Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Lapsen sukat


Pieni postaus pienistä sukista. Edellisen postauksen jämäsukista jääneistä jämälangoista valmistui vielä yhdet jämäsukat, siis niistä ohuemmista sukista. Paksummat jämät jäivät odottamaan seuraavia jämiä tai jotain muuta käyttöä.


Tällaiset pienet jämälankasukat sain niistä lopuista aikaan, koko lienee 25-26 ainakin sukkataulukon mukaan. Lankoja näihin kului yhteensä 36 g ja ainakin viidestä nöttösestä tein nämä. Osa meni kokonaan tai jäi vain vajan metrin pätkä. Pari kerrosta tein aina yhdellä värillä ja kahta lankaa vuorottelin näin.

Nyt sukkiin sopivat pienet jämäkerät olen kuta kuinkin käyttänyt. Jäljellä on kyllä vielä vajaitakin keriä, mutta ne ovat hiukan isompia kuin näihin töihin käyttämäni langat.  Niitä voi käyttää raitalankana jossain isommassa työssä täysien kerien lisäksi




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli, minustakin näistä tuli ihan mukavan näköiset vaikka alussa emminkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.