Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kissasukat


Minä en ole erityisesti kissaihminen, mutta söpöjähän kissat ovat, varsinkin neuleissa. ;)  Lapasiin niitä olen jo aiemmin syksyllä tehnyt ja nyt sain tehtyä kissasukatkin. Niitä olenkin suunnitellut koko syksyn, mutta aina joku muu työ on rynninyt edelle.



 Perussukat kissakuviolla somistettuna
Koko 38
Langat Nallea, kolmea väriä yhteensä 85 g
Silmukoita 56, joita tikuttelin 2½ ja 3 mm:n sukkiksilla
Kissakaavion löysin jostakin Googlesta, mutta nyt en sitä enää löytänyt, että olisin saanut lisättyä  linkin tähän



Kissat näyttävät jotensakin apaattisilta, kun suupielet roikkuvat alas päin. Toiseen suuntaan tehtyinä (siis varpaista aloitettuina) olisivat varmaan pirteämmän näköiset, mutta enpä huomannut sukkia aloittaessani ottaa tätä huomioon. 




24 kommenttia:

  1. Ihan ovat kyllä kissamaiset kissat, ei kait noilla muutenkaan ole tapana kauheasti hymyillä. ;) Kivat sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, niin eipä ne taida kissat oikeastaan hymyillä. ;)

      Poista
  2. Hih, kivat sukat, miun tuli heti mieleen meijän koira istumassa, kun nuo partakarvatkin:) Häntä ei taija noin mutkainen olla, vaikka kaareva onkin, selkään päin kaarella.
    Nämä ovat iloisen mielen sukat;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, kyllä tuosta kissasta helposti voisi muokata koirankin. :)

      Poista
  3. Kiva kissamalli, facebookissa on monenlaisia kissamalleja pyörinyt tällä hetkellä.... siis neuleryhmissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ArmiL, niin on ja varmaan siletä FB:sta minäkin olen tämän kissatartunnan saanut. :D

      Poista
  4. Kauniit ne on ja kissat niisä seuraavat lintulaudan touhuja ikkunan takaa, siitä tuo ilme tulee!

    VastaaPoista
  5. No nämähän onkin oikein kissaihmisen toivesukat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, niin minä vähän arvelinkin, kissaihmiset näistä erityisesti ilahtuisivat. :) Ja pst, yhdelle sellaiselle nämä ovat menossakin lahjaksi.

      Poista
  6. Ihanat sukat oiva lahja kissaihmiselle.

    VastaaPoista
  7. Söpöt ovat minun mielestäni, suupielistä huolimatta :)

    VastaaPoista
  8. Onpas suloiset kissasukat! Todella onnistuneet.

    VastaaPoista
  9. Tää kissaihminen liitty ihailijajoukkoon! Tosi kivat. Kissat on suloisia aina...tai ainakin melkein ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, kiitos kisssafanille! :) Minustakin kissat ovat suloisia, ainakin näin sukissa. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.