Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Sukkia kirjoneuleena

Viime viikolla sain kahdet kirjoneulesukat valmiiksi, mutta edes niitä ekoja en saanut kuvattua ennen kuin tänään. Tokat niistä valmistuikin vasta eilen iltapäivällä. Kuvaaminen viivästyi milloin  omaa saamattomuuttani ja milloin valon puutteen takia. Tänäänkin on pilvinen päivä, mutta joten kuten luonnonvalo riitti.



Siinäpä ne molemmat pötköttävät meidän sängyllä.




Ensin valmistui polvisukat  kokoa 39, varsi 36 cm korkea kantalapun yläreunaan mitattuna
Kirjoneuleen tein lähes joulukalenterisukkien mallilla
Varrensuussa resorin asemesta valepalmikkoa, muuten ihan perussukat
Langat 7veikkaa, tummanruskea  ja Raita sateenkaari, joiden menekki yhteensä 195 g
Silmukoita ohjeen mukaisesti
Puikot 3 mm:n ja 3.5 mm:n sukkikset

Joulun alla olin mukana FB:n Voihan villasukka! -ryhmässä Niina Laitisen emännöimässä joulukalenterisukkien teossa. Valmiita sukkia syntyi satoja, joista on kuvia ryhmän albumissa. Syntyi monia aivan upean värisiä sukkia. Täällä  omat sukkani, joiden värivalmíntaan en ollut enkä ole vieläkään tyytyväinen. Päätinkin jo ennen niiden valmistumista tehdä toiset joulun jälkeen. Ja tässä ne toiset siis ovat.




Värejä en yrittänytkään saada symmetrisiksi, vaan aloitin aina langan päästä tuli mikäväri tuli.

Ruskea 7veikka riitti sopivasti näihin sukkiin (hiukan vajaasta kerästä jäi pari metriä),  mutta Sateenkaarikerästä jäi lankaa reilusti. Siispä toiset sukat puikoille pohjavärinä valkea.






Tuloksena eilen valmistuneet kirjoneulesukat koko 38, varsi 21cm korkea kantalapun yläreunaan mitattuna
Kuviot valitsin Joulukalenterisukkien kaavioista oman mieleni mukaan
Varrensuussa näissäkin resorin asemesta valepalmikkoa, muuten ihan perussukat
Langat valkoinen ja Raita sateenkaari 7veikka, joiden menekki yhteensä 160 g
Silmukoita alussa 60 ja terässä 48, joita tikutin 3 mm:n  ja 3.5 mm:n sukkiksilla.





Tumma sukka yltää minulla polveen saakka ja vaalea pohkeeseen.







Minä kyllä tykkään molemmista sukista. Ovat mielestäni niin kauniin väriset, että voisin ottaa molemmat itselle. Mutta kohtuus kaikessa, ennestäänkin minulla on suhteettoman suuri villasukkavarasto, joten tyydyn noihin tummiin ja vaaleat jäävät odottamaan sopivaa kohdetta.





38 kommenttia:

  1. On kivan näköiset molemmat sukkaparit! Tuo raitalanka sopii hyvin näihin sukkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, totta, tuo raitalanka sopii tälle mallille mainiosti. :)

      Poista
  2. Minusta nuo molemmat ovat ihan mahdottoman kauniit!!!

    VastaaPoista
  3. Tosi nätit! Saatanpa matkia sinua, sillä tuo sama raitalanka on odottanut jo pitkään sopivaa kohdetta lankalaatikossani. Tuliko nämä molemmat parit yhdestä raitalankakerästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia N, kyllä yksi kerä raitalankaa riitti hyvin näihin sukkiin ja jäikin keränen. Olisin ehkä saanut toisetkin polvisukat siitä kerästä. Matki vaan sinäkin. :)

      Poista
  4. Ihania sukkia. Minäkin tein kahdet sukat silloin joulukalenterin aikana.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä ovat kauniita molemmat!

    VastaaPoista
  6. Kylläpä ovat kauniita molemmat!

    VastaaPoista
  7. Ihastuttavat. Sateenkaaren värit sopii todella kivasti niin tumman kuin vaaleankin kanssa. Ihanat.

    VastaaPoista
  8. Ihanat ja varmaankin lämpimät sukat. Polvisukat täälläkin on puikoilla menossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, kiva nähdä, millaiset sinun puikoiltasi tällä kertaa "tipahtaa"! :)

      Poista
  9. Kauniit ovat! En lakkaa ihastelemasta sitä, miten sukan ilme muuttuu, kun pohjaväri vaihtuu tummasta vaaleaksi tai päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, samaa minäkin olen ihmetellyt monta kertaa. :)

      Poista
  10. Voi ompas upeat sukat ja noissa pitkissä mahtavat värit.

    VastaaPoista
  11. Minä en kestä!!!! Ihania sukkia :) Aivan rakastuneena mukavaa tammikuuta toivottelee Kirsikka

    VastaaPoista
  12. Minä en kestä!!!! Ihania sukkia :) Aivan rakastuneena mukavaa tammikuuta toivottelee Kirsikka

    VastaaPoista
  13. Minäkin tykkään - todella kauniit sukat :)

    VastaaPoista
  14. Mulla kalenterisukkien ohje vielä odottaa :) ajattelin tehdä pitkät versiot ja valkoisella pohjalla. Ostin jo turkoosia kuvioksi, mutta taidankin hommata tuota samaa lankaa kuin sinulla, se näyttää niin hyvältä :) t. Pirja hyvähuomen-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähuomen-blogin Pirja, voin kyllä suositella tätä Sateenkaari-väriä tähän sukkamalliin. Se on kuin suunniteltu tälle mallille vai olisko malli suunniteltu tälle langalle. Noo, Niinahan ei tietääkseni ole itse tehnyt tällä värillä tätä sukkamallia.

      Poista
  15. Kauniit sukat! Tuo sateenkaarilanka sopii kyllä hyvin kirjoneuleeseen.

    VastaaPoista
  16. Kauniita sukkia todellakin. Täytyypä panna korvan taakse idea - joulun alla en ennättänyt tuohon osallistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikun Askareet, vaikka juhannuskesällä tällä mallilla vois kutoa. ;)

      Poista
  17. Kertakaikkiaan on ihanan kauniita sukkia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.