Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Kotiuduttu on

Kotona ollaan taas, eilen tänne ajeltiin.  Päivähän siinä aina tuhraantuu tuohon paikanvaihtoon vaunun ja kodin välillä.  Eilen esimerkiksi mukaan otettavien pakkaus autoon ja vaunun laitto kuntoon (vesien tyhjennys, siivous yms.), sitten ajomatka, johon kuluu taukoineen viisi - kuusi tuntia, ja kotona vielä tavaroiden purku autosta.  Minun onneksi mieheni ajaa mielellään, joteen minä saan yleensä keskittyä neuleeseeni. Nyt hän kyllä ehdotti kuskin vaihtoa,  kun minä olin alkumatkasta kovan lumisateen takia "sydän syrjällään" enkä malttanut olla neuvomatta kuskia.  Silloin minä napsautin suuni kiinni.  ;DD  Onneksi lumisadekin hellitti pian ja sydämeni palasi tavanomaiseen asentoonsa.


Matkalla tikuttelin valmiiksi menomatkalla aloittamani sukat.  Vaunullakin kudoin niitä vähän.



 Aivan perussukkia aloittelin, mutta varren suun resoria tehdessä suunnitelmani muuttuikin hiukan.  Resorin jälkeen päätinkin tehdä muuten sileään sukan varteen nurjien kerrosten muodostamia raitoja.  Sileät osuudet aina 12 kerrosta mutta raidat kapenivat nilkkaa kohden mentäessä (5 krs:ta, 3 krs:ta ja 1 krs, kahdesti kutakin).  Raitoja tehdessäni päätin sitten poiketa tavanomaisesta perussukkamallistani myös kantapään kohdalla ja tein tiimalasikantapään.  Terässsä jatkui sileä neule ja kärkeen sitten sädekavennus.  Lanka on Austermann Step värin:o 151, jota kului näihn 75 g.  Puikot 2.5 mm, silmukoita varren suussa 72, joista  kavensin 1s/p  kahdesti ennen nilkkaa, joten kantapäässä ja terässä 64 silmukkaa.

Nämä sukat jäävät itselleni yösukiksi.  Minun jalkani palelevat yleensä aina nukkumaan käydessä ja siksi käytän säännöllisesti unisukkia. Ja niiden parhaimmaksi materiaaliksi olen kokenut tämän Step-langan, jossa on aloe veraa ja jojoba-öljyä.  Pitääpä muuten mainita vielä sekin, että nämä ovat ensimmäiset omaan käyttööni jäävät sukat, joissa on tiimalasikantapää.  Saap nähdä, millaisekssi käyttökokemukseni muodostuvat.


Nyt voin esitellä myös valmiiksi huovutetut tossutkin, jotka näytin keskentekoisina jo edellisessä postauksessani.  Eilen heti kotiin tultuani nakkasin nämä pesukoneeseen ja pyöritinkin sitten koko illan. Ensin hienopesu 40:sssä ja linkous 600x/min, tulos vain hiukan huopunut. Siis uudestaan koneeseen, sama lämpötila mutta nyt linkousta 900x/min, mutta ei vieläkään riittävä huopuminen. Seuraavaksi hienopesu 50 asteessa ja linkous 900x/min.  Ja nyt oli lopputulos aivan passeli. Puoleen yöhönhän siinä meni, mutta ei minulla ollutkaan kiire nukkumaan.


Tossut virkkasin Gjestalin harmaasta Naturngarn no. 1 -langasta, jonka lisäksi oli yksi säie liukuvärjättyä hahtuvalankaa. Naturngarnia meni 135 g ja hahtuvaa 25 g.  Koukku oli paksuin omistamani kokoa 8 mm.  Ohjeena käytin jostakin vanhasta lehdestä (ehkä Suuri Käsityölehti) kopioitua ohjetta, mutta valitettavasti kopiossa ei näy lehden nimi saati numero.



Saattavat jäädä nämäkin omaan käyttöön, niin mukavilta tuntuvat. Pohjiin pitää vain ommella vielä nahkat, etteivät ne kulu heti puhki eivätkä tossut sitten ole liian liukkaatkaan.  Vanhojen talvisaappaiden varsista saa hyvät sellaiset.  Niitähän meillä on, kun kaikki pannaan talteen pahan päivän varalle.  Jäi muuten näitä lankojakin vielä ainakin yksiin tossuihin, ehkä kaksiinkin, jotyen saatanpa jossain vaaiheessa tehdä näitä lisääkin.



Tässä  vielä jo näytetty kuva tossuista ennen huovuttamista, että voi verrata huovutuksen tuomaa muutosta ulkonäköön.  Sekä pituus- että ympärysmitta lyhenivät huovutuksessa 4 cm (pituus 32 cm, tuli 28cm  ja ympärys 31cm, tuli 27 cm).


Nyt aion keskittyä aivan ensimmäiseksi huivin tekoon, että pysyn tavoitteessani. Yksi huivi vasta valmiina ja toinen kuukausi jo melkein puolessa välissä.  Ai etkö tiedä, mistä puhun!  No siitä pähkähullusta HHV:sta, johon osallistuin.  Täällä kerroin siitä.


Nyt lopetan jorinani ja toivottelen kaikille mukavaa lauantai-iltaa ja kaunista sunnuntaita!

13 kommenttia:

  1. Tervetuloa reissusta kotiin. Eikös katkaise vähän arkea pieni reissu. Hyvän näköiset sukat olet tikutellut ja tossut ovat myöskin komeat. Kyllä nyt lämpimiä varustuksia tarvitaankin.

    VastaaPoista
  2. - Tervetuloa kotiin!!!
    - Tuttu juttu minullekin tuo koko illan huovuttaminen, minä kans aina keittelen ja paistelen niitä moneen kertaan, ensin ei huovu ollenkaan ja sitten huopuu liika pieniksi, mutta, nou hätä, tekevälle sattuu ja lankakauppiaat myyvät minulle mielellään lisää lankaa.
    -taina-

    VastaaPoista
  3. Parempi se on olla liikaa neuvomatta noita kuskejamme! Saadaan rauhassa "virkata"!
    Kivan näköiset unisukat ja kivat tossut. En ole vielä tuohon huovutustouhuun innostunut, mutta ehkä joskus. Olen vielä reissussa!

    VastaaPoista
  4. Olet saanut hienoja töitä tehdyksi reisuulla. Tossut on hienot. Minäkin odottelen viikon päästä alkavaa talvilomaa, jos pääsisi vähän irtautumaan arjesta. Hyvää viikonlopun loppua!

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat ja tossut! Minullahan on sukat öisin jalassa aina, helteitä lukuunottamatta ja päivisin huovutetut tossut.
    Reissussa on kiva olla, mutta kyllä kotiinpaluu kivoin osuus...
    Meillä on hulinaa piisannut, nuorimman synttäreitä juhlittu päivä ja yöksikin jäi joukko kavereita, ei puutu vauhtia tältä tyttölaumalta...
    Nyt minun vuoro saunoa!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa kotiin. Ihania tossuja ja kivat sukat olet saanut aikaan.

    VastaaPoista
  7. Ihanat sukat mutta noista tossuista vasta ihanat tuli.

    VastaaPoista
  8. Kauniit ja ihanan väriset sukat!
    Tiimalasikantapää on mulle haastava, osaan sen, mutta silti tökkii.
    Tossut ovat myös mainiot ja niille tuntuu piisaavan käyttöä ;_))

    VastaaPoista
  9. Onpa kivat tossut. Useamman kerran olen minäkin huovuttaessani joutunut konetta pyörittämään, kun ei ole eka kerralla tarpeeksi kutistunut.
    Hyvää sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  10. Kivoja tossuja! Joskus on mullekin käynyt niin, ettei huovu ja toisella kertaa huopuu liian kanssa, viimeksi vävyn joululahjatossujen kanssa.
    Mä olisin yksi ilta tarvinnut neuvovaa apukuskia, kun jouduin kahteen kertaan kokeilemaan autoni jarruja!

    VastaaPoista
  11. Intsu: Totta turiset, pienikin reissu katkaisee mukavasti arjen. :)

    Taina: Semmoisia nuo huovutettavat tahtovat olla, etteivät lue meidän ajatuksia ja toiveita! ;D

    Marleena: Niinpä, kun muistaisi aina pitää suunsa kiinni! ;DD Mukavaa jatkoa sinun pikkulomallesi! :)

    Auli: Kyllä lomaa kaipaa varsinkin työssä oloaikana, mutta mukavalta se tuntuu näin eläkeläisestäkin. ;)

    Mammutti: Ai snä olet myös kylmäjalkaisten rotua! ;D Minulla on villasukat jalassa juhannuskesälläkin. ;DD

    Enkuli: Kiitos! :)

    Seijasisko: Kiitos! :)

    Tintin: Kiitos! :)

    Heleena: Sinulle tunnustan, että tökkii se minullakin tuo tiimalasikantapää! ;DD Siksi olen päättänyt nyt panostaa sen opetteluun, jos vaikka alkaisi sujua.

    Eila: Taitaa olla aika usein niin, ettei toivottua huovutustulosta saa heti. :o

    Catarina: KIitos! :)

    Malli: Minä voisin alkaa sinulle tarvittaessa apukuskiksi, kun olisi lyhyempi välinatka! ;DD

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.