Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmiit 2017. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmiit 2017. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden viimeiset

Vuosi 2017 on päättymässä ja katseeni on suuntautunut jo tulevaan vuoteen.  Useana edellisenä vuotena olemme tempaisseet sytomyssyjä ystävänpäiväksi, niin on tarkoitus tehdä nytkin.Siispä tämäkin vuosi on hyvä päättää sytomyssyihin, joita syntyi joulukuussa useita täällä Lankapirtissä vähän niin kuin varaslähtönä. Ne esittelen nyt ja muistutan samalla, että Oulun Lankamaailmassa on 3.1.2018 neuletapaamisen aiheena sytomyssyt. Alla lainaus kutsukirjeestä: 

"Tervetuloa neuletapaamiseen keskiviikkona 3.1.2018 klo 18-20. Joululahjaprojektit ovat paketissa, mutta antamisen henki jatkuu: vuoden ensimmäisessä tapaamisessa on perinteeksi muodostunut sytomyssyteema. Sytomyssyt ovat lahjoituspipoja, joita kerätään syöpähoidoissa hiuksensa menettäneille. Lisätietoja aiheesta löytyy esimerkiksi Lankapirtin Matleenan blogista osoitteestahttps://lankapirtin.blogspot.fi/p/sytomyssyily.html



 Aiheen parissa uusien on helppo päästä alkuun, kun osallistujilla on tarjota toisilleen vinkkejä ja ohjeita. Toimimme myös keräyspisteenä sytomyssyille, jotka haetaan täältä eteenpäin tarvitseville toimitettaviksi, joten myös valmiit myssyt voi ottaa mukaan. Seuraava myssyjen haku on ystävänpäivän aikoihin. 

Neuletapaamiseen osallistujille tarjoamme kahvia, teetä ja hyvää mieltä sekä 20% alennuksen normaalihintaisista neule- ja virkkauslangoista. Lisäksi myymälästämme löytyy paljon houkuttelevia talvialen tarjouksia!"

Mukana aion olla minäkin, tulepa sinäkin. :)


Mutta nyt niitä valmistuneita myssyjä.



Ensinnä tein neljä Riks Raks Raitaa -myssyä, joiden ohje löytyy  ET Käsityöt -ekstralehdestä, ilmestynyt 11.10.2017. Näitä olen tehnyt jo muutaman ennenkin (täällä ja täällä) ja aina yhtä kivalta tekeminen tuntuu.

Ensin virkkasin nämä kaksi reilunkokoista myssyä
Langat pitkään marinoitunutta Sandnes mini duett (55% puuvillaa, 45% merinovillaa), jonka menekki isompaan yli 60 cm:een päähän sopivaan myssyyn 72 g ja pienempään 60 cm:en pään myssyyn 57 g



Seuraavaksi vähän pienempi koon 59-60 cm myssy, johon langanmenekki oli 59 g




Ja lopuksi pienin n. 58 cm:nen sytomyssy, tähän lenganmenekki  51 g.





Langat olivat olleet useita vuosia varastossani, suurimman osan niistä muistan ostaneeni, "kun sai hyvää lankaa erittäin edullisesti"! Osan niistä olin jo käyttänytkin mm. vauvojen vaatteisiin, mutta nyt päätin kuluttaa loputkin. Ja mikäs sen parempi kohde kuin sytomyssyt. 

Tässä vaiheessa lankoja oli jokaisesta neljästä väristä vajaat kerät, ei riittävästi Riks Taks-myssyyn, joten jotain muuta ohjetta kehiin.




Eilen tikutin sitten omaan tapaani perusraitamyssyn, johon sain menemään kyseistä Sandnes mini duett'a 36 g
silmukoita 105-116, puikot 2.5 ja 3 mm.





Nyt langoista on jäljellä vain pienet nyttöset, joille ei ole vielä käyttöä suunniteltu, Yksikään väri ei siis vielä loppunut.






Lopuksi toivotan sinulle oikein hyvää vuotta 2018, juuri sellaista kuin toivot!

Katso taaksesi ja kiitä.
Katso eteenpäin ja luota.
Katso ylöspäin ja usko.
Katso ympärillesi ja rakasta.






lauantai 30. joulukuuta 2017

Patakintaita lisää


Jo marraskuussa oikeastaan aloitin tämän projektin, jos niin voi sanoa muutaman patakintaan suunnittelusta ja tekemisestä. Silloin esittelin ekan versioni patakintaasta. Ja kun se osottautui hyväksi pitämään kuumuutta loitolla mutta ei ollut käyttömukavuudeltaan hyvä, niin minä jatkoin muotoilua. Ja nyt voin esitellä uusimmat kaksi patakinnastani.



Siinä ne nyt roikkuvat leivinuunin vieressä ja ovat palvelleet hyvin jo parin viikon ajan.



 Patakintaat jämälangoista oman näkemykseni mukaan, muodoltaan ja tekotavaltaan kuin tavallinen resoriton lapanen
Koko varman XL, jotta mieheni käsikin mahtuu sisään
Langat jämälankoja (mm. 7veikkaa, Nallea, Maijaa, Jannea), joiden menekki 110-123 g/kinnas
Silmukoita 44 ja niitä tikutin 4 mm:n sukkiksilla
Korkeus peukalolankaan 13.5 cm ja kärkikavennuksen alkuun 27 cm
Peukalolanka 9 s, peukalossa silmukoita 20, peukalon korkeus 7.5 cm ennen kavennuksia.


Ensimmäisen kintaan tein noudattaen samaa tekniikkaa kuin ensimmäisessäkin, siis kudoin vähintään kahdella langalla kerrallaan ja kintaan sisään jätin reilusti langanpäitä. 

Mutta toisen teinkin taas kokeeksi eri tavoin. Kudoin edelleen vähintään kahdella langalla yhtä aikaa, mutta kämmeneen ja peukaloon lisäsin yhden tai kaksi lankaa lisää niille alueille, joilla tartutaan kiinni esim. kuumasta uunipellistä sitä uunista pois vedettäessä. Vähän niistä alueista tuli kankeahkot, mutta ei haittaavasti.




Mitään kaunottaria nämä eivät ole, mutta halutessaan voisi tehdä hyvinkin monenlaisia, kunhan värit valitsee sopiviksi, vaikkapa kirjoneuleena. Tärkeintä on, että kintaat ovat riittävän paksut erityisesti tarttumisalueella. 

Molemmat kintaat ovat osottautuneet käytössä hyviksi eikä kuumuus tule läpi ollenkaan, joten voin suositella tällaisia patakintaita muillekin. 



Vielä olen säästänyt sen ekankin kintaan, joka roikkuu kinnasnaulakossa alimmaisena.

Lopputuokseen olen tyytyväinen myös siinä mielessä, että sain jämälankalaatikoihini mukavan loven. Käytin ensisijaisesti niitä pienimpiä nöttösiä ja niiden huvettua siirryin isompiin.




tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulukalenterisukat


Joulukalenteri on kuulunut elämääni ainakin vuodesta 1960 alkaen. Silloin muistan meillä kotona olleen joulukalenterin ja luulen sen olleen meidän ensimmäinen. Itse olin jo silloin teini, joten uskon kalenterin hankitun lähinnä pikkuveljeni takia. Mutta kyllä se minullekin oli mieleinen. Nyt ei sellaista ole perheessämme ollut vuosikausiin pienten ihmisten puuttuessa, mutta jos jonkinlaisiin joulutapahtumiin ja -tempauksiin olen osallistunut. Tänä vuonna se oli joulukalenterisukkien kutominen.


Joulukalenterisukat koko 39-40, Niina Laitisen FB:n Taimitarha-ryhmässä olevan ohjeen mukaan
Langat 7veikkaa, menekki yhteensä 216 g
Puikot 3.5 mm:n sukkikset.

Muuten noudatin ohjetta, mutta kantapäät tein omaan tapaani lukematta edes ohjetta ja itsenäisyyspäivänä Suomen liput sinisellä ohjeen harmaasta poiketen.  Muut sukkien värit ovat Niinan suosittelemat.





Aloitin näiden teon hiukan myöhässä, mutta hyvin sain kurottua välimatkan kiinni, kun päiväkohtainen kerrosmäärä oli kohtuullisen pieni.




Mukava oli taas osallistua yllärisukkien tekoon. Ohjeet olivat taas yksityiskohtaiset ja selkeät Niinan tapaan. Kiitos hänelle vaivannäöstä, kun jaksaa järjestää meille aina kivoja ohjeita. Nyt on vasta ilmestynyt uusi sukkakirjakin.


Joulu on sujunut täällä rattoisasti pitkälti perinteitä noudattaen. Muutaman vuoden tauon jälkeen meillä on taas joulukuusikin. Joulupukki ei kylläkään käynyt aikuisia tervehtimässä, mutta vilaukselta hänet näimme palatessamme hautausmaalta. 




sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Melkein samikset


Kahdet sukat olen kuluneen viikon aikana saanut valmiiksi. Sama malli, melkein samoista langoistakin, joten ovat melkein samikset. Mutta ei kuitenkaan aivan. Testailin nimittäin, miten lopputulos muuttuu, jos rikotussa helmineuleessa vaihtaa värit toisin päin. 



Ja muuttuuhan se, minusta yllättävän paljonkin. Vai mitä sanot? Kuvan sukissa on rikotun helmineuleen osuudessa aivan samat langat: keltainen Nalle ja punasävyinen Nalle Taika. Vasemmalla olevissa sukissa kudoin kirjavalla langalla helmineuleosuudet ja keltaisella oikeat kerrokset ja oikealla olevissa sukissa sitten toisin päin. Minun makuuni on kauniimmat sukat nuo oikealla olevat, joissa siis tein keltaisella helmineulekerrokset ja sileät kerrokset kirjavalla. Niissä pääsee kirjavan langan kauniit värit paremmin esille.



Ensin valmistuivat sukat kokoa 37, varsi 13.5 cm kantalapun yläreunaan asti mitattuna
Resorina valepalmikkoa (ohjeita löytyy googlaamalla useitakin), varsi ja jalkapöydän päällinen rikottua helmineuletta 
Langat keltainen Nalle ja punasävyinen Nalle Taika, joiden yhteismenekki  67 g
Silmukoita 55-52-48 , puikot 3 mm

Näitä tehdessä jo päätin kokeilla, millaisen jäljen saisi muuttamalla rikotun helmineuleen langat toiseen järjestykseen. Lankojakin jäi sopivasti sen verran, että arvelin niiden riittävän pieniin sukkiin, kunhan resorit, kannan ja kärjen tekisin toisella keltaisella langalla.



 Lauantaina sain valmiiksi sukat kokoa 35-36, varsi  12.5 cm kantalapun yläreunaan asti mitattuna
Resorina valepalmikkoa (ohjeita löytyy googlaamalla useitakin), varsi ja jalkapöydän päällinen rikottua helmineuletta 
Langat kahta keltaista Nallea ja punasävyinen Nalle Taika, joiden yhteismenekki  62 g 
Silmukoita 55-48 , puikot 3 mm.



Lankaa rikotusta helmineuleesta jäi muuten pienet nyttöset molempia värejä, joten oikein tyytyväinen olin arviointiini.


Se on muuten viikon päästä joulu ja joulukalenterisukatkin lienevät silloin jo valmiina. Joka aamu heti aamupalan ja lehden luvun jälkeen avaan päivän ohjeen ja istun kutomaan sukkia. Sitten vasta muihin toimiin. Eikä täällä stressata tänäkään vuonna jouluvalmisteluissa. Sehän tulee ja menee ohi joka tapauksessa kuten aina ennenkin.






sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Säärystimet ja myssy


Nyt parina päivänä on tuntunut jotenkin tökkivän käsityönteko paitsi sukkia himottais tehdä. Mutta kun niitä "saa" tehdä vain muutaman kerroksen päivässä eikä muu nyt innosta.



Näitä tekisin enemmänkin päivässä, mutta kun ovat joulukalenterisukat ja näiden ohjetta saadaan joka aamu muutamien kerrosten verran. Nämä ovat tuotteliaan sukkamaakarin ja ohjeiden suunnittelijan Niina Laitisen jo kolmannet joulukalenterisukat. Ohje julkaistaan FB:n Taimitarha-ryhmässä joka aamu klo 6.  Mielessäni on käynyt ajatus, jos aloittaisi rinnalle toiset sukat erivärisistä ja ehkä ohuemmista langoista, mutta se on jäänyt ajatuksen tasolle.

Älä toki huolestu, että käsityöintoni olisi kokonaan hukassa, ei toki. Uskon, että se palaa taas pian kuten aina ennenkin.


Pari työtä valmistui kuitenkin viime viikolla.


Ensin säärystimet 5 v. Enni-neidolle, 
Lanka Nalle Taikaa, menekki 51 g
Silmukoita 56, joita tikutin 3 mm:n puikoilla.

Säärystimet on malliltaan niin yksinkertaiset kuin voi olla, koska nämä tilannut Ennin mummo ei keronut mitään mallia, piti vain saada Ennille säärystimet helpottamaan jalkojen kasvukipuja. Aloitin 3 cm:n korkuisella 2 o, 2 n -resorilla, jatkoin 3 o, 1 n -resorilla ja lopetin taas 2 o, 2 n -resoriin. Säärystimet ovat 25 cm korkeat.



Sytomyssy  Riks Raks Raitaa, kolmas versioni, edelliset löytyvät täältä  Ohje on ET Käsityöt -ekstralehdestä, joka on ilmestynyt 11.10.2017. 
Langat tummanruskea DiamondCotton ja keltainen ja oranssi Hilla, menekki yhteensä 62 g
Virkkuukoukku 2.5 mm

Pieniä muunnelmia olen ohjeeseen tehnyt, mutta ohjeen mukaan aloitin myssyn päälaelta ja virkkaan sitten spiraalina koko myssyn. Olen tykästynyt tähän malliin ja arvelenkin tekeväni näitä enemmänkin. Seuraavaksi kokeilen ehkä, millainen kuviosta tulisi vain kahdella langalla.


Tästä myssystä tuli melko iso, luulen olevan sopiva n. 60cm:n päähän. Pienipäinen Siskoni joutui aivan piiloon myssyn sisälle.


maanantai 4. joulukuuta 2017

Vähän erilaiset pääkallolapaset


Koskaan en ole tuntenut mitään mielenkiintoa pääkallokuvioiden kutomiseen, mutta niin vain sellaisia tippuu puikoiltani tuon tuostakin. Sysäyksen niiden tekemiseen sain miniältä, kun hän toivoi itselleen Selbudeath-sukkia. Niistähän kerroin täällä. Ostin niihin sopivan ohutta lankaa niin reilusti, että nyt olen sitä sitten kuluttanut pois ja taaskin valmistui pääkallolapaset.



Pääkallokuvioset tuplalapaset oman ohjeeni mukaan, koko S, 
Langat sininen ja musta Drops Fabel, joiden menekki yhteensä 54 g 
 Puikot 2.5 ja 3 mm sukkikset
Silmukoita 48, joilla resoria 6 cm, sen jälkeen aloitin onteloneuleen ja samalla vähensin tasavälein 6 s
Kämmenen kaavion aloitin onteloneuleen krs:lla 7
Kärkikavennukset aloitin onteloneuleen krs:lla 38
Peukalolanka mol. väreillä 8 s onteloneuleen krs:n 17 jälkeen ja peukalo 7+7+6 silmukalla 23 krs ja kärkikavennus

Toista lapasta aloittaessani tuli mieleeni punnita, paljonko kuluu sinistä ja paljonko mustaa lankaa yhteen lapaseen.  Lopputuloksena voin kertoa, että sinistä kului 15 g ja mustaa 12 g. Lapanen painoi siis 27 g.



Musta puoli näyttää tältä. Kuvassa musta näyttää kyllä ainakin minun näytölläni hyvin tummanruskealta, mutta on oikeasti musta. Samoin sininen väri näyttää kuvissa liian vaalealta.



Tässä molemmat tekemäni kallolapaset, vasemmalla ne edelliset. Oikealla nyt valmistuneet, joiden kallon tein yhdistelemällä osia kahdesta eri kaaviosta. Pidän enemmän tästä omasta versiostani, kun se on selkeämpi kuin tuo edellinen. Pari virhettäkin muuten sain tehtyä kuvioon, mutta ne saivat jäädä paikoilleen, kun huomasin ne vasta loppuhöyrytyksessä.




Jokohan voisin vaihtaa pääkallot johonkin muuhun. Lankoja olisi vielä yksiin lapasiin, mustaa enempikin, mutta taidan jo vaihtaa kuvioa, jos jatkan tuplalapsten parissa.


torstai 30. marraskuuta 2017

Lisää kalloja


Kuukausi sitten tikuttelin ahkerasti pääkalloja, siitähän kerroin täällä. Työhön hankkimaani lankaa jäi sitten jäljelle pari kerää kumpaakin väriä. Pohdiskelin, mitä niistä tekisin, etteivät kerät jäisi pyörimään lankalaatikoihini. Se käyttämäni lanka on nimittäin ohuempaa kuin yleensä käytän sukkiin ja lapasiin. Aika pian päädyin lapasiin, ensin mietin koiralapasia mutta sitten päädyin jatkamaan sukkien pääkallolinjaa.


Valmistui sitten kallolapaset kokoa XS
Langat sininen ja musta Drops Fabel, joiden menekki yhteensä oli 50 g 
Puikot 2.5 ja 3 mm, silmukoita resorissa 48, kämmenosassa 42 ja peukaloissa 18

Omalla tuplalapasten ohjeella tein, mutta kuviot ovat peräisin Pirate Mittens -lapasista.


Toisella puolella värit ovat tällaiset...


...ja toisella tällaiset. Kumpi on kauniinpia?


Lapasista tuli pienemmät kuin minun oli tarkoitus tehdä. Vaikka pienikätiselle oli tarkoituskin, niin ovat varmaan liian pienet hänelle. Mutta eipä hätää, eilispäivän vieraiden kanssa katsastettiin viimeisimmät käsityötkin ja  -yllätys, yllätys-  näillekin lapasille löytyi heti käyttäjä. Mummoihminen arveli, että tyttärentytär tarvitsee juuri tällaiset. 

Nyt sitten uudet puikoille ja vähän isompaa kokoa. En siis päässyt vieläkään eroon pääkalloista.


sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Riks Raks Raitaa


Muistaako kukaan Riks Raks -vohveleita (mitenhän se kirjoittettiin)? Niitä oli vielä ainakin 1960-luvun lopulla, mutta ei ole tainnut saada enää pitkiin aikoihin. Ne olivat makoisia pötkyjä, joista tykkäsivät isommatkin. Ja hintakin taisi olla melko edullinen. Käärepaperi oli kai keltaista ja rukseaa.  Jos muistat, niin kerropa minullekin. Kuvaakin yritin etsiä Googlen avulla, mutta en löytynyt.

Mikä minut sai näihin nostalgisiin tunnlmiin? No myssmalli, jonka parissa olen viettänyt aikaa lähes kaksi viikkoa. Ensin yritin selättää ohjetta moneen otteeseen, kun se ei millään meinannut avautua minulle. Mutta sinnikkyys palkittiin ja nyt sen hallitsen.



Riks Raks Raitaa -myssyjä kaksittain. Ohje löytyy ET Käsityöt -ekstralehdestä, joka on ilmestynyt 11.10.2017.

Muuten ohjetta oli ihan helppo toteuttaa, mutta "virkataan spiraalina puolipylväillä ed. krs:n s:oiden takareunoihin" sai melkein hiukseni harmaantumaan lopullisesti. Puolipylväät ovat tuttuja ja takareunoihn olen virkannut ennenkin, mutta mikä siinä sitten tökki? Vaikka miten yritin tehdä, en saanut myssyn kupuun sellaista jälkeä kuin lehden kuvassa oli. Ja sen halusin aivan välttämättä, koska se näytti niin kivalta, kuin oikeita silmukoita olisi kudottu. Lopulta satuin koukkaamaan koukulle puolipylvään takaa vähän alempaa ja SIINÄ juju olikin. Loppu sujuikin sitten leikiten.




Ensin valmistui tämä Riks Raks Raitaa -myssy
 Langat harmaa ja keltainen Ulrika (100% villaa) ja punainen Red Heart Soft (100% akryyli), joiden  menekki yhteensä 81 g
Virkkuukoukku 4 mm

Alunperin oli tarkoitukseni tehdä koko myssy pelkästään Ulrikasta, kun sitä sattui olemaan useampaa väriäkin varastossani, mutta ne pari muuta väriä eivät käyneet yksiin harmaan ja keltaisen kanssa. Kaiveltuani lankalaatikoita löysin Red Heart -kerän lopun, jonka punainen oli sopiva ja vahvuuskin oli aika lähelle Ulrikaa.

Myssy näyttää päässä oikein mallikkaalta. Sitä testattiin useaan päähän Asukatuvan käsityökerhossa ja sopi kaikille hyvin vaikka oli hieman keskeneräinen. Harmi, etten ottanut siellä yhtään kuvaa. Minun päässäni nutturan päällä sen muoto muuttuu ja kuvassa olevalle "Siskolleni" myssy on liian iso, joten ei pääse oikeuksiinsa.



Seuraavaksi kaivelinkin puuvillalankojani ja tein Riks Raks -sytomyssyn
Langat  Drops Safran ja kaksi vyötteentöntä ja tunnistamatonta lankaa, kaikki sinisen sävyjä, niiden menekki oli yhteensä 67 g
Koukku 3.5 mm.

Kuvat eivät mielestäni kerro koko totuutta vaan myssyt ovat oikeasti kauniimpia kuin kuvissa. Olen ainakin itse niihin tyytyväinen ja uskon tekeväni näitä lisääkin. Ja virkkaustavan keksittyäni työ oli helppoa ja sujui joutuin. Tämän jälkimmäisen virkkasin yhdessä päivässä ja touhusin muutakin.  Käsityökerholaisetkin ihastuivat malliin niin, että sielläkin näitä taitaa syntyä jo lähiaikoina.






sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Jämälankoja sukkin ja patakintaisiin


Lunta sataa hiljalleen ja minä mietin, olisinko tyytyväinen vai en tämän viikon käsitöihini. Toisaalta olen, toisaalta en. Siihen olen tyytyväinen, että olen saanut kulutettua mukavan määrän jämälankoja varastostani, mutta jotenkin työt eivät vaan miellytä minua valmiina. Mutta ne nyt ovat tämmöisiä eikä niitä muutella enää, kyllä sen tiedon kanssa voi elää ja jatkaa käsitöiden tekoa.



Ensin valmistui raitasukat kokoa 37,
Langat neljää eri väriä Maijaa, Nallea ja jotain nimetöntä ja tunnistamatonta, menekki yhteensä 52 g
Silmukoita työssä 52 ja 3 mm:n sukkiksilla mentiin.

Raidoitus omasta päästä, varren raidat toistuvat peilikuvana terissä. Kantapään tein vaihteeksi  tiimalasikantapääksi. Päätyvät varmaan hyväntekeväisyyteen jotakin reittiä.




Tänään sain valmiiksi patakintaan, jonka idea on omani
Tähän kului erilaisia jämälankoja yhteensä 159 g
Puikot 4 mm sukkikset ja silmukoita työssä 54.

Tämä kinnas on kokeilu ja saa parin, mikäli tämä eka osottautuu käytössä hyväksi, siis näpit eivät pala kuumia uunivuokia tai peltejä käsitellessä.



Haluatko tietää, miten se syntyi. Taustatietona sen verran, että meillä leivotaan ja valmistetaan aika paljon uuniruokia leivinuunissa. Ja tarvitaan luonnollisesti hyviä patakintaita tai -lappuja. Mieluummin kintaita. Ne edelliset ovat paljossa käytössä kuluneet ja nokeentuneetkin suoraan sanoen kamaliksi, joten niiden uusiminen on välttämätöntä. Ajattelin hoitaa asian itse tekemällä, mutta ompelemisestahn en oikein pidä. Jäljelle jäi siis kutominen tai virkkaaminen, joista jälkimmäinen oli ensin mielessäni.

.

Niinpä keräilin soveltuvia jämälankoja käden ulottuville ja...


 
... ja aloin virkkaamaan peukaloa uuteen kintaaseen. Mutta en ehtinyt kovin pitkälle, kun keksin mielestäni kokeilemisen arvoisen idean, nimittäin Ison Gnun Nepal-myssyn, jonka ohje löytyy täältä Ullasta. Itsekin olen joskus muinoin tehnyt muutamia myssyjä kyseisellä ohjeella. Tässä kuvassa näkyy myös vanhan kintaan nokisuus.

Niinpä uusi aloitus kutomalla ja ensin kuusi kerrosta aina oikein -neulosta paksuimmalla langalla (Isoveli) ja sen jälkeen sileää kahdella tai kolmella langalla värejä ja lankoja vaihdellen aivan mutuna. 

Kun korkeutta oli tullut riittävästi (n. 18 cm) kudoin paksulla langalla puolet silmukoista samaan tapaan kuin peukalolanka lapasiin. Jätin sen langan odottamaan ja jatkoin kuin lapasta tehdessä kaikilla silmukoilla samaa neulostapaa. Kun kinnas oli riittävän korkea (mittasin tuohon vanhaan kintaaseen) kaventelin silmukoita leveän nauhakavennuksen tapaan ja pari kertaa keskelläkin. Kun silmukoita oli enää yhteensä 14, tein kolmen puikon päättelyn.

Seuraavaksi poistin sen "peukalolangan" ja kudoin hiukan matalamman osan peukaloa varten ja päättelin sen samoin kuin korkeamman osan.





Langanpäät jätin nurjalle muutaman sentin pituisina enkä päätellyt niitä ollenkaan, kudoin uusi ja vanha lanka yhdessä kaksi kolme silmukkaa ja arvelen että pysyvät purkautumatta. Sehän nähdään aikanaan. Kämmenosaa tehdessä pyrin huolehtimaan, että sinne tulisi riittävästi langanpäitä suojaamaan kättä kuumalta. Tarvittaessa tein ylimääräisiä lankaenkkejä, vaikka en lankoja vaihtanutkaan.



Kintaan värit ovat tuon ensimmäisen ja tämän viimeisen kuvan välimaastossa.

Jos kinnas osottautuu käytössä hyväksi, niin jatkoa seuraa ja siitä kerron luonnollisesti täälläkin.



lauantai 11. marraskuuta 2017

Kuin iisakin kirkkoa


Mitenhän se jonkun käsityön teko tuntuu vievän kamalan pitkästi aikaa, vaikka ei todellisuudessa niin olekaan. Näitä sukkia tehdessä tuli mieleeni ajatus, että teen näitä kuin kuin iisakin kirkkoa. Ehkä tunne johtui siitä, että suunnittelin näitä niin pitkään. Jo elokuussa minä kyselin miniältä sukkatarpeita ja -toiveita. Ja hän toivoi musta-sinisiä Selbudeath-sukkia. Ensin pähkäilin, onnistuuko minulla tämä malli noista väreistä, kun en tahdo mustalla kudotusta erottaa muuta kuin mustan laikun, en siis näe siinä olevia silmukoita. Sitten kun päätin ottaa toiveen haasteena, piti ruveta miettmään sopivaa lankaa. Langanhan pitää olla aika ohut kyseiseen malliin, että ei tule liian leveä sukka, jos mallin mukaan tekee.  Varasuunnitelmakin tehtiin, mutta nyt Selbudeathit ovat valmiit.



Kirjoneulesukat Ravelryn Selbudeath-ohjetta  hieman mukaillen 
Varren korkeus korkeus 38 cm kantalapun yläreunaan mitattuna, terä kokoa 36-37
Ohjeen silmukkamäärin mentiin 2.5 ja 3 mm:n sukkapuikoilla
Langat musta ja sininen Drops Fabel, menekki yhteensä 132 g


Ohje on englanninkielinen enkä minä vaivautunut koko ohjetta suomentaaan huonolla kielitaidollani, vaan katsoin vain silmukkamäärät ja otin kaavion. Muuten sitten mentiin omaan tapaani. Ja lopputulokseen olen itse tyytyväinen, toivottavasti miniäkin on. kunhan sukat pääsevät hänelle asti.



Mukavasti näiden kanssa meni aika itse kutomisessa, vaikka muuten menikin pitempään kuin sukkien tekoon olen tottunut. Jokaisella kerroksella piti katsoa tarkoin kaaviota, ettei tullut tehtyä omia muunnelmia kuvioon. Ja ainakin minun piti keskittyä työhön, ei voinut kuunnella toisten porinoita eíkä katsoa TV:ta.



Mitenhän tuo Selbudeath suomennetaan? Sen tiedän, että death on kuolema, mutta entä tuo etuosan selbu. Jossakin FB:n ryhmässä näin käyettävän näistä sukista nimitysta kukkakallot vai olikohan se kallokukat. 


Perjantaina kokoontui taas ryhmä naisia käsitöineen kotikuntani Asukastuvalle, kuvassa osa heistä. Käsitöitä tehtiin ahkerasti ja poristiin mukavia. Aika monella oli tulossa tuplalapaset, joiden tekoa olen opastanut tänä syksynä. Nyt oli mukana kaksi ensikertalaista, joidten auttaminen alkuun vei aikansa, niinpä oma käsityöni pysyi laukussa.