Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 27. lokakuuta 2016

Vauvasukkia ja yksi myssykin


Hupsista, onpas vierähtänyt liki kaksi viikkoa siitä, kun olen edellisen käsityöni täällä esitellyt. En kuitenkaan ole istunut "kädet ristissä" vaan olen heilutellut puikkoja ahkerasti. On ollut tekeillä isompi työ, jota jouduin purkamaan kahteenkin otteeseen. Sitä en vielä esittele, vaan nämä välityönä tehdyt pienemmät ja helpommat työt. Ehkä jo viikonloppuna voin tehdä postauksen siitä isommasta työstä, jonka pidän vielä salaisuutena. Olenkohan inhottava, kun en paljasta sitä heti, kun otan kuitenkin puheeksi.




Kahdet sini-valkoiset vauvasukat
 Lanka Gjestalin Maijaa, jonka menekki näihin sukkiin oli yhteensä 55 g
Puikot 3 mm ja silmukoita oli 36.

Viime viikonlopun mökkimatkalla tikutin nämä vauvasukat, jotka menevät jollekin ensi vuonna OYS:ssa syntyvälle vauvalle. Kuten tiedossa taitaa olla kaikilla, maamme käsityöihmiset ovat innostuneet tekemään 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kaikille syntyville vauvoille sini-valkoiset sukat, samoin sotiemme veteraanit saavat villasukat ensi vuonna. Itse osallistun vain tähän vauvasukkakeräykseen, kun taas tyttäreni neuloo veteraanisukkia.

Aiemmin olen tehnyt kahdeksat vauvasukat tähän keräykseen, nyt on koossa siis yhteensä 10 paria. Edelliset sukat löytyy täältä, jos haluat vilaista niitäkin.




Sitten valmistui perusmyssy aivan ilman mitään ohjetta
Lanka on  joku nimetön ja paksu lahjoituslanka, voisi olla vaikka vuosia sitten myynnissä ollutta Novitan  Karusellia 100% akryyli, jonka menekki oli 75 g
Silmukoita 90, puikot 5 ja 5.5 mm:t.

Tämän langan on joku tyttären työkaveri lahjoittanut ja nyt minä lahjoitan myssyn eteen päin hyväntekeväisyyteen, luultavasti Oulun Hopen kautta. Siis annetaan hyvän kiertää edelleen! :)




Viime päivinä on monin paikoin saatu ensi lumi maahan. Niin myös me täällä Oulun kupeessa saatiin eilistä vasten yöllä ohut kerros lunta. Ei sitä paljon ole, mutta ihanasti valaisee näkymiä varsinkin, kun molempina päivinä on aurinko iloksemme paistanut jonkin aikaa.



8 kommenttia:

  1. Pitää varmaan itsekin hankkia noita sini-valkoisia lankoja ja neuloa hyväntekeväisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummo, kannattaa tehdä vaikkapa vain muutama pari, siitä saa hyvän mielen itsellekin. :)

      Poista
  2. Vauvasukat ovat aina niin suloisia :) Minulla taitaa myös olla jossain Karuselli-lankaa; pitäisi varmaan käyttää se pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, minullakin muinoin oli Karusellia, mutta eipä enää löytynyt edes nyttöstä, että olisin voinut verrata.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Suvituulia, pienet vaatteet taitavat olla aina söpöjä. Ainakin minusta ovat. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.