Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Pieniä juttuja

Kesä on edennyt vaihtelevassa säässä, on ollut kaunista lämmintä ilmaa, jopa hellettäkin, mutta myös koleita sateisia päiviä. Käsityöni ovat edenneet pikku hiljaa säistä riippumatta, uutta olen opetellut, mutta siitä myöhemmin. Nyt juttua vain pienistä välitöistä, joita onkin lukumäärältään monta.


Ensin valmistuivat nämä pallopatalaput onteloneuleena, samaan tapaan kuin nämä edelliset
Langat tummansinistä ja pinkkiä Gjestal Jannea, joiden menekki yhteensä 96 g.


Näiden valmistuttua siirryin tekemään tiskirättejä. Ensimmäinen niistä valmistui jo kotona ennen matkaa mökille juhannuksen viettoon.


Virkattu pinkki tiskirätti tätä Tiia-Marian juhannusruusurätin ohjetta mukaillen,
Lanka Novitan Cotton Soft 27 g

Tällä mallilla olen tehnyt jo useita tiskirättejä ja se viehättää  minua edelleen ulkonäöllään ja on hyvä käytössä.


Sitten ajeltiin mökille mukana kassillinen lankoja.


Niistä langoista olen saanut valmiiksi nämä kolme tiskirättiä.




Ensin valmistui kudottu tiskirätti Lacy Round Cloth, halkaisija n. 27 cm
Lanka sama Novitan Cotton Soft 28 g
Työssä 25 silmukkaa, puikot 3.5 mm



Ohje oli aikoinaan jaossa netissä, mutta enää en sitä löytänyt, mutta onneksi löysin mallista omat muistiinpanoni vuosia sitten tehdystä rätistä. Ravelryssa on kyllä samanniminen ohje, mutta se on hiukan erilainen kuin tämä.




Ja sitten taas Tiia-Marian juhannusruusu-tiskirätti sinisenä, halkaisija 23 cm
Lanka Novitan Cotton Soft 24 g
Virkkuukoukku 4 mm




Ja vielä pinkki Lacy Round Cloth, halkaisija peräti 29 cm
Lanka Novitan Cotton Soft 33 g.

Yllättäen tämä pinkin kudotun rätin halkaisija oli sinistä samalla ohjeella ja silmukkamäärällä tehtyä reilun 2 cm suurempi. Puikkojenkin oletan olleen samaa koko, mutta ehkä olin epähuomiossa ottanut paksumman pyörön tähän pinkkiin, vaikka tarkoitus oli pysyä samassa koossa. Noo, onpahan ainakin kokoa pöydän pyyhkimiseen.



Meidän mökin pihapiirissä kukkii kesäisin niin runsaasti maariankämmeköitä, että raskin kerätä niitä  ilahduttamaan sisällekin, Tosin tänä kesänä niiden kukinta on selvästi vähäisempi kuin muutamana edellisenä vuonna.



9 kommenttia:

  1. Hienoja käsitöitä. Välillä onkin mukava rentoutua pienillä töillä. Sitten jaksaa taas paremmin innostua isommistakin käsitöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, en tiedä näiden(kään) hienoudesta, mutta mukava niitä on tehdä ja antaa niitä tarvitseville. :) Totta on, että kun tekee välillä näitä helppoja juttuja, jaksaa sitten taas paremmin paneutua vaativiin juttuihin.

      Poista
  2. Kivoja pikkutöitä, pinkki piristää. Kun panet monta pikkutyötä yhteen niin aika kasa se on. Irmeli

    VastaaPoista
  3. Kivoja pikkutöitä, pinkki piristää. Kun panet monta pikkutyötä yhteen niin aika kasa se on. Irmeli

    VastaaPoista
  4. Nättejä ovat kaikki, mutta erityisesti nuo pallopatalaput.
    Mun sukkapuikot on kesälomalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, arvaa vaan, joutavatko minun sukkapuikot kesälomalle! :D Nytkin suihkivat sukkaa kovalla innolla. ;)

      Poista
  5. Hyvä se on välillä pienempääkin työtä tehdä;) Tiinan sukkakirjasta on Errata sivu siellä blogissa. Kannattaa katsoa ennenkuin alkaa tikuttamaan. Ei mitään ratkaisevia virheitä mutta siellä on vinkkiä sukan koon valitsemisen mittoihin, kirjassa kun ne on merkitty kirjaimilla s, m, l ja silleen. Mä otin ekoihin sukkiin koon totutun silmukkamäärän mukaan mutta ei se ihan niin mennytkään. Purettava oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nKristiinaS, kiva kun vinkkasit tuon Errata sivun, en ollut huomannutkaan sitä itse. On Tiina varmaan maininnut jossakin postauksessaan, mutta minulla tulee nykyään aika vähän seurattua blogeja. Ja sitten kun käyn jossakin blogissa, katselen ja ihailen kuvat ja suurin osa teksteistä jää lukematta.
      Tultiin muuten tänään mökiltä ja sain käsiini Tiinan kirjan (tyttö oli hakenut jo kirjastosta). Heti laavasin sen läpi ja ihailin kuvat ja tulin siihen tulokseen, että oma pitää saada.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.