Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 24. toukokuuta 2018

Oodi raitasukille


Reilun viikon olen kaksia sukkia väsännyt, mutta niin vain sain ne kuitenkin valmiiksi.



 Ei näiden kanssa varsinaista ongelmaa ollut, mutta Kalevala-peiton virkkaus on vienyt aikaani. Ja onpa sen lisäksi saanut nauttia ihanasta kesäisestä ilmastakin ja jopa pitänyt satsata hiukan aikaa kevään töihinkin.


Alun perin oli tarkoitukseni tehdä samanlaiset raitasukat, joihon saisin kulutettua Oodi-kerästä mahdollisimman paljon. Yksivärinen lankaa vaan olisi eri värinen.



Aloitin näistä raitasukista, kokoa 39-40. Varren suussa resorin tilalla valepalmikkoa, muuten sukat sileää neulosta, raidat kahden kerroksen korkuisia
Langat tumman ruskea Gjestalin Maija ja raitalanka Novitan Oodi, joiden menekki yhteensä 110 g
Silmukoita 60, puikot 3 mm


Kuva vääristää taas värejä, varsinkin tuon yksivärisen osalta. Se on nimittäin tumman ruskeaa eikä mustaa, niin kuin ainakin minun koneellani näyttää.





Raitoja en yrittänytkään saada kohdakkain, vaan tein kuin tuli kerältä.




 
Seuraavaksi nämä sukat,  kooltaan hiukan isommat 40-41, muuten samanlaiset, mutta varren suussa 2 o, 2 n resoria
Langat viininpunainen Gjestalin Maija ja raitalanka kuten edellisissäkin Novitan Oodi, joiden menekki yhteensä 115 g  (siitä raitalankaa 42 g)
Silmukoita 60, puikot 3 mm



Halusin tehdä näistä sukista hiukan väljemmät kuin tavallisesti teen, siksi silmukoita on noinkin paljon. Nämä päätyvät lahjaksi kotikuntani saattohoitopotilaille, joille Asukastuvan porukalla talkoilemme sukkia. Siksi sukissa on hyvä olla väljyyttä, että pulleatkin jalat mahtuisivat sukkiin.




Alunperin oli tarkoitukseni tehdä sukista värejä lukuunottamatta identtiset. Ja teinkin molemmat valmiiksi mutta näitä toisia päätellessäni huomasin mokan. Olin tehnyt toiseen sukkaan matalamman valepalmikon kuin ensimmäiseen. Enkähän minä koko sukkaa alkanut purkaa, en toki. Hetken mietittyäni napsin valeresorit pois, poimin silmukat ja kudoin ylöspäin tavallista resoria. Ei siis tullut identtiset sukat.




8 kommenttia:

  1. Hei Matleena, tyhmä kysymys mikä onkaan valeresoori,en muista sitä.)
    Mut kivannäköisiä sukkia olet kutonut ja hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan aiheellinen kysymys, Anni. En tiedä minäkään, mikä on valeresori, mutta voitaishan me vaikka keksiä joku uusi resori. ;) Oli siis tullut kirjoitusvirhe tällä homepäällä! :D Korjasin sen.

      Poista
  2. Kiitti Matleenam uskomatonta että sain luettua tämän sukkajuttusi ja löysin kuin neulan heinäsuovasta tämän "uuden"nimen tekstistäsi:)Harvoin jaksan edes lukea ihmisten kirjoituksia niin vaivalloista se miulle on.
    Mukavia kutomis/virkkaus tuokioita sinulle ja kauniita kesäpäiviä myös rentoutumistakin:)

    VastaaPoista
  3. Tämmöiset ovatkin minusta niitä kauneimpia raitasukkia, ei mitään turhia konstailuja, vaan reilua raitaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, kiitos, kun aina jaksat kannustaa raitasukkien tekemiseen. :)

      Poista
  4. Nämä perusraitasukat on parhaita :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.