Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 18. syyskuuta 2020

Talven varalle lämmintä


Viikko on vierähtänyt edellisestä postauksestani, on ollut kauniita syyspäiviä mutta myös sadetta ja tuulta. Tosin ailamyrsky ei kovin kovasti meitä rasittanut. Hyvin olen ehtimyt istua käsitöiden parissa ja saanut monta pientä työtä valmiiksi.

Ensin valmistui pääpanta samaan tapaan tehtynä kuin edellisetkin, joita olen esitellyt tuossa muutama postaus alempana

Lanka  hyvin marinoitunut Novitan Mohair, jonka menekki oli 46 g, puikot 5 mm:n pyöröt, silmukoita 16.


Sitten päätin tehdä lapasia lapsille, sillä pianhan niitä tarvitaan.  Ja kuten monet tietävät, ainakin vakivieraani, olen innokas tupla- eli kääntölapasten tekijä. Olen jopa laatinut ohjeenkin muidenkin käyttöön. Se löytyy täältä.


Ensin valmistui kahdet tuplalapaset n. 6-vuotiaille koirakuviolla, joka löytyi jostakin netistä

Langat kahta ruskean sävyä Gjestal Maijaa, joiden menekki yhteesä 116 g, siis 58 g/lapaspari

Puikot 3 mm ja 2.5 mm, silmukoita resorissa 40, kämmenosassa 36, peukaloissa 17 s.

Kerroksia kämmenosassa yhteensä 36 ennen kavennusta, peukalossa 16 krs, peukalolangan laitoin kerroksen 13 jälkeen.


Tässä kääntöpuolet


Kämmenpuolelle tein vain kolme tähtikuvioa tuonne ylös.

Miksi sitten tein kahdet melkein samanlaiset lapaset. No sattui nimittäin niin, että kun olin saanut kaksi lapasta valmiiksi ja päätellyt tietenkin langatkin heti tapani mukaani, huomasin, että lapaset ovatkin saman käden lapasia. 🙄 Aluksi ei ollenkaan naurattanut, mutta pian päätin tehdä molemmille parit, kun onneksi lankojakin oli sopivasti jäljellä. Olenhan minä joskus kutonut kahdet kirjoneulesukatkin samasta syystä, joten ei tämä moka aivan uusi ollut. 😀


Seuraavaksikin koiralapaset hiukan erilaisella koiralla, kun sattui sellainenkin kohdalle siellä netissä

Langat näihinkin Gjestal Maijaa, punaisen sävyjä, menekki yhteensä 62 g

Puikot samat ja samoilla silmukkamäärillä mentiin kuin edelläkin, mutta kerroksia hiukan enempi, kämmenosassa yhteensä 38 ennen kavennusta, peukalossa 17 krs, peukalolangan laitoin kerroksen 14 jälkeen. joten lienee n. 7 vuotiaan koko.


Jotenkin tykkään itse enemmän tästä koirakuviosta, mutta kivoja ovat nuo edellisetkin.



Ja sitten vielä sininen pääpanta koristeena virkattu croco-kukka, sopiva omaan päähäni tämäkin
Samalla tekniikalla tein kuin edellisetkin, mutta nyt silmukoita 22, koska lanka edellisiä ohuempi Sterk, jossa 40% alpakkaa, 40% merinoa ja 20% nylon, menekki 35 g

Tämäkin lanka on marinoitunut vuosia, se on jäännös tästä omasta myssystäni. Moneen kertaan olin miettinyt, mitä tuosta vajaasta kerästä tekisin. Ja nyt löytyi käyttöä. 



6 kommenttia:

  1. Siellä on mestarin käsistä valmistunut taas niin ihania koiralapasia, sinä se osaat.

    VastaaPoista
  2. Nuo tuplalapaset on vaan kauniita ja lämpimiä lapsille ja myös tietenkin aikuisille. Mulla on toistaiseksi jäänyt yhteen pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, lämpimiähän nämä kuulemma ovat. Omaa käyttökokemusta minulla ei niistä ole.

      Poista
  3. Aina jaksan ihailla sun tuplalapasia! Itselle kun ihan tavallisenkin lapasen tikuttaminen on vaikeeta. Anteeksi, muuta nauraa hörähdin ääneen kun luin saman käden lapaista :) Mekin selvittiin Ailasta ilman suurempia vaurioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, taitaa olla sinullakin niin, että kun ei tykkää jostakin tekemisestä, niin se tuntuu vaikealta. 😉 Kyllä tuollaiselle mokalle saakin nauraa, nauroin itsekin hetkin kuluttua ja nauran vieläkin.😀

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.