Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Sytomyssyjä ja -sukkia


Minä olen taas hakenut sytomyssyjä ja -sukkia OYS:aan toimitettavaksi ja esittelen ne täälläkin, kuten tapani on ollut. Monet myssyjä ja sukkia tehneet ovat sanoneet minulle, että on kiva seurata täältä blogista samoin kuin FB:n Sytomyssyjä OYS -ryhmästä, milloin oma myssy tai sukkapari on edennyt minulle asti matkallaan sairaalaan. Siksipä julkaisen täällä aina silloin tällöin tätä "saalista".



Kotikuntani Asukastuvalta hain jo marraskuun puolivälin paikkeilla nämä yhdeksän kudottua myssyä. Kuva on odottanut vain sopivaa julkaisuhetkeä.



Allaolevat myssyt ja sukat hain Oulun Lankamaailmasta maanantaina käydessäni siellä lankaostoksilla.



21 myssyä sinisen, vihreän, harmaan ja keltaisen sävyissä, jotka ovat kyllä kauniimmat oikeasti kuin kuvassa. Tämä pimeys ei tee hyvää kuvien väreille.


Punaisia 12 myssyä


Ja sukkia seitsemän paria, joista kaksi selkeästi lasten kokoja.


Kiitän taas kaikkia tekijöitä omasta puolestani ja uskon näille taas löytyvän sairaalassa tyytyväisiä käyttäjiä nopeaan tahtiin. Ennen joulua en ehdi näitä viemään, muttaa ennen uutta vuotta kuitenkin.






4 kommenttia:

  1. Kauniita ja paljon lämpimiä ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, totta, lämpimin ajatuksin noita tehdään ja lahjoitetaan. :)

      Poista
  2. Paljon on ahkeria käsipareja noita tekemässä, on upeaa taas sinun viedä niitä perille.
    Hyvää jouluanaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, todella ahkeria käsipareja löytyy täältä ja siitä minä olen kovin iloinen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.