Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 17. tammikuuta 2008

Sää jatkuu loskaisena ja vesisateisena, vai pitäisikö sanoa mieluummiin vesisateisena ja loskaisena, koska sadehan sen loskan tekee. Tavallisina talvina meilla on tammikuussa metriset kinokset lunta, mutta nyt sulavat vähätkin lumet pois pikavauhtia. Ja liukasta on. Mutta tavallista lämpimämpäähän se taitaa olla koko Suomessa. Eipä tarvitse lähteä ulkoilemaan tuollaiseen ilmaan. Illalla pilatekseen mennessämme kävimme kurkkaamassa, miltä hiihtolatu näyttää. Valkoisena vielä oli, mutta eipä ollut vesisateessa hiihtäjiä.

Siis sää suosii sisätouhuja, siis kutomistakin, mutta ei ole kovin paljon tänään eikä eilenkään säärystimen varsi jatkunut. Otin tekeleestäni kuvan ja samalla kuvasin nuo valmistuneet sukatkin, vaikka meidän kameralla ja minun taidoilla ei saa tummista väreistä kunnollista kuvaa salamavalolla. Yritän kuvata ne paremmin, kunhan saan luonnonvaloa avuksi. Molemmissa tekeleissäni kuvioneule on lainattu Ullaneuleen 0307:n Strawberry Field -sukista ja hiukan mukailtu (lisäsin muutaman silmukan alkuun, että sain kavennusvaraa). Lankana on Nalle ja puikot koko 2.5 mm. Sukat on tilaustyö ja säärystimet tulevat itselle









Kantapään tein tavallisin silmukoin suomalaiseen tapaan. Sukkien kärki on sädekavennuksena, kun en innoissani muistanut enää katsoa ohjetta ja tehdä Sirkun ohjeen mukaista kavennusta. Että tämmöiset muutokset tällä kertaa.

1 kommentti:

  1. Sinä se osaat! Jos näkisit miten onnettomia räpellyksiä omat kuvani ovat...voi, sinä kuule kauhistuisit. Omasi ovat huippulaatua niiden rinnalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.