Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Pöllöilyä

Marraskuu on päättymässä, vielä yksi päivä ja sitten alkaa jo joulukuu. On ollut pitkä ja pimeä syksy, mutta onneksi joku aika sitten saatiin hiukan lunta valaisemaan pimeyttä. Mieheni on hiihtänytkin jo muutamia kertoja. Ja minä istun käsityöni parissa. Enimmäkseen kyllä, mutta hiukan teen jotain muutakin.


Viikon verran tuhersin kahden pöllön kimpussa. Tai oikeastaan sen ensimmäisen, toinen sentään sujui pikaa pikaa ensimmäiseen verrattuna, kun olin päässyt "jyvälle".


Nämä pöllöt siis sain valmiiksi muutama päivä sitten
Korkeutta on 26 cm ja ympäsysmittaa 35 cm
Langat ovat puuvillaa, enimmäkseen Svarta Fåret Stina 8/8 ja sen lisäksi jotain jämälankoja, langan menekki yhteensä 88 g/pöllö ja vanua n. 30 g/pöllö
Silmukoita pyörönä virkatussa pöllössä on 60 silmukkaa, koukku oli muistaakseni 3.5 mm.

Hyödynsin Prinsessajuttu-blogin pöllöohjetta, mutta sooloilin tietenkin kuten tapani yleensä on..



Tässä näet syyn, miksi minulla meni viikko, että sain pöllöt tehtyä. Alun alkaen oli aikomukseni tehdä kahdelle pikkuneidille pehmoeläimet. Ensin tein apupupua, mutta se ei viehättänyt silmääni. Sitten ajettelin tehdä kissan, mutta eihän kissalla ole tuollaista kantikasta päätä. Niinpä luovuin niistä ja aikanani etsiskeltyä sopivaa ohjetta, löysin pöllöt. Eikä se ollut ollenkaan pöllömpi löytö, ainakaan minusta. Toivottavasti tytöt tykkäävät niistä.


Upponalle, joka majailee meillä, otti heti pöllöt kaverikseen.





Ja kun pöllöt valmistuivat, nappasin lankaa ja puikot pienien lapasten tekoon. Sukuun on nähkääs syntynyt pieni tyttävauva ja hänelle kudoin lapaset.

 
Lapaset Ilona-vauvalle muistellen joskus aiemmin tekemiäni vauvalapasia
Lanka Hjerte Garn Alpaca Silk (60% alpakkaa,30% merinovillaa, 10% silkkiä), jonka menekki oli 19 g 
Puikot 3 mm, silmukoita 36.

Nämä matkaavat lähiaikoina eteläiseen Suomeen.



Tänään olemme viettäneet ensimmäistä adventtisunnuntaita. Toivotankin kaikkille hyvää adventin aikaa!


4 kommenttia:

  1. Oi, tulisikin lunta!! Täällä sataa vettä, joka sitten jäätyy kaameiksi kaljamiksi...
    Ihanaa alkaa suunitella jo joulun pehmoisia paketteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. satunNainen Paula, ei käy kateeksi teidän vesisateet ja kaljamakelit, mutta jospa ne menisivät pian ohi. 👍

      Poista
  2. Se on jännä juttu miten pehmolelun tekeminen on niin tarkkaa touhua. Ei lainkaan helppoa saada siihen se oikea tuntu, muoto ja lopulta ilme tms. Kunhan on tosiaan ensin keksinyt minkä hahmon tekee. Nuo pöllöt on söpöt ja ilmeikkäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, niin se juuri on, vaikka luulisi sen käyvän helposti.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.