Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 27. tammikuuta 2020

Pari sytomyssyä



Ystävänpäivä lähestyy, joten täälläkin tehdään ystiskeräykseen lahjoitettavia myssyjä ja sukkia. Ensin tein vanhalta muistilta pari myssyä ja sitten siirryin sukkien tekoon. OYS:n syöpätautien poliklinikalla, jonne itse kerään, on nimittäin tällä erää hyvä myssytilanne, mutta sukkia kaivataan lisää. Niinpä tarkoitukseni on nyt seuraavina töinäni tehdä sukkia keräykseemme.



Ensin tikutin sytomyssyn, jossa käytin osaa Isukilla-sukkien mallineuleesta
Lanka Novitan Cotton Soft, menekki tasan 50 g
Silmukoita 110, puikot 2.5 ja 3 mm.

Myssy näyttää vähän hassulta, kun mannekiinina toimivan "Siskoni" pää on liian pieni myssylle.

Tykästyin erilaisiin Isukille-sukissa käytettyihin mallineuleisiin ja päätin käyttää niitä ainakin sytomyssyjen somisteena. Kyseisiä sukkia tein vuodenvaihteessa ja esittelin ne täällä. Lisääkin on tarkoitukseni tehdä myssyjä, joissa käytän kyseisiä mallineuleita. 



Seuraava sytomyssy valmistuikin ihan tutulla kaavalla, sileää neulettä elävöittämään tein joka 10. kerroksen nurin 
Lanka samaa Novitan Cotton Softia, jonka menekki oli 47 g
Silmukoita  90 aina  oikein aloituksessa, jonka jälkeen lisäsin 107 silmukkaa, puikot 2.5 ja 3 mm.

Kamera ei taaskaan suostunut kuvaamaan värejä oikein ja teki vielä eri kuvista keskenäänkin eri värisiä. Todellinen väri on jostain kuvien värien väliltä. Ja molemmissa myssyissä käytinn samaa väriä.

6 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Minulla on nyt kolmannet sytosukat puikoilla ja yhden sytomyssyn jouduin tekemään suoraan ystävälle. Ennen ystävänpäivää en enempää ehdi mutta ajatuksena on tehdä tänä keväänä jämäkeristä värikkäitä sukkia ja niistä lupaan laittaa ainakin yhden parin keräykseen ja äkkiäpä sitä muutaman näitä sytomyssyjäkin tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seijasisko, jo etukäteen! Kuten tiedätkin, jokainen sukkapari ja jokainen myssy ovat tarpeeseen ja jokainen tekee omian tilanteesa mukaan. Minäkin olen muuten tehnyt jämälankasukkia, jotka ehkä huomenna saan postattua tänne Lankapirttiin.

      Poista
    2. Pitääpä tulla huomennakin kurkkaamaan sinun jämälankasukkia. :) Lueskelin tuolta aiemmin, että kämmekkäitäkin voi antaa .. mulla on ylimääräisiä valmiina muutama pari niin laitanpa nekin matkaan. :) Jos huomasit niin tuosta nimilinkistä pääsee suoraan mun Instagramiin.

      Poista
    3. Joo kaikki "lämmikkeet" käyvät, niin kämmekkäätkin.
      Hyvä, kun mainitsit tuosta linkistä Instagramiin, en ollut tiennyt enkä huomannut sitä. Kivoja töitä sieltä löytyikin. Katselin niin kauan kuin Insta salli katsella kirjautumatta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.