Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Katsaus viime vuoteen


Kylläpä aika rientää, tammikuu jo puolessa ja minulla viime vuoden raportti tekemättä. Olen minä tätä aloitellut jo eka viikolla, mutta jostain syystä on ollut tihkasta kuin hiekalla hiihtäminen. Itsehän minä olen päättänyt tällaisen tehdä aina vuoden alussa, vaikka nyt ei kyllä huvittaisi ollenkaan. Mutta tehtävähän tämä on.

Lyhyesti vaan esittelen, paljonko minkäkin sorttista käsityötä olen saanut valmiiksi vuoden aikana. Kerron myös, paljonko olen niihin käyttänyt lankoja  onko lankavarastoni keventynyt ollenkaan.


Ensin sukat, joita on lukumäärältään eniten.


Yhteensä tein sukkia 51 paria ja yhdet säärystimet



Myssyjä valmistui 44, joista 43 sytomyssyä. Muita vain yksi vauvamyssy OYS:aan.



Kädenlämmittimiä tei kolme paria tuplalapasia ja kahdet kämmekkät .



Kaksi  laukkua: kesäinen olkalaukku ja kännykkäpussi, molemmat itselle.


Kaksi hypistelymuhvia kotikuntani muistisairaille



Sukuumme syntyneelle pikkuneidille kastelahjaksi mekko ja sukat sekä pupu onnittelukorttiin.



Otin itselleni urakan tehdä kolme torkkupeittoa tänä vuonna juhliville, niistä kaksi sain valmiiksi jo viime vuoden aikana.



Kasa tiskirättejä (8 kpl) omaan käyttöön



Patakintaita 3 ja -lappuja 7



Vauvan peittolappuja 4 kpl Seijasiskolle keräykseen ja kolme ampparinpesää omaan käyttöön.


Yllä lueteltuihn töihin kulutin lankaa kirjanpitoni mukaan yhteensä 11 155 g ja ostettua/lahjaksi saatua lankaa minulle tuli yhteensä 9750 g, joten lankavarastoni keveni 1401 g. Se tarkoittaa sitä, että vanhojen jemmattujen lankojen varastoni on liki 1.5 kg keveämpi nyt kuin vuosi sitten. Ja kyllähän sen huomaakin, mutta vielä niitä on turhankin paljon. Jatkan siis kevennystä ja langankulutuksen seuraamista tänäkin vuonna.

5 kommenttia:

  1. Olet varmaan ahkerin neuloja, ketä tiedän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ingi, ei tämä ole ahkeruutta vaan pakkomielle! :D

      Poista
  2. Todella paljon olet saanut aikaiseksi vuoden aikana. Paljon hyvää mieltä ja lämpöä monelle. Hieno kooste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, aika paljon sitä vuoden mittaan ehtii ja aivan huomaamatta. Jos annettaisiin tehtäväksi, niin huh huh! :D

      Poista
  3. Paljon oot saanut upeita töitä aikaiseksi. Hieno saavutus lankavaraston pieneneminen, itsellä se ei oo vielä kertaakaan onnistunut :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.