Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 26. joulukuuta 2013

Tapanina



Joulu alkaa olla ohi. Leppoisasti, ilman kiirettä ja hälinää sitä olemme kolmisin viettäneet, tytär, mies ja minä.  Ihan tavanomainen kiva joulu, voisin sanoa, paitsi lumi ja pakkanen puuttuvat. 





Taitaa olla minun vähälumisin jouluni. Mahtuuhan minunkin alinaikaani muutama muukin vähäluminen joulu, mutta ei ehkä tällaista.  Jouluaattona satoi melkoisen määrän lunta, mutta se oli kai aika märkää valmiiksi ja suli lämpimän yön (+2-3astetta) aikana pois niin, ettei aamulla tarvinnut kolata ollenkaan. Vielä tänäänkin ollaan lämpimän puolella, nytkin +3,8.



Ikkunasta napatut kuvat sekä takapihan puolelle puistikkoon (yläkuva) että etupihalle näyttävät lumitilanteemme.

Paljon olen viettänyt aikaa kirjojen parissa, kun toiset ovat katsoneet telkkarin jouluohjelmia. Minähän katson hyvin vähän TV:tä. Ei siihen ole mitään varsinaista syytä, ohjelmat eivät vain kiinnosta minua ja pitkästyn useinkin niitä katsoessa.  Mutta kirjojen parissa en pitkästy. Noo, tunnustan, että joskus joku ei innosta vaan jää kesken. Silloin otan seuraavan lukemattoman kirjan yöpöydältäni, jossa on aina paksu pino kirjoja odottamassa.


Kiitos kaikille hyvän joulun toivotuksista! Vietetään mukava loppuvuosikin.


14 kommenttia:

  1. Meillä näyttää ihan samannäköiseltä. Lumi on muisto vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkuli, hih, hauskasti sanottu tuo "lumi on muisto vain"! :D

      Poista
  2. Ja meillä on vielä vähemmän! Ihan muutama kasa muistuttamassa, että joskus aikaisemmin -syksylläkö se oli?- oli lunta. Nyt vaan vettä ja vettä ja vettä, höh!

    Mutta mitä siitä, leppoisaa joulunaikaa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkimamma, Joo, eei välitetä, vaikka ei lunta olekaan. Nautitaan käsitöistä vaan! ;)

      Poista
  3. Lunta on vähän ja liukasta, mutta hyvinhän tuolla on silti saattanut ulkoilla. :) Minäkin viihdyn mieluiten kirjojen parissa, tv:n katsominen jää todella vähäiseksi. Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, kirjojen parissa viihtyy hyvin, kun voi niiden tarinan nähdä "sielunsa silmin". :)

      Poista
  4. Minäkin sain luettua Rosa Liksomin Reitarin. Kiinnosti kun tuli käytyä Reidarin näyttelyssäkin vasta. Telkkarista olen olen katsellut lähinnä konsertteja , joita joulun aikana ollut ihan mukavasti. Kurjat on kelit. Ei uskalla kävelylle lähteä niin on liukasta. Leppoisaa loppuvuotta!.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, pitäisikin minunkin lukea tuo Reitari. Ihailen hänen töitään kovasti ja olenpa pikaisesti tavannutkin hänet ihan livenä 1960-luvulla.

      Poista
    2. Saat kirjan multa lainaan, jos haluat. Olen ainakin näillänäkymin tulossa sinne sytomyssyiltaa niin voin tuoda tulleesani. Kirja on kyllä hyvin murtheela kirjoitettu :) Mssä tilanteessa tapasit Reidarin? Itse Reidaria en ole tavannut mutta isäni kyllä. Tykkää itsekin hänentaiteestaan. Eka kosketus hänen taiteeseensa taisi olla hänen näyttelynsä 70-luvulla Rovaniemen kirjastotalolla. Särestössä on tullut pari kertaa käytyä. Isän kotipaikka Helpin kylä. sijaitsee vain 30 kilomteriä Särestöstä Ounasjokivartta alaspäin

      Poista
    3. Seijasisko, kiitos vain tarjouksesta, mutta taidan lainata Reitarin kirjastosta, niin on palauttaminen helpompaa ja teinkin jo varauksen. Tapasin Reidarin vain ihan pikimiltään, kun olin menossa Muonioon ja kuskilla oli vietävänä Reidarille värejä. Reidari seisoi odottamassa siellä tien varressa pakettiaan eikä siinä taidettu isompia rupatella, mutta voin sanoa, että tavattu on. :)

      Poista
    4. Mukava muistikuva menneisyydestä.:)

      Poista
  5. Moi Matleena ja mukavaa joulun jälkeistä arkipäivää:) Ei ole meillä länsirannikolla lunta, vain kaatosateista vesiryöppyä. Eilen oli pikkasen valoisaa, taisi aurinko vähän kurkistaa ohimennen. Illalla satoi taas ja tänäänkin...hohhoijaa...Mie makkailen ja huilailen silmiäin, kun ei ole mitään tuiki tärkeää hommaa. Ukkoin läks katteleen vähän kauppojen tarjontaa, mie sanoin ettei tarvii mittään ruokaa tuua...no mut jatketaan näillä eväillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, meillä ei ole näkynyt valoisampaa päivää "naismuistiin". Tänäänkin aamun hämärä muuttui iltapäivän vielä hämärämmäksi, mutta vielä se kirkastuu. Valoon päin ollaan menossa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.