Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Pöllötuplat


Joulukuu alkoi lapasten merkeissä, kolmet jo tehtynä. Nyt esittelenkin kolmannet tämän kuun aikana valmistuneet lapaset 8ykköset ja kakkosethan olen esitellytkin jo). Saattaapa niitä syntyä lisääkin, on ihan sellainen "kutina". 




Perjantaina valmistui tutut "pöllötuplat" eli tuplalapaset omalla ohjeellani kokoa M
Lankoina turkoosi ja musta Gjestalin Maija, joiden menekki yhteensä 105 g
Silmukoita resorissa 48, kämmenosassa 44 ja peukaloissa 20
Puikot resorissa 3mm, kämmenosassa 2.5 mm ja peukaloissa 3.5 mm.

Muutamia muistimerkintöjä itselle ja miksei myös muillekin, jotka ehkä tekevät joskus kyseisiä lapasia Maijasta:
Resoria 6.5 cm
Kämmenosaan onteloneuletta 7 krs, jonka jälkeen aloitin ison pöllön kaavion mukaan
Peukalolanka 8 s pöllökaavion krs:n 13 jälkeen
Pikkupöllön aloitin kämmenpuolelle pöllökaavion krs:lla 26 (voisi aloittaa 2-3 krs myöhemmin)
Kärkikavennukset aloitin ison pöllökaavion krs:n 51 jälkeen.




Oli jokseenkin haasteellista kutoa mustaa lankaa huonon näköni takia. Minähän en tahdo erottaa näillä vanhoilla silmilläni mustasta mitään, näen sen siis vain sellaisena lähes yhtenäisenä pintana. Mutta olen huomannut, että vaaleamman langan kanssa pystyn tekemään sillä raitoja ja kirjoneuletta. Niinpä päätin kokeilla, saanko turkoos-musta yhdistelmällä tuplalapaset aikaan. Ja onnistuihan se ihan kohtalaisesti, tosin kukaan ei ole tarkastanut, kuinka paljon on säiepuolia silmukoita mustalla puolella. Lapaset menevät kummipoikamme vaimolle, jonka väritoivomuksen halusin toteuttaa. Lisäksi halusin kokeilla rajojani.



Ensimmäistä kertaa käytin tätä pientä pöllökuvaa, jonka kaavion löysin Grey Eyed -lapasista (ilmaisohje täällä Ravelryssa. Näyttää kovin orvolta yksinään, pitänee keksiä seuraaviin pöllölapasiin jotain lisää.



Kuvissa värit näyttävät liian sinisiltä, oikeasti turkoosi on kunnon turkoosia ja musta mustaa. Näyttävät ainakin minun näytöllä siniselta ja sinimustalta. 


Eletään taas vuoden pimeimpiä päiviä, mutta onneksi kaikki päivät eivät ole pilvisiä vaan aurinkokin hiukan näyttäytyy kuten tänäänkin. Vaikka se ei jaksa nousta korkealle taivaalle, niin kirkastaa se päivän ja mielenkin. Ja minä niin nautin siitä. Ja vajaan kahden viikon päästä on joulu ja siitähän se päivien piteneminen kunnolla alkaa. Ollaan siis menossa kesää kohden.


12 kommenttia:

  1. Taas hienot lapaset on valmistunut.

    VastaaPoista
  2. Ei ollenkaan "pöllömpiä" nuo tekemäsi lapaset ja taas hyvät värit !

    VastaaPoista
  3. Oi ko ihanat lapaset. Värit sopii hyvin yhteen. Nuo pöllöt on vaan aina niin ihania 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johku, eikä noihin pöllöihin tunnu kyllästyvänkään. :)

      Poista
  4. Oi sie taitava Matleena;)
    Mie tilasin alpakkalankaa PERU-nimistä, nyt en tiijä mitä tekisin 400g ruosteenpunaista ja 200 harmaata, hui minnuu:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontuvan Anni, ohoh, mitähän sinä teksit noista langoista. Alpakkalanka ei taida olla oikein sopivaa sukkiinkaan.

      Poista
    2. Juu Matleena, tiedän ettei se sovi sukkalangaksi,jollei tee yösukkia, mukavan pehmeää kyllä on ja kaulaliinalsi tai liiviksi kävis:) Mie kauhistuin ku joki kirjotti FaseBookissa tilanneensa 36 kerää Maijaa ja Jannea..Mieki joskus tilaan, mut sillo ko näkö män iha huonoks, joutusin kaikist langoistain luopumaan, vaik nytten oon ostanu uusia tilalle. En silloin uskonut koskaan enää kutovani mitään. Niin ne asiat muuttuu,ja tein kakstoista parii sukkia jotka lahjoitin talomme asukkaille joululahjoiksi.

      Poista
    3. Anni, onpa aikamoinen kasa 36 kerää Maijaa ja Jannea! Sehän 1800g! :O Sellaista määrää minä en ole tainnut koskaan ostaa kerralla. Mutta minä olenkin asunut aina niin lähellä lankakauppoja, että on voinut piipahtaa ostamaan aina tarvitessaan.
      Aevaatkohan sinä, miten minä iloitsen siitä, että sinä pystyt taas kutomaan. Kun se on itselle niin tärkeää, ymmärtää milta toisesta voi tuntua sellaisen asian menettäminen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.