Torkkupeitto isoäidinneliöistä

Niin se kesä alkaa olla lopuillaan, kun eletään jo elokuun viimeisiä päiviä. On ollut poikkeuksellinen kesä niin sään (helteitä, myrskyä, kovia vesisateita...) kuin minun oman elämäni suhteen tyttären omaishoitajana. Mökilläkin olen voinut viettää vain muutamia päiviä koko kesän aikana. Mutta aika aikaansa kutakin, onneksi on toivoa tyttären paranemisesta. 

Käsitöitäkään en ole tehnyt kuten ennen, mutta jotain sentään olen saanut valmiiksi. Nyt viimeisin valmistunut työni on tämä allanäkyvä torkkupeitto. Sen teon aloitin tekemällä kaikista mahdollisista jämälangoista isoäidinneliöitä, kuten kerroinkin jo pari postausta aiemmin. Sitten satuin löytämän pussillisen aiempia jo unohtamiani isoäidinneliöitä. Ja yllättäen ne olivat saman kokoisiakin uusien kanssa, joten mukaan vain. Koonti vaiheessa jouduin virkkaamaan vielä kymmenkunta lisälappua, että peitto saavutti asettamani minimimitat.

Torkkupeitto isoäidinneliöillä, koko 134 cm x 93 cm

 Langat jämälankoja ja reunukseen 7veikkaa, joka jäi tästä peitosta, menekki yhteensä 1040 g, Virkkuukoukut 4 mm ja 3.5 mm

Laput kiinnitin virkkaamalla. Reunaan virkkasin ensin kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita ja sen jälkeen simpukoita seuraavasti toistaen *-*:  2 p, *hyppäsin 3 s:n yli, 7 p samaan silmukkaan, hyppäsin 3 s:n  yli, 1 p seuraavaan silmukkaan* .

Reunus kupruilee hiukan, kuten kuvista varmaan huomaatkin. Peitto on vain höyrytetty ja pingottaminen varmaan poistaisi kuprut, Sen teen ehkä myöhemmin tai sitten otan tämän käyttöön tällaisena, koska kuprut haittaavat ainoastaan silmää eivätkä peiton käyttöä.

Meidän ainokainen omenapuu tuottaa tänä syksynä mukavan määrän makeita omenia. Niistä olemme nauttineet kai jo reilun viikon verran ja jatkoa seuraa.  Kolme vuotta sitten samainen puu "sairasti" jotain  tautia eikä omenia voinut syödä. Luulimme silloin, että puu on menetetty, mutta tautia ei ole sen jälkeen ilmennyt ja nyt jo on satokin hyvä. Arvaat varmaan, että olen tyytyväinen. Minusta omenat ovat hedelmistä parhaita.

Kaunista syksyä kaikille!

Peitto lopultakin valmis

Sainpa ilokseni valmiiksi parin kuukauden urakkani, jonka aikana en ole juuri muita käsitöitä tehnytkään. Kuten olen jo aiemminkin kertonut, tyttäremme on sairastunut vakavasti ja se vie minun aikaani ja voimiani. Ja käsitöistä ja muista itseni huvituksista sen ajan tietenkin nappaan. Mutta eipä tällä peitolla ollut kiire, kun sitä itselle tein ja helteinen sää lämmitti meitä eikä tarvittu lisäpeittpja.

Hyvin tarkeni istua terassilla kutomassa, loppuvaiheessa oli jo turhankin lämmintä.

Torkkupeitto itselle dominotekniikalla, kooltaan 138 cm x 181 cm. Reunukseen virkkasin kolme kerrosta kiinteitä silmukoita ja kerroksen rapuvirkkausta.

Langat Novitan 7 veljestä kolmea eri väriä, niiden menekki yhteensä 1,7 kg, josta reunukseen virkkaamiseen kului 102 g.

Laput aloitin 43 silmukalla ja puikkona oli 3.5 mm:n pyöröpuikko pituudeltaan 50 mm, myös virkkauskoukku oli 3.5 mm. Tämä yhdistelmä on minusta hyvä.

Dominotekniikan ohjeet löytyvät mm. Ullasta ja Dropsin videolta. Tämä tekniikka on minusta mainio peittojen teossa, kun laput kiinnittyvät toisiinsa seuraavia lappuja tehdessä. Säästyy siis palojen kiinnittämiseltä, mikä on esim. isoäidinlapuilla tehdyssä peitossa melkoinen urakka.

Hyvin on peitto lämmittänyt jo parina iltana palelevia jalkojani, mutta tosikäyttöön peitto pääsee varmaan vasta syksyn myötä. On tuota ikää kai tullut jo niin paljon, että tarvitsen enemmän peitettä esim. lukiessani tai ratkoessani ristikoita. Nehän minä teen yleensä aina pitkällään juuri tuossa kuvan sängyssä.

Peiton värit ovat mielestäni rauhallisemmat kuin kuvissa, johtuneeko kamerasta vai käyttäjästä, joka ei osaa säädellä sitä oikein.

Mukava oli taas tehdä peittoa, vaikka hiukan pitkästyttikin välillä. Olin päättänyt keskittyä pääasiassa tämän tekemiseen ja onnistuinkin siinä. Ainoastaan mökkimatkoilla tein autossa muita pienempiä töitä. Nyt tuntuukin mukavalta keskittyä taas muihin käsitöihin, mutta alitajunnassani taitaa pyöriä peittosuunnitelma. 😄

Dominotekniikkaa

Jo viime vuoden kesällä aloitin torkkupeittourakan aikeena tehdä kolme peittoa. Alku oli lupaava, ekan tein mielestäni nopeasti ja toisenkin kohtuullisella vauhdilla. Sen kolmannen kanssa menikin sitten aikaa monta kuukautta. No en minä sitä tehnyt aktiivisesti monta kuukautta, mutta niin moni muu käsityö houkutti enemmän. Ja kun ei ollut kiirettä peiton kanssa, niin annoin sen odottaa.


Nyt sitten helmikuun lopulla päätin, että nyt on peitto tehtävä valmiiksi, ettei jää viime tinkaan. Nämä kaikki peitothan ovat menossa tänä vuonna juhliville läheisilleni, joten tiettyyn päivään mennessä tämänkin piti olla valmis. Ja hyvin ehti!

Torkkupeitto dominotekniikalla, 
Lanka Gjestalin Jannea, menekki 1547 g, josta peitto-osaan 1434 g ja reunan pitsiin 113 g

4 mm:n pyöröpuikolla tikutin, virkkuukoukku taisi olla 3.5 mm
Dominolapun aloitin 41 silmukalla kuten aiemmissakin peitoissa. 

Dominotekniikan ohjeita löytyy monesta paikasta, mm. täältä Ullasta ja tästä Dropsin videosta.

Peiton leveys on 112 cm ja pituus 198 cm (10 x 17 palaa)

Tämän peiton kuten edellisenkin reunaan virkkasin kapean pitsin: ensin kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita ja sitten kerroksen simpukoita. Sen tein näin: *1 ks, hyppää yhden s:n yli, 7 p samaan silmukkaan, hyppää 2 s:n yli* .

Siinä kaikki kolme peittoa odottamassa juhlia. Edellisistä peitoista kerroin täällä ja täällä.

Ei peiton teko vielä minua tyrmännyt, vaan nyt on jo seuraava tekeillä, nyt vaihteeksi virkkaamalla.

Jo syksyllä ihailin toinen toistaan ihanampia KalevalaCAL-peittoja. Ja talven mittaan kipinä kyti ja kyti ja lopullisesti roihahti liekkiin tätä viimeisintä dominopeittoa tehdessä. Tänään virkkasin ensimmäisen lapun nimeltään Ilmatar. Joten tavataan vastakin peittojen merkeissä.

Peitto valmiina

Ollaan tyttären kanssa yhteistyössä hävitetty jämälankoja. Jo syyskuulla kerroin virkanneeni isoäidin neliöitä kotikuntani asukastuvan ’Käsillä hyvää tehden’ -ryhmälle.  Silloin tarkoitukseni oli viedä ne valmiit neliöt ryhmälle ja kokoaminen olisi tapahtunut siellä. Mutta sitten tytärkin innostui neliöiden virkkaamiseen ja niitä syntyi aina vaan lisää. Lopulta päätin itse koota sen peiton ja viedä valmiina asukastuvalle.

 Peitto valmiina matkaan asukastuvalle

Peitto on kooltaan n. 65 x 135 cm ja painaa 850 g. Langat ovat 7veikkaa ja muita vastaavia lankoja, pääasiassa muista töistä jääneitä vajaita keriä.  Ensin käytettiin pienet nöttöset pois varastostani mahdollisimman tarkoin. Ainoastaan peiton kokoamiseen ostin havunvihreää 7veikkaa.

Laput kiinnitin virkkaamalla kiintein silmukoin, joilla myös reunustin peiton. Niihin kului 280 g jo mainitsemaani havunvihreää lankaa. Sen määrän lasken tämän kuukauden langankulutukseeni.

Asukastuvalta tämäkin peitto lahjoitetaan laitoshoidossa olevien vanhusten lämmikkeeksi. Käyttötarkoituksen takia peitoista ei tehty kovin suuria, että mahdollisesti heikkokuntoiset vanhuksetkin jaksaisivat peittoa käsitellä.

Sain taas moninkertaisesti hyvää mieltä ja iloa tämän peiton ansiosta.  Ensinnäkin hyvän mielen itse virkkaamisesta ja lankojen käsittelystä, sitten toiseksi jämälankojen vähenemisestä ja kolmanneksi tiedosta, että joku ehkä ilahtuu saadessaan lämpimän peiton.

Uutta ja vanhaa

Nyt jo voin esitellä valmiina tämän torkkupeitteen, joka on pariinkin kertaan tainnut vilahtaa keskeneräisenä täällä Lankapirtissä. Tämän teon aloitin marraskuussa ja tilkkuja olen kutonut pikkuhiljaa huhtikuulle asti lähinnä juna- ja automatkoilla. Sitten työ oli tauolla kunnes heinäkuulla kasasin tilkut peitteeksi.


Peitteen tein lahjaksi veljelleni, joka hiljattain täytti pyöreitä vuosia juhlimatta merkkipaiväänsä. Eilen kävimme sitten iltakahvilla hänen ja vaimonsa luona ja luovutin peitteen.

Kokoa peitteellä on n. 120 x 170 cm ja painoa 1450 g. Tilkkuja työssä on 35 kappaletta. Lankana käytin Novitan 7veljestä ja puikkona 4 mm:n lyhyttä pyöröä. Tilkut aloitin 3 s:lla kulmasta lisäten aina puikon lopussa kunnes työssä oli 60 s, jolloin aloitin vastaavasti kavennukset.

Peitteen värinä on ruskean eri sävyt, jotka kuvassa näyttävät luonnollista harmaammilta ja peiton värivaikutelma on siten kylmemmi kuin oikeasti.

Tässä kuvassa vielä toisen veljeni peite. Tämäkin on synttärilahja, mutta ajalta ennen omaa blogia. Väreinä tässä musta ja harmaan sävyjä.

Ja nyt muihin päivän touhuihin, että pääsee taas sukkasadonkin korjuuseen. Eilen ei työ paljon edennyt, kun valmis kantapää piti purkaa virheen takia. Ehkäpä tänään on parempi päivä.

Tätä nyt kasailen

Marraskuisella junamatkalla aloitin tätä urakkaa, joka nyt alkaa olla loppukähinöissä, nim. tilkkupeittoa. Tästä on tulossa lahja syyskuiselle syntymäpäiväsankarille.


Tillkkuja olen kutonut yllämainitun junamatkan lisäksi enimmäkseen automatkoilla. On ollut helppo käsityö napata mukaan: kerä lankaa ja lyhyt pyöröpuikko. Ohje kulkee päässä ja sakset ovat auton ovilokerossa vakiovarusteena. Nyt vain virkkaan laput yhteen ja siinä samalla päättelen nuo langanpäät. Viime yönäkin meni peiton, siis tämän peiton kanssa yhteen saakka, kun vasta illalla aloitin enkä olisi malttanut lopettaa. Siinä samalla sai miettiä vapaasti, mitä seuraavaksi. Huivia taas haluttaisi tekemään, niin lystiä oli Auraa tikuttaa. Toisaalta olen luvannut tehdä syksyksi useita sukkia, niin pitäisiköhän jatkaa sukilla. Harkitaan.

Vanhanakin oppii...

Meinaan (katso otsake) uusia tapojakin, muusta oppimisesta puhumattakaan. Olen aina ihmetellyt, miten toiset voivat kutoa liikkuvassa autossa. Minä olen aina kärsinyt herkästi matkapahoinvoinnista niin autossa kuin laivassa tai moottoriveneessä eikä siksi ole mieleeni edes tullut tehdä niin. Mutta kuinka ollakaan, minäkin kudoin autossa enkä voinut pahoin. Tämä mielestäni ihme tapahtui sunnuntaina, kun kävimme Oulussa reilun 100 km:n päässä. Lähtöä tehdessä juolahti mieleeni, että otanpa peittolappujen tekeleen mukaani ja testaan, miten minun käy autossa kutoessa. Näitä lappujahan on erittäin helppo neuloa, kulmasta aloitus ja aina oikein neuletta. Riittää kun vain joskus hieman vilkaisee. Ja niinhän siinä kävi, että kudoin mennen tullen ja jopa sain silmukat poimittua puikolle, kun jouduin purkamaan muutaman kerroksen kudottuani liikaa. Olen oikein tyytyväinen "keksintööni" ja jatkossa tulee kudelma olemaan käsissäni automatkoilla. Meillä kun on sellainen vanhakantainen käytäntö, että yleensä mies ajaa varsinkin pitemmillä matkoilla ja minä vain olen katsellut maisemia ja tarvittaessa lukenut karttaa.


Tässä esittelen tuon torkkupeiton tekeleeni, josta mainitsinkin kai pari postausta sitten. Näitä lappuja siis tein alun kolmatta sunnuntaisella Oulun reissullamme. Peiton on tarkoitus valmistua syksyiseksi lahjaksi veljelleni, hänellä kun on silloin merkkipäivä. (Veljeni ei tiedä blogistani, siksi uskallan puhua täällä suunnitelmistani.) Lankana on 7 veljestä, eri ruskean sävyjä, vaikka kuvassa väri on paremminkin harmaa. Meillä on ollut täällä taas pilvisiä päiviä ja minun taidoillani ja meidän kameralla ei saada salamavalolla kunnollista värientoistoa kuviin. Mutta kuvaanpa peiton uudestaan sitten valmiina viimeistään loppukesän auringon valossa.

Upponalle tässä tutkailee Blogistaniassa hyvin tuttuja Kerttu-sukkia, jotka pääsivät tähän poseeraamaan jalkojeni avustuksella. Nämä ovat menossa lahjaksi entiselle työkaverilleni, jonka eläkkeelle läksiäiset on ensi viikolla. Nyt hän voi jäädä kokopäiväiseksi mummoksi ja vaikka istua kiikkutuolissa villasukat (siis Kertut) jalassaan kertomassa satuja pienille lapsenlapsilleen.

Kertuissa on lankana Novitan Nalle siniharmaana, mutta tämäkään väri ei suostunut kuvissa esiintymään omana itsenään, näyttää liian siniseltä. Sukat tikuttelin 3 mm:llä Addeilla, jotka minusta ovat yleensä sopivimmat puikot Nallelle. Kerttujen ohjehan löytyy Uhoavan gnun blogista, jos joku ei satu tietämään.

Nyt minulla on puikoilla noiden yllämainittujen lappujen lisäksi taas samaisesta siniharmaasta Nallesta Kertut, mutta hieman erilaisena ja erikokoisena toteutuksena.

Suunnitelmissa on aloittaa Aura-huivi kirjasta Punokset puikoille. Langaksi olen ajatellut Wetterhofin Silviaa, jota minulla on muutama vyyhti varastossani. Muuten Punokset puikoille kirjaa on paljon kehuttu eri blogeissa, mutta ei yhtään liikaa, niin upea kirja se on. Kauniit kuvat, ihania malleja ja hyvät selkeät ohjeet. Siis suurkiitos vielä kerran tekijöille! Jään odottamaan seuraavaa kirjaa tai jatkoa jossain muodossa. Ainakin Ullan sivuilla.

Tuli mieleeni vanha sanonta, että lapsi on terve, kun se leikkii. Olen nim. niin innoissani tästä bogistani ja sen tekemisestä kuin lapsi leikkiessään uudella lelulla. Tuskin maltoin välillä käydä saunassa pika pikaa ja taas takaisin koneelle. No nyt kyllä riittää tälle päivälle, kunhan esittelen vielä nämä lappuset. Ne on kudottu sekalaisista villalangan jämäkeristä ja lähetetty tilkkupeittoprojektiin Vaaka ry:lle.