Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Kirjoneulesukat

Taas on viikko vierähtänyt edellisestä postauksestani. Yhdet sukat sain sinä aikana valmiiksi ja syksyn etenemistäkin ehdin seurata. Pari viikkoa sitten satanut ensilumi häipyi vuorokauden sisällä ja sitten olemmekin saaneet nauttia useista kauniista syyspäivistä ja upeasta ruskasta. Sitä on vielä jäljellä, mutta aika vähänä se on jo.


Tällaiset sukat sain aikaan, koko 46, varsi 18 cm kantalapun yläreunaan asti mitattuna

Langat 7veljestä , beigeä ja kahta ruskean sävyä, menekki yhteensä 161 g, puikot 3.5 mm:n sukkikset. Silmukoita 60-56.

Jalkapohjan tein vahvistettuna neuleena, kun sukat tulevat tuttavalle, joka kuluttaa paljon villasukkia. Näin saa sukkien pohjiin huomattavasti lisää kestoa, se on todettu kyseisen miehen kanssa. Edelliset tekemäni sukat, joissa on vahvistettu pohja, löytyy täältä. Nyt tein pari lyhennettyä kerrosta silmämääräisesti arvioiden, että sukan jalkapohja ja päällyosa  pysyvät samanpituisina.  Muuten pohja jää lyhyemmäksi vahvistetun neuleen takia.

Langat ja vinkin sukkamalliin sain pariskunnalta, joille molemmille olen kutonut aika monet sukat ja lapaset vuosien varrella.  Googlettamalla löytynyttä kuvaa katsomalla tein itselleni kaavion ja niin pääsin sukkien tekoon. Saattaa kuviossa olla joku ero malliin verrattuna, mutta aika lähelle mielestäni pääsin.


Minua nämä sukat miellyttävät kovasti. Jopa niin, että uskon tekeväni näitä lisääkin. Ehkä jo lähiaikoina, mutta ensin pienempiä sukkia lapsille ihan muulla mallilla.

Huomenna on jo syyskuun viimeinen päivä ja sitten alkaa lokakuu ja pian sitten joutuu talvikin. Mutta nautitaan näistä syyspäivistä niin kauan kuin niitä riittää. Kaikille oikein hyvää syksyn jatkoa!

12 kommenttia:

  1. Aivan upeat sukat. Klassikkoainesta! Tuli heti sukkakudinimu minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että, malli houkuttaa muitakin! Puikot sitten vaan heilumaan. 🙂

      Poista
  2. Näitä ehdottomasti lisää. 👌 Kauniit sukat ja malli sopisi oikein hyvin naistenkin sukkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, nähtäväksi jää, montako paria teen näitä. Nyt ainakin malli himoittaa, mutta ensin pitää hoitaa lupaus pienistä sukista. 😊

      Poista
  3. Komeat on sukat! Kaunis, selkeä kuvio, jossa ilmeisesti jollakin kerroksella on kolme lankaa. Tuo on hauska idea tehdä vahvistettu jalkapohjakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso, juuri tuo selkeä yksinkertainen kuvio viehättää ainakin nyt minua. 🙂 Ei muuten ole kuin kahta väriä kerrallaan.

      Poista
  4. Kiitos kuvasta. Tuo kirjoneulekuvio on erikoinen, sellainen konstailemattoman tyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikko, koukku ja ompelukone, minua viehättää juuri tuo konstailemattomuus näissä sukissa. On tullut kudottua viime vuosina kovin monet sukat runsain kuvioin ja värein ja nyt kaipaa vaihteeksi rauhallisuutta. 😊

      Poista
  5. Minua miellyttää kovastu tuon sukkamalli. Hieno tyylikäs kuvio. Taattua siistiä käsialaa sinulla,niinkuinaina.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.