Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 12. marraskuuta 2020

Hilma-sukat


No nyt nämä ovat valmiit! Kauan olen näiden tekoa suunnitellutkin. Jo kesällä törmäsin näiden ohjeeseen ja päätin tehdä Hilmat. Alkuharjoitteluna voisi pitää joku aika sitten valmistuneita Hilma-säärystimiäni.


 Hilma-sukat Hilpan ohjetta mukaillen, koko 39, varren korkeus 29 cm kantalapun yläreunasta mitattuna

Langat Novitan 7veikkaa, menekki yhteensä 159 g

Silmukoita 56-48, puikot 3.5 mm.

Ohjeesta poikkesin ainakin silmukoita vähentämällä ja jättämällä tekemättä muutamia varren kerroksia, koska muuten sukista olisi tullut liian isot. Ohjeesta poiketen tein myös varren ja jalkaterän värilliset kuviot kirjoneuleena, kun ohjeessa ne oli tehty nostetuin silmukoin. Sain näin paremmin kolmiot esiin. Taisi olla vielä joku pieni muutos, mutta en nyt muista sitä.



Valitettavasti värit eivät taaskaan ole oikeat, tuo liian harmaalta näyttävä pääväri on oikeasti beige, siis ruskehtavampi kuin kuvassa.


Näistä minä pidän erityisesti, mutta eivät jää itselle vaan menevät lahjaksi eräälle tärkeälle henkilölle. On myös mahdollista, että näitä syntyy täällä jossain vaiheessa lisääkin.

Jos Hilma-sukat kiinnostaa, niin lukaisepa niistä hiukan lisää: "Hilma on moderni emäntä jolla on juuret perinteessä, mutta ote tässä päivässä ja ajan hermolla. Hilma on myös Pohjois-Karjalan museo Hilman 100-vuotisjuhlavuoden sukkamalli, joka on julkistettu 27.4.2017 museon Juuret pystymetässä -juhlanäyttelyssä." Tarina jatkuu täällä.

6 kommenttia:

  1. Onpas kiva malli. Minäkin sairastuin neuloosiin ja sukat on varmaan seuraavana vuorossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, Enkuli, onkohan tautisi yhtä pysyvä kuin minulla!😂 Kiva kuulla, että sinäkin pidät näistä sukista.

      Poista
  2. Hei Matleena, komeat sukat:) Olet saanut voimasi takaisin, hienoa kun pystyt taas käsitöitä tekemään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni! Käsityökykyni on ennallaan ja nautin siitä entistä enemmän. 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.