Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kuva 7/10



 Syksystä aloitin kuvaamaan näkymää keittiömme ikkunasta ja nyt ollaan ehditty jo kevättalveen. Ja olenpa  varma, että seuraavassa kuvassa onkin sitten jo paljon vähemmän lunta.  Aikaisemmat kuvat voi katsoa täältä.


 Näin luminen näkymä oli tänään aamupäivällä.  Ilmakin sakeana lumisateesta. Onpa maassakin oleva lumi lisääntynyt helmikuuhun verrattuna.  Mutta vakuuttavasti ollaan kesää ja valoa kohden menossa.




Helmikuun kuva vertailua varten


Ennen puolta päivää aurinko paistoikin jo kirkkaasti ja sulatti vasta sataneen lumen loskaksi.  Ehkä siinä suli samalla hiukan vanhaakin lunta, niin että sanonta "uusi lumi on vanhan lumen surma" piti taas kerran paikkansa.




Tässä vielä kuva talon toiselta puolelta, jossa näkyy lumisateen sakeus selvemmin.





 Olen siis taas kotosalla.  Eilen iltamyöhällä ajeltiin Äkäslompolosta ja saatiin samalla ihailla komeaa kuuta. Alkuillasta kuu oli jättisuuri ja punaisen ruskea, mutta vilkkui vain metsän takaa, joten sitä ei päässyt kuvaamaan.  Kun sitä pystyi kuvaamaan, oli se jo ihan tavallisen näköinen ja kokoinenkin, mutta koko matkan ajan se vilkutti meille silmäänsä.



 Liikkuvasta autosta sitten napsin siitä muutamia kuvia, joista tässä näytillä pari.


On minulla muutamia käsitöitäkin valmiina ja esittelemättä. Palaan niihin lähiaikoina, kunhan saan ne kuvattuakin.


Leppoisaa pääsiäisen aikaa kaikille!





10 kommenttia:

  1. Kivat nuo neulegraffitit noissa koivuissa. Meilläkin oli joskus asuntovaunu... Tykkäsin kovasti, mutta siinä oli kosteutta ja jouduimme siitä luopumaan... Kauniit olivat ilmat reissullanne. Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, onpa harmi, että vaunuunne iski kosteus. :( On se niin mukavaa reissaamista sen kanssa, vaikka me ei paljon varsinaisia matkoja tehdäkään, mutta tuolla Äkäslompolossa vietetään viitisenkymmnetä päivää joka vuosi.

      Poista
  2. Upeita kuvia. Ihanaa Pääsiäisen aikaa Sinulle.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti kevät ja myös kesä on tulossa, vaikka ei se kuvista päätellen olisi mahdollista! Mukavaa Pääsiäisen aikaa Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, tänään on taas kesän lupaus voimakkaammin ilmassa kuin eilen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.