Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Salaisuus paljastuu


Nyt paljastan sen salaisuuden, josta mainitsin täällä marraskuun raportissani. 



Nimittäin nämä tennarit. Sain hetki sitten viestin, että ne ovat päässet jo miniämme jalkoja lämmittämään eikä asiaa tarvitse enää salata.  Poikamme oli jossakin netissä nähnyt kuvia virkatuista tennareista  -vai olivatkohan ne neulotut-  ja kyseli, osaisinko tehdä sellaiset. Poika halusi antaa vaimolleen sellaiset lahjaksi. Lupasin yrittää ja muutamien vaihtoehtojen tsekkaamisen jälkeen päädyttiin virkattuihin tennareihin.



Harakan ohjetta mukaillen näitä väsäsin, mutta monessa kohdassa poikkesin ohjeesta. Nyt en enää kyllä tarkemmin muista, miten ja missä kohtaa tein oman pääni mukaan. Harmi, kun ei tullut kirjattua ohjetta muistiin itselle. Näiden valmistuttua löysin toisen ohjeen, jossa oli osin samoja oivalluksia kuin itse olin tehnyt näitä tennareita tehdessäni. Tulen varmaan käyttämään sitä ohjetta, jos virkkaan vielä tennareita.  Lankana käytin 7veikkaa kaksinkertaisena, menekki 185 g,  ja koukku taisi olla 3.5 mm:nen.
       

Miniän jalka on koko 36-37, joten minulla on aina hiukan arvuuttelussa, sattuuko hänelle tarkoituista sukista tarpeeksi pienet. Onneksi olen joskus ottanut valokopion hänen sukistaan, niin niihin voin aina verrata. Ja niin tein nytkin ja ovat kuulemma "kuin hänelle tehdyt"!  :D



18 kommenttia:

  1. Hienot ovat. Minäkin oon aika monet tehnyt vauvasta aikuisten tossuihin Harakan ja muidenkin malleja mukaellen. Kahdet kesällä tekemäni ovat menossa ystävan aikuiselle tyttärelle ja 12-vuotiaalle lapsenlapselle joululahjaksi. Sirkatkin laitoin niihin kun niin toivoivat. Jännittääkin kovasti ovatko sopivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, sinun tennarisi olivatkin esimerkkinä näihin! :) Minäkin mietin sirkkojen laittoa, mutta oikaisin sitten. :D

      Poista
  2. Hienot tossut! Tässä joulun jälkeisinä päivinä aion minäkin virkata tuollaiset Riikalle. Riikka täyttää tammikuun alussa 7 v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeva, hih, sattuipas hauskasti, sillä nämäkin menivät Riikalle, tosin hiukan vanhemmalle! :D

      Poista
  3. Wauu! Olet kyllä tosi taitava. Hienot, kerrassaan hienot!

    VastaaPoista
  4. Kyllä miniä varmasti tykkää - aivan ihanat.

    VastaaPoista
  5. Tosi IHANAT !
    -Ritva-

    VastaaPoista
  6. I H A N A T

    Ihanaa Joulunaikaa Sinulle Ja Läheisillesi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.