Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 7. tammikuuta 2020

Haaste 2020

Minä haastan taas kaikki käsityötaitoiset ympäri Suomen tekemään sytomyssyjä ja/tai -sukkia johonkin sairaalaan ystävänpäiväksi.

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun  yhdessä Seijasiskon kanssa perustin ensimmäisen sytomyssykeräyksenTuon kevään jälkeen on ollut kai joka talvi sytomyssykeräys  ystävänpäivän merkeissä, eiköhän tehdä niin nytkin. Viime vuosina on kerätty myös villasukkia syöpäpotilaille.



 Sytomyssy on lahja syöpähoitojen takia hiuksensa menettäneelle ihmiselle.  Itse sairauttahan myssy ei paranna, mutta se voi olla suuri ilo ja helpotus ikävää sairautta ja kovia hoitoja kokevalle ihmiselle. Myssyjä saaneet ovat kertoneet, kuinka helpottavalta on tuntunut saada myssy peittämään kaljua päätä, peruukit kun tahtovat olla hiostavia ja hankalia käyttää, kuulemma.  Myssyjä on lahjoitettu vuodesta 2010 alkaen ja lahjoitetaan edelleen syöpähoitoja antaviin sairaaloihin, jotka jakavat myssyt edelleen niitä tarvitseville henkilöille.  Viime vuosina on lahjoitettu myös villasukkia lämmittämään palelevia jalkoja.



Villasukkien keräys on aloitettu henkilökunnan vinkistä, kun kuultiin, että hoidot huonontavat verenkiertoa ja siksi jalkoja palelee herkästi.  Ainakin OYS:ssa, KYS:ssa ja TyKS:ssa, HUS:ssa ja TaYS:ssa niitä otetaan mielellään jaettavaksi potilaille, joten niihin keräyksiin niitä voi lahjoittaa. Muualta kannattaa kysyä, voivatko ottaa vastaan. 

Myssyjä ja sukkia voi tehdä naisille, miehille, nuorille ja lapsille.  HOX! Paitsi OYS:n lasten syöpäosastolle, jossa apulaisosastonhoitaja Lea Anttilalta saadun tiedon mukaan ei ole nyt tarvetta sukille eikä myssyille, kun niitä on sinne saatu niin hyvin.  

Malliltaan myssy saa olla millainen tahansa, ratkaisevinta myssyssä on materiaali, sillä myssy ei saa kutittaa, hiostaa eikä mitenkään ärsyttää herkkä ihoa.  Tärkeää on myös, että myssy kestää hyvin pesua. Monet luonnonkuidut esim. puuvilla, bambu ja merinovilla ovat tällaisia. Näin talviaikaan on kaivattu myös ulkokäyttöön sopivia myssyjä.

Myssyjä voi tehdä neulomalla, virkkaamalla tai ompelemalla. Malli ja väri on tekijän vapaasti valittavissa, suotavaa olisikin saada monenlaisia myssyjä, että jokainen saisi valita mieleisensä. Kaikenkokoisia myssyjä tarvitaan, isojakin aina yli 60cm:n päähänTäällä on  linkkejä moniin sytomyssyiksi soveltuviin myssyohjeisiin, jos kaipaat ideoita tai ohjetta. Ohjesivu löytyy myös tuosta yläpuolelta klikkaamalla otsikkoa Hyviä sytomyssyohjeita. 

Myös sukat saavat olla malliltaan millaisia vaan.  Tavanomaiset sukkalangat ovat sopivia. Ihan perussukkia tai jotain muita malleja tekijän maun mukaan. Saaja sitten valitsee itselleen sopivan koon ja mielesen mallin tarjonnan mukaan.  On toivottu erityisesti isokokoisiakin sukkia.



Minä itse kerään myssyjä ja sukkia Oulun yliopiston sairaalaan ja muihin Pohjois-Suomen sairaaloihin, jotka kuuluvat OYS:n alueeseen. Oulussa keräyspaikkana toimii Lankamaailma, johon sytomyssyt ja sukat voi toimittaa ympäri vuoden, osoite Saaristonkatu 27.  Minä niitä sitten kuskaan sairaalaan.

Myssyjä ja sukkia voi toimittaa entiseen tapaan myös suoraan OYS:n syöpätautien poliklinikalle, josta myssyjä jaetaan kaikille osastoille, joissa hoidetaan kyseisiä potilaita. Minullekin voi toimittaa myssyjä tänne kotiin, osoitteen saat  kysymällä s-postilla  aikkara08 @ gmail. com  (jätä välit pois, numerot ovat nolla ja kahdeksan). Lähialueelta voin myös sovittaessa noutaa myssyjä (asun Kempeleessä).

Toimitusosoitteita muihin sairaaloihin löydät täältä tai klikkaamalla tuosta yläpuolelta sivua Sytomyssyily.

Voit osallistua joko yksin tai yhdessä muiden käsitöitä tekevien kanssa. Voit osallistua myös haastamalla muita vaikkapa blogisi välityksellä, jos sellaista pidät. Voit osallistua tiedottamalla asiasta sopiville henkilöille. Ja kaikin muin sytomyssyjen saantia sairaaloihin tukevin tavoin. 

Mukaan pääsee kuka vaan eikä tarvitse ilmottautua minnekään vaan riittää, että tekee myssyn tai sukat ja toimittaa ne haluamaansa keräyspaikkaan tai sairaalaan. Ulkomailtakin voi osallistua, sillä postihan kulkee.  Jos jokainen tekisi myssyn tai sukat, niin saataisiin taas valtava kasa sairaaloihin.  Aikaahan ystävänpäivään (14.2.2020) on  vielä mukavasti, joten hyvin ehtii tehdä mukaan. 

Mikäli sinulla on sytomyssyihin tai keräykseen liittyviä kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni, ota siis minuun yhteys s-postilla siinäkin tapauksessa.

8 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta vuotta 2020, ja kiitos, otan haasten vastaan.

    VastaaPoista
  2. Hyvää alkanutta käsityövuotta!
    Tätä on jo odotettu:) Haaste otettu vastaan Turun seudulle!
    Linkkailin omassa postauksessani tänne sun sivuille, koska täällä on kaikki olennainen tieto ja ohjeet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, kiva kuulla, että siellä ollaan edelleen mukana! :)
      Kerropa muuten, jos huomaat jotain puutteita tai korjaamista teksteissäni. Itselle selvää asiaan sokeutuu ja jotain olleellistakin voi jäädä pois.

      Poista
  3. Haaste vastaanotettu Tampereen suunnalla :) Hyvää alkanutta käsityövuotta sinullekkin!

    VastaaPoista
  4. Totta kai otan haasteen vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas, Eija! :) Oletkin ollut jo vuosia mukana.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.