Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Toivesukat

On ilo, kun meillä on villasukkafriikki miniä. Saan aina silloin tällöin tehdä hänelle sukat. Niinpä tammikuun lopullakin tuli toive sukista, joiden kuvan hän oli löytänyt netistä.  Sukkiin ei ollut ohjetta, ainoastaan kuva, jonka pohjalta lupasin tehdä samantapaiset sukat. Mutta sitten päädyttiinkin säärystimiin ja lyhytvartisiin sukkiin, joita voi käyttää yhdessä ja erikseen.


Ja siinäpä ne nyt ovat, sukat koko 35-36 ja säärystimet korkeus 39 cm
Langat Gjestal Jannea, jonka menekki sukkiin 61 g ja säärystimiin 125 g
silmukoita sukkien varressa 48 ja terässä 44
säärystimiien varressa 55-56 ja nilkassa 50 
puikot 3.5 mm:n sukkapuikot

Innoituksen näihin miniä sai Lapastaivaalta ja samaa kuvaa katsoen minä sain aikaan tällaiset. Osittain kuviot ovat samantapaisia, mutta lieneekö yksikään juuri samanlainen kuin Lapastaivaan sukissa. Kiitos kauniiden sukkien ideasta sinne Lapastaivaaseen!



Säärystimien resoriksi tein valepalmikkoa niin ylä- kuin alaosaankin.


Sukissa on resorina 2 o, 2 n.


Kuvien värit ovat voimakkaammat kuin oikeasti. Tuo melkein mustalta näyttävä taitaa olla väriä, jota on sanottu viininpunaiseksi. Kuvausta varten änkesin omiin jalkoihini monta numeroa liian pienet sukat. Tuskin sukat ehtivät venyä liiaksi tuossa muutaman minuutn kuvaussessiossa.




26 kommenttia:

  1. Oi miten kauniit, käytännöllinen setti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, KristiinaS! Käytännöllisyys varmistuu vasta käytössä, mutta elämme hyvässä toivossa sen suhteen. Sukat ovat nyt matkalla miniälle.

      Poista
  2. Upea setti! Miniä varmasti tykkää kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hepsi, ainakin kuvien perusteella sukat tuntuvat miellyttävän, ehkä jo huomenna saan tietää lisää, kunhan sukat ovat perillä.

      Poista
  3. Ihanat kuviot ja värit! Nämä ovat oikeata lankataidetta! Pidän kovasti näistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat värit ja kuviot sukissa, tuollainen setti onkin monikäyttöinen. Sukkatehtaasi pitää reipasta vauhtia yllä. Irmeli

      Poista
  4. No nyt on kyllä niin kauniit sukat. Kätevä tuollalailla varret ja terät erikseen, voi käyttää ilmojen mukaan.
    Sinulla on niin soreat sääret vielä kuin teinitytöllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, kiitos niin sukkien kehusta kuin säärienkin! :D :D :D

      Poista
  5. Eikö ole nautinnollista kun saa tuollaisen ihanuuden valmiiksi. Itse iloitsen jokaisesta tekeleestäni suunnattomasti. Lankojen päättelyn ja höyryttämisen jälkeen, asetan neuleenn näkyvilleni ja ihailen koko illan. Ei kai ole kiellettyä ihailla omia töitään. Kaunis käsiala sinulla ja hyvät raikkaat värit. Hyviä neulomishetkiä sinne. Varpu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapastaivaan Varpu, niin suuren nautinnon saan minäkin käsitöiden teosta, että aina jotain pitää olla väsäämässä. Ja kyllä minäkin ihailen valmistunutta työtä ihan samaan tapaan kuin sinäkin. Sinullekin antoisia käsityöhetkiä ja monet, monet kiitokset sukkaideastasi! :)

      Poista
  6. Kyllä on niin,niin kauniit sekä sukat,että säärystimet. Kyllä miniä saa olla onnellinen,kun on noin ihana anoppi:)

    VastaaPoista
  7. Ihanat ja käytännölliset, olet taitava.

    VastaaPoista
  8. Ihanat sukat ja kiva idea yhdistää sukat ja säärystimet :)

    VastaaPoista
  9. Virpi, iin, onkohan kukaan ennen keksinyt moista yhdistelmää.

    VastaaPoista
  10. Hauska kun voi pitää erikseen tai yhdessä. Kivat!

    VastaaPoista
  11. Ihanat. <3 Siis Oikeesti hieno idea tehdä yhteensopivat sukat ja säärystimet erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seijasisko! Vienpä terveiset miniällekin. :)

      Poista
  12. Hei,Sinulla aivan ihania neuleita täällä ihailtavana. Silmään osui noi toivesukat ja siinä tuli mieleen kuinka hyvin tuo kuviomalli sopisi suunittelemaani lasten neuleeseen. Oletko jakanut kysyjille neulekuvio malleja käyttöön? Jos, olet jakanut niin haluaisin näistä toivesukat mallista ohjeen. Olen valmis myös maksamaan pienen summan ohjeesta. ter. Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritu, kiva kuulla, että pidät "tekeleistäni"! Mutta valitettavasti minun pitää sanoa, ettei minulla ole noiden sukkien kaaviota vaan olen tehnyt ne mallisukkien kuvioita matkien.

      Poista
  13. Matleena, kiitos vastauksesta. Minun pitää nyt tehdä samoin eli ottaa näistä sukista mallia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.