Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Monenmoista asiaa

Edellisestä päivityksestä on kolme päivää, mutta asiaa tuntuu kertyneen ainakin viikon edestä. Joten otapa hyvä asento ja vaikka muki kahvia, ennen kuin jatkat tätä eteen päin.


Minua kohtasi taas hyvä onni arpajaisissa! Minullahan ei ole yleensä ollut onnea arpajaisissa, mutta täällä Blogistaniassa tämä on jo kolmas voitto vajaan vuoden aikana. Lankapirtti on syntynyt tammikuussa ja muistaakseni vain sinä aikana olen osallistunut blogiarpajaisiin, vaikka blogeja olen seurannut pidempään. Nyt onni suosi minua Metsän keskellä blogissa, jota emännöi Elina. Voitto ihanat huovutetut tontut on nähtävillä Elinan blogissa. Nyt jään vain odottamaan, milloin Kusti tuo minulle kivaa postia! ;D



Torstaina saatiin mieluisia vieraita, joiden kanssa aika hurahti tavallistakin nopeampaa eiliseen iltaan asti. Rovaniemeltä saapui hyvä ystäväpariskunta * A-luokan ystäviä* vieraaksemme, siis Marleena miehineen. *On meillä Rovaniemellä muitakin hyviä ystäviä ja ystäväpariskuntia, olemmehan asuneet siellä yli 20 vuotta.* Marleena on innokas tuliaisten tuoja eikä nytkään tullut tyhjin käsin vaan toi minulle ihanan tuliaisen, lankakerän.



Austermann Step sukkalankaa tällaisena beigen-punertavan-vihertävän sävyisenä. Tätä lankaa olen vain ihaillut kaupassa, mutta kalliin hinnan takia en ole tullut ostaneeksi, kun ei ole ollut varsinaista tarvista juuri tällaiselle langalle. Mutta nyt pääsen itse tätä tikuttelemaankin, kunhan olen ensin kerää lankana hiplaillut tarpeeksi. Kiitos vielä kerran, Marleena!


Torstai-ilta kului rattoisasti täällä kotisalla. Syötiin hyvin, kahviteltiin ja saunottiinkin. Jälkiruoaksi tein Intsulta saadulla ohjeella vaniljahyytelöä. No sanottakoon, että lisäsin mausteeksi vielä tilkan likööriä, kun sellaista sattui pullonpohjassa hiukan olemaan. Ja suklaana käytin Fazerin tummaa suklaata, joka on tarkoitettu leivontaan ja jälkiruokiin eikä ole kovin sokerinen.


Tässä tekemäni vaniljahyytelö, joka oli kaikkien mielestä hyvää ja sitä otettiin santsiannoksetkin. Kiitos Intsulle!


Minä olen saanut Marleena innostumaan pitkän, pitkän tauon jälkeen kutomisiin. Aiemmin hän on tehnyt paljon ja monenlaisia neuleita. Me muuten ostettiin 1970-luvulla yhteinen neulekonekin, kolmantena osakkaana oli Marleenan Pirkko-sisar. Kone kiersi kuukauden välein osakkaalta toiselle ja jokainen kutoi sillä muistaakseni aika paljon. Meillä oli kaikilla silloin lapset pieniä ja villavaatteita tarvittiin lämmittämään Rovaniemen pakkastalvissa. *Silloinhan talvet olivatkin kunnon talvia eikä kasvihuoneilmiöstä tiedetty mitään!* Nykyisin kone taitaa majailla jossakin Marleenan varastossa ja kerinlaite ja vyyhdinpuut ovat minulla. *Pirkko myi osuutensa meille kahdelle, kun muutti etelä-Suomeen.* Mutta siis nykyään tikuttelemme kaikki vain käsin ilman konetta ja niin nytkin teimme Marleenan kanssa kylki kyljessä.


Puikot kilisevät ja suut käyvät! Mutta kumpi on kumpi? Vinkiksi sanon, että Marleenalla on Matleenan kutomat huovutetut tossut jalassaan! Ja lapasiahan siinä valmistuu näin Lapaskuun aikana.


Perjantaina sitten käytiin naisissa säästämässä Prismassa, kun sattui olemaan alennuspäivät asiakasomistajille. Lankaa ei kyllä ostettu, vähän vain tutkittiin tarjontaa. Mutta tulevaa joulua silmällä pitäen Marleena halusi ostaa meille molemmille tontut.


Niinpä meidän takan reunalla istuu nyt tällainen tonttu, taitaa siinä laulaa joululauluja. Marleenan omalla oli hiukan erilainen ilme, muuten samanlainen tonttu.


Eilen illalla käytiin vielä yhdessä katsomassa tanssiesitys Huu, haukka haukkaan Oulun Valve-salissa. Tunnin kestävässä esityksessä nähtiin neljän tanssijan hauskaa ja vauhdikasta tanssia. Tämän jälkeen sitten vain halattiin ja lähdettiin molemmat pariskunnat kohden omia kotejamme, mutta todennäköisesti jo ensi viikolla tavataan.



Lopuksi vielä raporttia käsitöistäni. Lapasiahan minä tietenkin pääasiassa tikuttelen, mutta aina välillä käsissäni viivähtää reilusti lötkömmän säärystimen tekelekin. Ensimmäinen on valmis, toinen puikoilla, mutta vielä riittää tekemistä, kun näitä pitää tehdä kaksi paria. Mutta tänään valmistui toinen pari tuplalapasia, nyt siis ne kärjestä aloitetut.



Malli oma tuplalapaset, koko 9-vuotias. Kädenselässä kaksinkertaista helmineuletta .
Lanka punainen Nale ja resoriosassa Nalle Colori, kulutus yhteensä 80 g.
Puikot 2.5 mm, silmukoita 48.



Ja tässä lapasten toinen puoli, joka on sileää neulosta Colorilla.
Näitä oli kiva tehdä, tuntui koko ajan luontevalta tavalta tuo kärjestä aloitus lapasissa. Sukathan minä tykkään tehdä edelleenkin varresta aloittaen, vaikka olen kyllä kokeillut kärjestä aloittaenkin. Aloituksen tein Kristelin hyvien ohjeiden mukaan, jotka löytyvät Ullasta. Ja inspiraation tuplalapasiin sain Villapallolta hänen tekemistään varresta aloitetuista tuplalapasista. Kiitos heille molemmille avusta ja innoituksesta näihin lapasiin! Lapaset tulevat lämmittämään Marian käsiä, mutta sen lisäksi myös täyttämään Tumpputupaa.
Edit: Tulin vielä lisäämään, että halutessasi näet kuvasarjan näiden lapasten teosta , kun rullaat alaspäin jonkun matkaa.

9 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut mukava viikonloppu. Minä kävin vanhimman tyttären kanssa prisman alepäivillä, ja löysin itselleni toppatakin, jota olen pitkään kaivannut. Muutenkin pidettiin mielessä sääntö: mitä enemmän ostat sitä enemmän säästät.. ;oDD

    VastaaPoista
  2. Pirjo-Riitta: Se on hyvä muistaa tuo sääntö! ;DD

    VastaaPoista
  3. Olen lähettänyt sinulle s-postia tuohon aikkalaan.Onkohan tullut perille?

    VastaaPoista
  4. Kylläpä kuulosti mukavalta vierailu ja vielä niin mukava tuliainen sinulle!

    VastaaPoista
  5. Et turhaan kehoittanut ottamaan kahvikupposta:)

    Onnittelut arpajaistuurista!

    Kuulosti mukavalta tapaaminen ystävienne kanssa...olette samannäköisiäkin :)

    Ihanat tuliaiset olet saanut.

    Mukava , kun olet saanut taudin tartutettua ystävääsikin :)(käsityöt)

    Lapaset ovat kauniit ja erikoiset tekotavallaan!

    VastaaPoista
  6. Mukavat lapaset ja tuntuu sinulla olleen mukavaa muutenkin..sielunsiskoja kylässä ja arpajaisonneakin.:)

    VastaaPoista
  7. Oletpas saanut kivoja kommentteja, joista pikkuisen raapaisen itsellenikin. Mukavaa meillä oli, kiitos siitä sinulle.

    Eka lapanen on loppusuoralla, vasta nyt illalla pääsin sitä "tikuttelemaan" teiltä lähdön jälkeen. Kotimatkalla oli pimeää ja piti vähän olla lisäsilmäparina porojen ja hirvien varalta. Mitään ei kyllä näkynyt.

    Tänään olikin sitten vähän surkeampi päivä. Kävimme saattelemassa hyvien ystäviemme 19 vuotiaan esikoispojan enkeleiden luo suunnattoman surun keskellä.

    Tämmöistä tämä elämä on. Ilo ja suru rinnakkain.

    Mies tuolla alakerrassa nukahti soffalle, pitää mennä herättämään nukkumaan! <3

    VastaaPoista
  8. Blue: Nyt olen saanut s-postisi, harkitsen asiaa. :)

    Eila: Niin oli! :)

    Tupuna: Me muuten ollaan Marleenan kanssa niin samankokoisetkin, että olemme joskus lainanneet toisillemme vaatteitakin. ;D

    Seijasisko: Sielunsisko todellakin! :) Oikeaa siskoa minulla ei olekaan.

    Marleena: Sielunsiskoni! <3

    VastaaPoista
  9. Hei, minä olen juuri aloittanut sukkia tuosta samasta Stepin väristä, vilkaisehan blogistani kuvaa ekasta varresta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.