Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Raitaa ja palmikkoa


Syksy etenee, parina yönä on mittari näyttänyt jo miinusateita, tosin vain yhta ja kahta astetta. Lunta ei ol satanut sentään enempää kuin edellä kerroin ja sekin suli pian pois. 


Pikkuhiljaa etenevät käsityönikin, nyt on valmiina yksi myssy ja lapaset.


 Ensin valmistui sytomyssy  lankana Novitan Cotton Soft ja teeteen Hilla, joiden menekki oli yhteensä 36 g
Silmukoita 92-104 ja  puikot 3 ja 3.5 mm:t.

Ilman ohjetta mentiin omaan tapaani, kun tarvitsin helpon käsityön mukaani kässäkerhoomme. Olemme nimittäin alkaneet taas kokoontua käsityökerhoomme Asukastuvalle. Koronan takia pidimme yli vuoden kestävän tauon, mutta nyt uskalsimme jo kokoontua. Ja voit varmaan uskoa, että porinaa riittää tässä n.15. naisen ryhmässä eikä siinä ehdi laskea palmikon kerroksia. En ainakaan minä. Siinä keskeneräisessä työssä nimittäin oli palmikkoa, kuten alla näet.


Ja sitten kotona valmistuivat palmikkolapaset kokoa S

Lanka vyötteetön lanka, jonka sain lapasten saajalta, ja menekki 76 g.


Sopivaa mallia etsittiin saajan kanssa, mutta kun sitä ei löytynyt, niin lopulta tein palmikkoa oman pääni mukaan aiempien kokemusta perusteella. Saaja ei ole vielä nähnyt näitä, joten voin vain toivoa, että lapasista tuli mieleiset.


Tämä tällä kertaa, lisää seuraa taas joskus. Vaikka käsityöblogien suosio on selvästi vähentynyt ja itsekin koen olevani jo melkein ulkona touhusta, aion ainakin toistaiseksi jatkaa puuhaa. Kirjaan ainakin tekemäni käsityöt tänne, jotta tarvittaessa näen erinäisiä juttuja tekemistäni töistä. Esim. langan menekki, silmukkamäärät, puikkokoot puhumattakaan jostakin mallista ja monesta muusta asiasta. Toivon myös, että vierailut jatkuvat ja kommenttejakin saan ainakin joskus.

12 kommenttia:

  1. Täällä itärajalla oli jo -4 astetta pakkasta tänä aamuna. Todella hieno juttu kun olette päässeet kokoontumaan kässäkerhoon. Hyvä kun jaksat kirjoitella tänne,lukemassa käydään . Kaunista syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tytti, kommentistasi! 😊 Kaunista ja leppoisaa syksyä sinne itärajallekin!

      Poista
  2. Toinenkin vakilukija ilmoittautuu! Kirjoittele vain, on tosi mukava lukea blogiasi. Se on ikävä että niin moni harrastajan blogi on lopahtanut, sillä eipä sitä paljoa muualta löydy vertaistukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutokutoo, kiitos toisellekin vakilukijalle! 😊 Moni käsityöntekijä on todella lopettanut bloggaamisen, mistä sitten johtunee. Mutta täytyy tunnustaa, että itselläkin tulee vierailtua harvemmin niissä vähissä blogeissa, joita vielä kirjoitellaan. Ehkä tässäkin asiassa pätee vanha sanonta "aika aikaansa kutakin". 😏 Mutta kaunista ja antoisaa syksyä siitä huolimatta!

      Poista
  3. Luulen, että bloggaamisen väheneminen johtuu instagramin käytön yleistymisestä. Myös monet enemmänkin käsitöitä tekevät ovat siirtyneet vlog-puolelle, eli kuvaamaan youtube-videoita. Minusta tämä vähän vanhempi muoto on kiva ja aion jatkaa vastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikko, koukku ja ompelukone, sinnehän ne monet bloggajat ovat kadonneet. Olen käynyt kurkkimassa sielläkin, mutta minä viihdyn paremmin täällä blogimaailmassa. Kiva, kun muitakin samanhenksiä. 😊

      Poista
  4. Minusta on mukava, että vielä on joitakin blogeja. Jatketaan vaan. Samaa mieltä, että itsellekin on hyvä laittaa ylös lankoja ja silmukkamääriä yms. Aika usein palaa niihin vanhoihin merkintöihin. En kyllä muistaisi kaikkea mitä olen vuosien/vuosikymmenien aikana neulonut.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, jatketaan vaan. 🙂 On niin mukava, kun meitä vanhojakin bloggaajia on muutamia sentään jäljellä. Kun käy tutussa blogissa, niin on kuin pistäytyisi naapurissa kylässa ihan pikimiltään, niin kuin ennen vanhaan tehtiin. Pitäisi vain muistaa tutustua uusiinkiin blogeihin, että blogimaailma säilyisi.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Ihanaa kun korona helpottaa ja pääsee kokoontumaan normaalisti. On tätä odotettu. Ihanat neuleet olet tehnyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkuli, on tosiaan ihanaa, kun saadaan korona talttumaan. 🙂

      Poista
  6. Onhan se tosiaan "hiipunut" tämä blogimaailma. Mulle blogi on tosi tärkeä "muistilappu" kun pitää hakea, et mistä ohje ja mitkä puikot sun muuta. Ja kun hommaan ryhtyy, niin samalla tulee höpöteltyä muutakin. Tosin musta on tullu "vanha kärttyne äm" verrattuna alkuaikojen hauskoihin juttuihin, joita nauran välillä itsekin :) Niitä muodikkaita videojaarituksia en vaan kertakaikkiaan jaksa katsoa.
    Palmikkolapaset on nätit.
    Täällä meillä on edelleen ihan lämmintä ja mökkikausi jatkunee vielä kuukauden verran. Merivesi ja ilma molemmat n. 12 asteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, sinulla on näköjään aivan samat aatokset blogeista ja bloggaamisesta kuin minullakin. Eikä se mikään yllätys olekaan, ollaanhan me jo niin kauan oltu tuttuja täällä Blogistaniasssa,(kuten aikoinaan hienosti sanottiin). Josklus oikein kaipaan sitä aikaa. 😏 Ja muistan hyvin myös, että usein sinun jutuillesi sai nauraa.😀 Ja oli useita muitakin kivoja blogeja ja kiinnostavia juttuja miissä käsitöiden lisäksi. Enkä minäkään viitsi katsella ja kuunnella niitä videojaarituksia. Saattaahan n iissä joskus olla jotain hyvääkin ja minua kiinnostavaa juttua, mutta eipä minun tarvitse kaikkea nähdä ja kuulla. Joten jatketaa me vaan täällä blogisaralla niin kauan kuin innostaa. Sitten aloitetaan ehkä muut "leikit"! 🙂
      Minun mökkeilyni on ollut tänä kesänä vähäistä, mutta jospa ensi kesänä pääsisin useammin. Mökkinautintoja sinulle! 🙂👍

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.