Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Karoliinakin valmis


Pari sytomyssyä on taas valmiina ja esittelyssä.  Mutta seuraavaksi sitten sukat, joden langat ovat odottaneet jo kuukauden päivät puikoille pääsyä.  Tänään siis kuitenkin vuorossa myssyt.




Ensin valmistui tämä Karoliina-myssy omalla ohjeellani, joka löytyy täältä. Aivan ohjeen mukaan mentiin
Lanka on HjerteGarn Cotton8, jonka menekki oli 45 g
Silmukoita 120  ja niitä tikutin 3 mm:n puikoilla paitsi resorin 2.5 mm:llä






Ja kun tuota lankaa oli sopivasti vieressäni enemmänkin, niin siitähän piti luoda silmukat samoille puikoille, mutta malliksi sentään halusin jotain muuta. Oikeastaan minulla oli jo tässä välissä tarkoitus aloittaa sukat, joista mainitsinkin jo tuolla alussa. Kävi vaan taas kerran niin, että suunnitelma meni uusiksi tai ainakin aikataulu muuttui.




Ja niinpä valmistui  ”pitsimyssy”, jonka mallin sain jo ajat sitten  Lankamaailmasta ja löytyy se myös täältäkin 
Lanka HjerteGarn Cotton8 ja menekki 50 g 
Silmukoita 120, puikot 2.5 ja 3 mm.

Sen verran muutin ohjetta, että vähensin silmukoita ja kudoin langankierrot takareunoistaan kiertäen välttääkseni reikien syntymisen. Tämä siksi, kun ainakin osa sytomyssyjen käyttäjistä välttelee reikäisiä myssyjä, kun eivät halua kasvavien hiuksien työntyvän ulos rei'istä. Enkä muuten tehnyt somisteena olevaa rusettiakaan,





Aiemmin en ole tätä myssymallia tehnyt, mutta tykästyin siihen niin, että varmaan näitä valmistuu täällä lisääkin jossain vaiheessa.





Luonnollisesti nämä myssyt päätyvät tähän keräykseen.



4 kommenttia:

  1. Kauniita myssyjä! Hyvä kuulla, että "reikäiset" myssyt eivät ole kaikkien mieleen, niin tietää tehdä enemmän reiättömiä myssyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi H, kaikenmalliset myssyt käyvät, kunhan vain materiaali on sopivaa (ei siis kutita, hiosta tai muuten ärsytä). :) On vain hyvä, jos on monenlaisia myssyjä, niin mahdollisimman moni löytäisi mieleisensä.

      Poista
  2. Hienoja myssyjä. Mulla taas myssylangat odottaa tuolla puikoille pääsyä ja sukkia syntyy:). Mutta eiköhän niitä myssyjäkin ala pikkuhiljaa syntymään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johku, minä odotan niitä luottavaisella mielellä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.