Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 13. syyskuuta 2021

Talveen varautumista


Ruskan aika alkaa olla kauneimmillaan. Tänä vuonna punavärit ovat mielestäni voimakkaampia kuin pitkiin aikoihin. 



Nyt on vielä melko lämmintä, mutta pian sää viilenee ja pakakasetkin saapuvat. Niinpä tarvitaan lämpimiä vaatteita meitä ihmisiä suojaamaan. Villaiset neuleet kuten lapaset ovat tunnetusti hyviä lämmittäjiä.



Niinpä aloitin lapasten teolla. Ensimmäisenä tein tuplalapaset eräälle pariskunnalle. Nämähän ovat kaksinkertaiset lapaset ja lämmittävät hyvin käsiä. Tekniikka on virallisesti nimeltään onteloneule.


Ensin valmistuivat nämä kukkakuvioiset lapaset kokoa S

Langat ovat peräisin vyötteettömistä langoista, joiden menekki yhteensä 83 g.

Silmukkamääriä en pannut muistiin, en myöskään puikkokokoja

Langat sain lapasten saajalta, jonka kanssa yhdessä valittiin malliksi nämä kukkaislapasiksi nimeämäni lapaset. Jos tarkasti katsot, niin resori on hiukan eri värinen kuin kämmenosan tumma violetti. Kun lankoja oli vajaat kerät, niin päätettiin pelata varman päälle ja tehdä resoriosat hiukan poikkeavalla värillä, että kämmenosaan riittää varmasti lanka.




Tässä kääntöpuoli 



Kukkaislapasia olen tehnyt aiemminkin jo useita pareja. Kukkakaavion löysin aikoinaan Villapallon blogista, mutta muuten tein nämäkin omaa ohjettani noudattaen.





Sitten oli vuorossa hiukan isommat lapaset miehiseen käteen, mutta samalla tuplalapastekniikalla


Pöllölapaset, joiden  koko taitaa olla ainakin L jos ei XL
Lanka Novitan 7veljestä  tumman ruskeana ja beigenä, menekki yhteensä 147 g
Puikot 3.5 ja 3 mm:n sukkikset.
Pöllökaaviot jostakin netistä löytämästäni kirjoneulelapasmallista, josta otin vain pöllöt 



Aiemmin olen olettanut, että 7Veljestä-lanka on liian paksua tuplalapasiin. Mutta kun sitä oli nyt sopivasti tarjolla, niin päätettiin saajan kanssa kokeilla, tuleeko käsineistä liian jäykät. Nyt voin sanoa, että kyllä 7veikkakin käy tuplalapsiinkin. 

Nämä ovat siis ensimmäiset minun tekemäni tuplalapaset kyseisestä langasta. Siksipä kirjasin tarkemmin muistiin nämä silmukka- ja kerrosmäärät.
Resori 44 s, puikot 3.5 mm, korkeus 7 cm
Kämmenosan onteloneule 44 s. puikot 3 mm
pöllökaavion aloitin krs:lla 13
peukalolanka 9 s krs:n 16 jälkeen
kämmenpuolen pikkupöllön aloitin peukalolangasta lukien 11 krs:n jälkeen
pikkupöllön jälkeen 11 krs ja sen jälkeen aloitin kärkikavennuksen 
Peukalo  21 s:lla 21 krs ja kärkikavennus.


Kääntöpuolen värit esillä

Uudet lapaset käsikädessä. 

Olen aika paljon tehnyt tälle pariskunnalle sukkia ja jotkut lapasetkin esim. nämä. On helppo tehdä, kun meillä on samankokoiset kädet, siis miehillä keskenään ja meillä naisilla samoin. Voi aina sovittaa, jos epäilee olevansa hakoteillä. Sukkien koot eivät kylläkään täsmää.


Nyt tämä muori lähtee saunaan ja sitten mukavan kirjan Onttorokko (kirj. Jessica Townsend) pariin. Onkohan kukaan täällä piipahteleva lukenut näitä Jessican kirjoja. 




10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Kankuritar, kehuista! 🙂 Itse en koe olevani taitava, mutta kun tarpeeksi kauan opettelee, niin johan siinä hiukan kehittyy.

      Poista
  2. Oi, miten ihanan lämpimänoloisia lapasia. Tosi kauniita 🙂 Kohtahan lapasille on taas kysyntää, ensilunta sataa täälläkin.
    Minulle tämä kirjailija on aivan tuntematon, pitääpä googlailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ailari, lämpimiksi minäkin uskon nämä. 😊 Tämä Onttorokko on muistaakseni sarjan kolmas osa. Tarina on mielestäni kiinnostava, vaikka onkin täysin mielikuvitusta. Vähän samaa luokkaa kuin Harry Portterkin.

      Poista
  3. Voi jufe ku sun lapaset on aina niin nättejä ja siistejä ja kivoja kuvioita ja .. ja..
    Mä alotin just villapuseron itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, KristiinaS! Sinulla se tapahtuu tuo villapuseroiden tekokin, minä vain näiden pienten parissa neuleiden touhuan. 😏

      Poista
  4. Hienot lapaset taas on valmistunut. Tuplalapaset ja tasaista neulosta. Yhdet olen tehnyt ja ihan tasaista ei tullut, mutta lapsenlapsi oli tyytyväinen kuitenkin tulokseen onneksi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, varmaan se vähemmän tasainen neulos lämmittää yhtä paljon kuin tasaisempikin, mutta kuten varmaan tiedät, harjoittellen oppii monia asioita entistä paremmin. Joten ei muuta kuin tuplalapaset jokaiselle lapsenlapsellesi, niin mestari olet onteloneuleessakin. 😊

      Poista
  5. Onhan siinä lapasta poikineen. Hienoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.