Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulukalenterisukat


Joulukalenteri on kuulunut elämääni ainakin vuodesta 1960 alkaen. Silloin muistan meillä kotona olleen joulukalenterin ja luulen sen olleen meidän ensimmäinen. Itse olin jo silloin teini, joten uskon kalenterin hankitun lähinnä pikkuveljeni takia. Mutta kyllä se minullekin oli mieleinen. Nyt ei sellaista ole perheessämme ollut vuosikausiin pienten ihmisten puuttuessa, mutta jos jonkinlaisiin joulutapahtumiin ja -tempauksiin olen osallistunut. Tänä vuonna se oli joulukalenterisukkien kutominen.


Joulukalenterisukat koko 39-40, Niina Laitisen FB:n Taimitarha-ryhmässä olevan ohjeen mukaan
Langat 7veikkaa, menekki yhteensä 216 g
Puikot 3.5 mm:n sukkikset.

Muuten noudatin ohjetta, mutta kantapäät tein omaan tapaani lukematta edes ohjetta ja itsenäisyyspäivänä Suomen liput sinisellä ohjeen harmaasta poiketen.  Muut sukkien värit ovat Niinan suosittelemat.





Aloitin näiden teon hiukan myöhässä, mutta hyvin sain kurottua välimatkan kiinni, kun päiväkohtainen kerrosmäärä oli kohtuullisen pieni.




Mukava oli taas osallistua yllärisukkien tekoon. Ohjeet olivat taas yksityiskohtaiset ja selkeät Niinan tapaan. Kiitos hänelle vaivannäöstä, kun jaksaa järjestää meille aina kivoja ohjeita. Nyt on vasta ilmestynyt uusi sukkakirjakin.


Joulu on sujunut täällä rattoisasti pitkälti perinteitä noudattaen. Muutaman vuoden tauon jälkeen meillä on taas joulukuusikin. Joulupukki ei kylläkään käynyt aikuisia tervehtimässä, mutta vilaukselta hänet näimme palatessamme hautausmaalta. 




17 kommenttia:

  1. Kivat tuli. Tuo suomensininen tuolla välissä on ihan paras! Mekin nähtiin joulupukki ja se jopa vilkutti mulle ja äidille. Pukki oli veneellä Aurajoessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, teillä olikin läheisempi kontakti pukkiin kuin meillä. :D

      Poista
  2. Todella upeat sukat! Oikein mukavaa alkavaa vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos samoin sinulle hyvää uutta vuotta!

      Poista
  3. Hienot sukat tuli mutta aika paljon samantyliset mitä on aiemmatkin Niinan sukkakalenteri mallit olleet. Teillä on oikea kuusi ja kynttilätkin.<3 Minä pelkään tulta senverrran etten uskalla kuuseen oikeita kynttilöitä laittaa. Vaikka onhan niitä polteltu ennenaikaan lapsiperheissäkin. Mulla on kyllä tuikutkin nykyisin ledejä ei muuten mutta pelkään että Kaneli polttaa niihin häntänsä. :) Hyvää Loppuvuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, varsinkin kuusessa olevien elävien kynttilöiden kanssa pitääkin olla todella huolellinen. Meillä on ollut aina elävät kynttilät kuusessakin, myös lasten ollessa pieniä. Aikoinaan päätettiin, että aina kun kynttilöissä on tuli, vahditaan huolella. Eikä päätöstä ole tarvinnut katua. Elävät kynttilät luovat mielestäni lempeän tunnelman. :)

      Poista
    2. Varmasti ovat tunnelmalliset!

      Poista
  4. Kauniit sukat! Niin kiva tuo joulukalenterisukkaidea, josko minäkin ensi vuonna mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätuulia, kannattaa lähteä mukaan johnkin Niinan juttuun. :) Nythän hänellä taitaa alkaa ystävänpäiväsukkien teko.

      Poista
  5. On tuo malli vaan niin kaunis ja vielä kun taidolla tehdyt, niin lopputulos on mitä ihanin.

    VastaaPoista
  6. Hei! Pitkästä aikaa olen täällä vierailemassa. En ole blogeja lukenut enää ainakaan vuoteen ollenkaan. Olen Ravelryssa/podcastissani käynnistämässä hyväntekeväisyyskampanjaa vuodelle 2018, ja ajattelin varmistaa sinulta, että onhan tulevanakin vuonna perinteinen sytomyssyjä ystävänpäiväksi -kampanja? Itse ainakin ajattelin nyt alkuvuodesta tehdä pitkästä aikaa sytomyssyjä, edellisistä on jo vuosia. :)

    Kauniit sukat! :) Tuo joulukalenterisukkajuttukin on mennyt minulta ihan ohi, kun ei ole ehtinyt seurata edes FB:sta näitä käsityöhommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari! Minullakin on vähentynyt blogien seuraaminen, mutta omaani päivitän edelleen käsityöpäiväkirjanani, johon tarkoiteukseen tämän perustinkin alkuaan. FB:n kässäryhmiä vilkuilen, mutta muuten olen sielläkin aika passiivinen. Podcasteihin en ole oikein innostunut eikä niitä tule juurikaan seurattua. Mutta sinusta olen lukenut Rantalakeus-lehdestä. :)

      Sytomyssyily jatkuu entiseen tapaan ja tarkoitukseni on taas haastaa kaikkia kässäihmisiä tekemään ystävänpäiväkeräykseen myssyjä ja sukkia. Ja sitten taas jatketaan loppuvuosi vähemmällä mainostamisella, mutta keräys jatkuu. Keskiviikkona 3.1. klo 18-20 on muuten Lankamaailmassa neuleilta aiheena sytomyssyt.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.