Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Merivesi lainehtii



Toukokuussa saatiin neulemaailmaan tieto uudesta sukkakirjasta, jonka tekijä on Tiina Kuu tai TiiQ, kuten minä olen hänet oppinut tuntemaan. Kirja nimeltään Tuhansien villasukkien maa on hänen ensimmäisensä, mutta monia hyviä ohjeita hän on julkaissut jo aiemmin netissä ainakin omassa blogissaan kuin Ullassa ja Ravelryssa. Monet sukat ja sytomyssjä olen hänen ohjeillaan tehnytkin ja ohjeet todennut hyviksi. Niinpä ilolla otin minäkin vastaan tämän kirjan. Ensin tutkin kirjastosta lainaamani kirjan antia, mutta pian jo hankin omankin.

Kirjassa on useita minua houkuttavia malleja ja on kiva, kun kirjassa kannustetaan tekemään omiakin versioita ohjeiden pohjalta eikä pelkästään ohjetta noudattaen. Ja mallien nimet ovat mukavia, jokaisen niiden takaa löytyy joku suomalainen laulu.

Ensimmäiseksi puikoilleni pääsi kirjasta malli, johon minulta löytyi sopivaa lankaa. Kirjan sukista useimmat on tehty fingering sukkalangasta, jota vahvuutta varastostani löytyy vähänlaisesti. Niinpä valitsin mallin, johon löytyi sopiva lanka, ettei minun heti tarvinnut ruveta muokkaamaan ohjetta.

Niinpä valmistui Merivesi lainehtii -sukat, ohje Tiina Kuun kirjasta Tuhansien villasukkien maa
Koko 37-38 
Langat Gjestal Maijaa, menekki yhteensä 82 g, josta punaista 58 g, oranssia 17 g ja valkoista 7 g
Puikot 2.5 mm ja 3 mm ja koon S mukaiset silmukkamäärät.



Kerrankin tein sukat ohjeen mukaan, kun yleensähän minä sovellan ohjeita omien mieltymysteni mukaan. Nyt taisi olla ainoa muunnelma kantalapun reunassa olevat aina oikein neulotut silmukat.


Ja taas sain todeta, että TiiQ on pysynyt uskollisena ohjeitten laadinnassaan, niin tarkoin ja huolella hän on ainakin lukemani ohjeet kirjoittanut huomioiden pienetkin yksityiskohdat. Kiitos, TiiQ!

Uskon, että tämän kirjan ohjeita tulen käyttämään vastaisuudessa sukkia tehdessäni, niin monta houkutaava mallia ja ideaa esimerkiksi kantapäiden tekoon siitä löytyy.


16 kommenttia:

  1. Oo-oo, sullakin on ekat valmiina! Kauniit tuli ja kivan värisetkin. Mulla kans just valmistui, kuvata pitää vielä niin saan blogattu Pakoon Helsinkiä -sukkani.
    Oli hyvä ohje näissäkin. Kirjoneuleessa vaan yhden kerroksen yksi silmukka häviää toisen värin varjoon mutta ei haittaa.
    Siis me 'vanhemmat' neulojat sanomme Hyvä TiiQ, kiito ohjeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, ai oltiinkin samaan aikaan asialla! :)
      Viime yönä unen kadottua katselin taas kirjan malleja ja ajattelin ehkä tekeväni seuraavaksi Pakoon Helsinkiä -sukat. Tosin se ei ole vielä lopullinen päätös.
      Kyllä TiiQ ansaitsee kiitoksemme.:)

      Poista
  2. Olet sinä kyllä sellainen taiteilija niden töidesi kanssa, toinen toistaan ihanampia töitä saamme ihailla. Kun omat käfet käyneet sellaisiksi ettei mitää erikoisempaa uskalla yrittää, hyvä kun perussukkaa vielä saa näillä aikaiseksi on niin ihanaa katsoa sitten sinun kättesi töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos kehuista, vaikka en minä itse pidä itseäni mitenkään erityisenä mestarina enkä taiteilijana. Toisten malleja on helppo toteuttaa, joten TiiQ ansaitsee nuo tittelit.
      Vielä minun käteni pelaavat puikkojen kanssa, mutta varsinkin oikea käteni kipuilee joissakin muissa hommissa melkoisesti vaikea-asteisen nivelrikon takia. Mutta niin kauan puikkoja heilutan, kun käteni kestää ja tykkään kutomisesta (neulomisesta). :)

      Poista
  3. Ostin myös tuon kirjan, eiköhän syksyn aikana joku malleista pääse puikoille. Kaikki olli tosiaan ihania. Kauniit sukat sinä olet neulonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, kirjassa on useita minua kiinnostavia malleja, joten jatkoa seurannee Lankapirtissäkin. :)

      Poista
  4. Kauniit sukat oon neulonut. Mulla on tällä hetkellä tuo kirja lainassa kirjastosta ja löysin siitä useamman mallin, jotka vois tehä. Joten täytyy hommata kirja itelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johku, siis sama tilanne kuin minulla joku aika sitten, että kirja piti hommata. :)

      Poista
  5. Onpa tosiaan kauniit sukat, tykkään :)
    Minunkin piti varata kirjaston kirja, kun sitä niin kovasti kehutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kirjassa on ohjeet tosi ihaniin sukkiin, jotka kaikki haluaisin tehdä. Minullakin oli se ensin kirjastosta, mutta sitten ostin oman. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.