Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 9. helmikuuta 2019

Väliaikatietoa ystiskeräyksestä 2019


Ystävänpäivä lähestyy hyvää vauhtia, niinpä odottelen innolla tämän vuotisen  Sytomyssyjä ystävänpäiväksi -keräyksemme lopputulosta.  Eilen hain Oulun Lankamaailmasta sinne jo toimitetut lahjat ja kotikuntani Asukastuvalta jo tammikuun lopulla. Nyt esittelen ne kaikki.


Asukastuvan käsityöporukat (kaksi eri ryhmää) ovat kutoneet ja ommelleet myssyjä jo usean vuoden ajan. Laskujeni mukaan määrä hipoo jo 1000 myssyä.

 25 kudottua myssyä

 7 ommeltua myssyä 


Tässä vielä lähikuvaa noista Pirjon ompelemista myssyistä. Näihin on käytetty tuvalle lahjoitettua neulosta. Muutenkin pyrimme käyttämään siellä lahjoituslankoja ja -kankaita, kun teemme usein hyväntekeväisyyteen eri tahoille. 


Lankamaailmassakin oli jo melkoisesti "saalista". Kuvasin yhden pussin myssyt ja sukat samaan kuvaan.

 9 myssyä ja 5 paria sukkia

 12 paria sukkia, osa lasten ja osa aikuisten kokoja

 15 erilaista päähinettä ja 3 paria sukkia


 3 sukkaparia

3 sukkaparia  ja myssy sekä kiva kortti tervehdyksineen minulle


Tässä kortti vielä lähikuvassa, niin näkyy selvästi tuo osuva tekstikin. Joskushan se langanpää on hukassa eri syistä kuten esimerkiksi sotkuisen kerän sisällä, niin tuttua jokaiselle kutovalle/virkkaavalle varmaan.


Ja keräyshän jatkuu vielä. Ystävänpäivä on ensi viikon torstaina ja haen Oulun Lankamaailmasta loput keräykseen tarkoitetut tuotteet keskiviikkona 13.1. illansuussa. En vielä osaa sanoa, minä päivänä ehdin viedä ne OYS:aan, en kuitenkaan ystävänpäivänä, mutta lähiaikoina kuitenkin.

Ja muistathan, että keräyksemme on ympärivuotinen ja Lankamaailma ottaa vastaan lahjoitettavat neuleet samoin aina aukiolleessaan. Ja minä kuriirina haen ne sieltä ja toimitan OYS:aan.




8 kommenttia:

  1. Hienosti on siellä tartuttu haasteen. Mä tunnustan: en oo yhtään myssyä tehny. Miten mun aikani hupenee ihan huomaamatta enkä tunnu saavan mitään aikaiseksi. Sitten tulee taas jotain 'pakko tehdä' ja hyvät suunnitelmat menee uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, totta, aika vain hurahtaa entistä nopeammin ohi. Älä huoli, siellä teidän alueella on aktiivista porukkaa tekemässä myssyjä ja muuta lämmikettä syöpäpotilaillekin.

      Poista
  2. Haasteeseen on tartuttu ihan selvästi, hienoa :)
    Tykkään näistä kuvista, niin monenlaisia ja niin kauniita kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, moni muukin on sanonut mielellään katsovansa kuvia sytomyssyistä ja -sukista ja siksi minä ne kuvaan ja laitan esille. Jotkut ovat sanoneet myös, että on kiva nähdä omat tekeleet matkalla kohti OYS:a.

      Poista
  3. Teet arvokasta työtä tuon keräyksen kanssa! Siinä on varmasti paljon kaikenlaista järjestelemistä! Sinulla on siten kaikki langat käsissäsi että nämä käden tuotteet päätyvät oikeeseen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti! Monenlaista puuhaa siinä kyllä on, mutta runtiinilla jo menee muuten paitsi sairaalaan vienti. Se tuntuu joka vuosi aina vaan raskaammalta, siis se kantaminen.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.