

    Olishan noita arkipäivän nautintoja paljonkin, kun nyt aloin kirjoittamaan, tulee mieleen lisää...
    Vaan lähdettävä viemään nuorinta luistelemaan.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Parasta on kun saa herätä omaan tahtiin ja ei ole kiire minnekään :)
    Lisäksi nautin tänään lauantaina saunasta, ihanaa.
    Käytätkö tuota hattua kuivana vai märkänä?
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  11. Kaisa: Minäkin nautin kiireettömyydestä ja vapaudesta- ;) Edelleenkin, vaikka se on eläkeläisellä melkein kokoaikaista.

    Mammutin jälkeläinen: Oikein hyvin on muistissa nuokin nautinnot, vaikka ovatkin kaukana takana päin. :)

    Irina: Samat nautinnot meillä siis! ;) Enkä minäkään osaa vastaa tehdä. ;D

    Mari: Hyvin muistan minäkin nuo ylelliset hetket, kun lapset nukkuivat ja sai ihan omaa aikaa. ;)

    Tupuna: Meilläkin samantapaisia nautintoja! ;)
    Täytyypä rehellisesti tunnustaa, etten huomaa saunomisessa mitään eroa hattu päässä tai ilman. Liekö se niitä asioita, että sitä voi käyttää, kun ei siitä ainakaan haittaa ole. ;D Mukava se päässä on kyllä laueilla istua. Samalla aina muistan ystäviäni, kun panen hatun päähän. ;)

    Seijasisko: Minäkin nautin myös noista asioista! :)

    Eila: Rankalla työllä ansaitut pullakahvit ovat kyllä minunkin nautintolistallani! ;)

    Pirena: Minäkin olen lauteilla pitkällään. Ja potkin siinä jaloillani ja heiluttelen käsiäni kuin pienet vauvat! ;D Olenkin sanonut, että lauteille meno on kuin palaisi äidin kohtuun. ;)

    Mammutti: Sinullahan on hyvin opetetut lapset, kun huolehtivat äidille aamukahvit sänkyyn! ;) Minä saan vain syntymäpäivänäni ja äitienpäivänä, mutta mukavalta sekin tuntuu. ;)

    VastaaPoista
  12. Marjo: Me saunotaan noin joka toinen päivä, siis 3-4 kertaa viikossa. Ollaan kai saunahulluja! ;D
    Saunahattua käytän kuivana, panen kuivien pesemättömien hiusten päälle. Käytetäänkö märkänäkin? Minä en ole ollenkaan perillä, miten tätä suositellaan käytettävän. ;o

    VastaaPoista
  13. Minultakin täällä tulee toista nuttua, sillä alkuperäisohjeella :). Sikäli tuo pyöröneule voisi olla kätsympi, että tuppaa tuo lanka aina loppumaan kesken helman, ja on hiukka hassun näköistä, kun etu- tai takahelma on jatkettu "varalangalla"... Mutta muuten kyllä tykkään, että mukavan simppeli välipalaneule se on. - Vai pikkunautintoja... Koiran kanssa lenkkeily rauhallisella metsätiellä kauniilla ilmalla - se taitaa olla jo iso nautinto :D! (Ja päivittäinen. Ja siitäkin mukava, että sitä nautintoa ei tarvitse paheeksi luokitella, niinkuin montaa muuta. Kuten karkinnapostelua, esim.)

    VastaaPoista
  14. Minä en ole juuri ollenkaan saunaihmisiä. Sen sijaan on ihanaa suihkun jälkeen pujahtaa puhtaisiin lakanoihin. Ja jos ne vielä ovat mankeloidut, niin aina parempi!

    Annoin sinulle blogissani tunnustuksen!

    VastaaPoista
  15. Pappi puikoissa: Nuttu on kyllä ihan simmppeli juttu, mutta hitaasti tuntuu minulla valmistuvan. Mutta etenee kuitenkin. ;) Lenkkeily koiran kanssa on varmaan mukavaa, arvelee hän, joka tykkäisi koirasta, mutta allergian takia ei voi hankkia.

    Sari: Sama nautinto siis, hiukan eri variaatioa vain! ;)
    Kiitos tunnustuksesta, minäpä poikkean hakemaan! ;)

    VastaaPoista
  16. Tuosta saunahatusta, en ole itsekään varma miten sitä käytetään siksi sitä kysyin? Olen kuullut että jotkut kastelevat sen.

    VastaaPoista
  17. Siis hyi, laittaako joku vihdan kiinni kumilenksulla! En ole moista kuullutkaan, pyhäinhäväistys! Tietystihän se sidotaan vitsaksella! :-)

    VastaaPoista
  18. Fantastic publish! Saunas are wonderful for well being and peace. I'm a lover!  saunajournal.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.