Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Sytomyssyjä

Tervehdys mökiltä, jonne tultiin taas pari päivää sitten,  Onpa luonto siirtynyt selvästi kohti syksyä, vaikka olin vain pari viikkoa kotona. Useimmat kukat alkavat jo lakastua ja sieniä puskee maasta. Ensimmäinen satsi jo syötiin kantarellejakin, nam!

Käsitöyöt etenevät pikku hiljaa, valmiina on sytomyssyjä. Muutakin on tekeillä, mutta se työ vaatii keskittymisen, joten välillä voi tehdä myssyjä.


Kaikkiaan viisi sytomyssyä on valmistunut, vasemmalla olevat neljä valmistuivat jo kotona, viides oli matkatyönä ja valmistui sitten perillä mökillä. Kaikki tuttuja malleja aivan omasta päästä.


Ensin kaksi tällä mallilla, siis perusmyssy, jossa sileää neuletta elävöittää nurja raita tasa välein.
Kuvassa se ensin valmistunut pinkki, toisena valmistui oranssiin vivahtava.
Molemmissa langat Novitan Cotton Soft, menekki 40 g ja 41 g
Puikot 3 mm ja 3.5 mm, silmukkamääriä en kirjannut ylös, jotain sadan kahta puolen ne olivat.




Seuraavaksi tavallinen raitamyssy, jossa siinäkin muutama nurjien silmukoiden raita
Langat Novitan Cotton Soft ja keltainen nimetön lanka, menekki yhteensä 37 g
Puikot 3 mm, silmukkamääriä en tässäkään kirjannut ylös, jotain sadan tienoilla taisi olla.


Ja nyt perusmyssy sileää neulosta, mutta päälaen kavennukseissa tein joka toisen kerroksen nurin.
Lanka puuvillaa, menekki 34 g
Puikot 3 mm, silmukoita 112.

Lanka lahjaksi saatua jämäälankaa, jossa oli käsinkirjoitettua lappu ja siinä lukee BC Garn Alba luomupuuviila. Oli minulle uusi tuttavuus ja viehätti kovasti, Pehmeä lanka, jota oli helppo kutoa.


Matkakäsityönä tein raitamyssyä tuttuun tapaan
Lankoina nimetön puuvilla ja Svarta Fåret Stina 8/8, menekki 64 g
Silmukoita 95 ja 118, puikot 3.5 mm, joilla tuli reilun kokoinen myssy.

Mitäpä näistä muuta kertoisin? Tavismyssyjä ovat ja päätyvät lähiaikina OYS:n Syöpätautien poliklinikan kautta potilaille.

Blogger on uudistanut käyttöliittymän ja tarjoaa sitä käyttöön. Kokeilin ja jotenkin kömpelöltä touhulta tuntuu, mutta ehkä siihenkin tottuu.  Kahta ylintä kuvaa en saanut siirtymään keskelle yrityksistä huolimatta. Vanhan voi ottaa vielä käyttöön halutessaan. Pohdin ja kokeilen nyt. Oletteko muut kokeilleet? Mitä mieltä olette?




4 kommenttia:

  1. Myssy-Rouva se aina vaan jaksaa myssyjä tikuttaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina, niitä on vaan niin mukava tehdä aina väliin! 🤗

      Poista
  2. Myssyjä lisää, hieno juttu. Minä neulon vaan edelleen pikkupoikien neuletakkeja ; kaikkia kolme ayhtäikaa eli vuorotellen peräkkäin. Mikään ei ole valmis.
    Bloggailen niin harvoin ilmeisesti, etten ole huomannut vielä. Uusi konekinon, jota opettelen koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, näitähän aina tarvitaan, valitettavasti. Mutta kyllä ne pienet pojatkin tarvitsevat neuletakkeja lämmittämään itseään.
      Sinulla onkin sitten kaksinkerroin opeteltavaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.