Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Yllätyksiä sumuisena päivänä

Jo toista päivää täällä on ollut paksu sumu ja maailma sen mukaan aika harmaa. Mutta päivääni on piristänyt eilen valmiiksi saamani pinkit kertut, jotka tein ihan itselleni. Vaikka kudon paljon sukkia, niin harvoin teen itselleni. Langan olen hankkinut jo syksyllä Tampereella käydessäni erästä tilaustyötä varten ja jo silloin päätin tehdä myös itselleni pinkit sukat. Ja kertut ovat kyllä mielestäni yhdet kauneimmista sukkamalleista.



Tässä kertut poseeraavat Matleenan hameen helman alla hänen siroissa jaloissaan.




Lankana näissä kertuissa on Vuorelman Veto-lanka, jota en muista aikaisemmin tikuttaneeni. Puikkoina olivat 3:n Addit ja n:on 39 jalkaani tein sukat ohjeen L-koon mukaan. Lankaa kului noin 75 g.





Valmistunut on myös River Rapids Socks ohjeella tehdyt sukat vihreästä Nalle-langasta. Nämä taisin tikuttaa 2.5 mm:n puikoilla ja lankaa kului n.80 gr. Kantapää tavallinen vahvistettu.



Kesken tämän postauksen tekemisen Lankapirttiin tuli myllerrys. Mies tuli tulevan kotimme rempasta ja toi mukanaan minulle yllätyksenä ystävättäreni, joka on myös kaimani. Hänen miehensä saapui muutamaa tuntia myöhemmin. Siinä sitten kahvisteltiin pariinkin otteeseen ja laitettiin ruokaa ja syötiin iloisen keskustelun myötä. Toinenkin yllätysvierailija tuli parin lankapussin kanssa piipahtamaan. Hänkin on ystävättäreni, ei kaimani, ja toi minulle kaappiensa kätköistä erilaisia lankoja yhteensä 3 kiloa.




On villalankaa, on sekoitelankaa ja on puuvillaa. Joissakin on vyöte, joissakin ei. On 7veikkaa ja mitä kaikkea liekään. Joissakin oli hintalaput markkahinnoin. Toiveena oli saada vastalahjaksi pojalle 34. numeroiseen jalkaan tavissukat. Yhdet sai jo mukaansa, mutta varmaan näistäkin tikuttelen vielä tälle Miikka-pojalle sukkia. Kiitos, Eija, langoista!


Nyt on sitten vieraat poistuneet ja tavallinen aherrus palaa Lankapirttiin, siis lähdenpä tästä pakkailemaan ja suunnittelemaan huomista siivousmatkaa uuteen kotiimme. Mutta palaan ennemmin tai myöhemmin bloggailemaan, koska lepotaukoja näin vanha ihminen tarvitsee muuttotouhuissakin ja silloin voi istahtaa kutimen kanssa tai tietoneen ääreen.

6 kommenttia:

  1. Ihania sukkia olet tehnyt!
    Ai miten paljon lankaa sait; kiva:)

    VastaaPoista
  2. Molemmat sukkasi ovat aivan ihanat, mutta pinkki värinä yliveto!

    Oletpa saanut mukavan kasan lankoja!

    VastaaPoista
  3. Oi ihanuus miten paljon lankaa sait! Molemmat sukat ovat kauniit,mutta mä myös tykkään Kerttujen mallista erikoisesti.

    VastaaPoista
  4. 7 vuotta villahäihin, aivan mainio juttu. Seuraavaksi voisin toivoa alpakkahäitä.

    VastaaPoista
  5. Oioioi, miten ihania sukkia! Minäkin pidän erityisesti noista pinkeistä,, vaikka molemmat ovat kyllä ihan syötävän ihania!!
    Mukavaa sunnuntaita sinulle !!

    VastaaPoista
  6. Onpa tosi kauniita sukkia, ja niin ihastuttavan värisiä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.