Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Sytomyssyjä asukastuvalta


Minulla oli eilen mieleinen tehtävä, kun kävin kotikuntani asukastuvalla hakemassa sinne kertyneet sytomyssyt. Asukastupa muuttaa vuodenvaihteessa toisiin tiloihin, niin hain sytomyssyt pois muuton "jaloista".  Samalla tapasin Hyvää käsillä tehden -ryhmäläisiä, vaikka heitä oli nyt mukana kerhossa vain neljä naista. Taitaa joulun läheisyys vaikuttaa. Liki pari tuntia siinä turistiin ja mietittiin ensi vuoden toimintaakin, kun mukana oli myös tuvan toiminnajohtaja. 


Mutta tässä alla näet 29 sytomyssyä, jotka ryhmäläiset olivat tehneet viime viikkoina. Edellisen kerran hain sieltä myssyjä marraaskuun alkupäivinä.  Omasta puolestani kiitän taas jokaisesta myssystä, jotka saan toimittaa OYS:aan. Ja uskon, että saajat yhtyvät kiitoksiini. 



 Seitsemän virkattua



 Kudottuja yhteensä 20, joista tässä kuvassa kahdeksan ja...



 ... tässä niistä loput kaksitoista.



 Minulle uusia "tuttavuuksia" oli kaksi ommeltua myssyä, jotka ristin heti kierremyssyiksi. Kuva ei tee kyllä niille ollenkaan oikeutta.



 Päässä myssy näyttää ihan kivalta




Varsinkin tämä päälaki on minusta kiva. 

Tutkin myssyä tarkemmin eikä sen tekeminen näyttänyt kovin hankalalta: ommellaan ensin putkilo, joka sitten käännetään kiertäen kaksinkertaiseksi.  Luulenpa, että tällaisen tekoa yritän itsekin opetellla jossain vaiheessa. 


Joulu tulla jollottaa!  Vähäiset jouluvalmistelumme ovat hyvällä mallilla, ei tule paniikkia sen suhteen, tuskin edes kiireen poikastakaan.  Lunta vain odotellaan, että saataisiin kunnolla valkea joulu.



Onhan meillä ollut jo maa ihan valkoisenakin, mutta näin vähän lunta on tällä hetkellä. Näkymä on talomme takana olevaan puistometsikköön.


12 kommenttia:

  1. Kauniita myssyjä. Meillä näyttää ihan samalta, valkoista joulua aina toivoo, mutta aina eivät toiveet toteudu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, ei taideta tänä vuonna saada ainakaan koko Suomeen valkeaa joulua.

      Poista
  2. Tois hienoja ja hyvin tehtyjä myssyjä!

    VastaaPoista
  3. Tuo kierrätys myssy on päältä kuin kukkanen, ihana.

    VastaaPoista
  4. Kauniita myssyjä ja paljon.
    tuo viime postauksen jämä tuubi oli hauska -- tekisi mieli tehdä heti kun taudit ja kiireet helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso gnu, no sitten kiireiden jälkeen. :) Minullakin ohje houkuttaa edelleen. ;)

      Poista
  5. Ihana kun kertyy lisää myssyjä - ja niin erilaisia että jokainen varmaan löytää mieleisensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inna Vaara, minustakin myssyjen kertymminen on ihana asia. :)

      Poista
  6. Kiva tuo ommeltu 'kierretty' myssy. Teepä se ja julkaise ohje, tahtoo:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.