Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Melkein samanlaiset ja miten käy mustan villasukan valkopyykissä

Viikon päivät sitten esittelin melkein samalaiset lapaset kuin nytkin. Niiden valmistuttua tein vielä muutamia sytomyssyjä. Ja tuhosin yhdet sukat! 🤣


 
Ensin siis valmistuivat tuplalapaset unikkokuviolla, koko S  
Langat tumman harmaa ja luonnonvalkoinen Novitan Nalle-lanka, joiden menekki oli yhteensä 78 g 
Silmukoita 46-42, puikot 2.5 ja 3 mm 
Resori 1 o, 1 n 6 cm,  kämmen 51 krs, jonka jälkeen kärkikavennus 
Unikot aloitin kerroksella 7, niiden väliin 4 krs, kämmenpuolelle pienempi unikko sormien kohdalle
Peukalolanka krs:n 18 jälkeen 8 s, peukalossa 18 s ja 19 krs ennen kärkikavennusta.


Tupla- eli kääntölapasia voi käyttää kummin päin vain. Lapaset on tehty onteloneuleella, jolloin työn molemmat puolet ovat samanlaisia, värit vain vaihtavat paikkaa. Ohje löytyy täältä blogistani.


Nämä  lapaset menvät mieheni sukulaistytölle, jos näin voi sanoa naishenkilöstä, joka on jo kahden lapsen äiti. Tytötellähän ei nykyisin saa, mutta näin saajaa paljon vanhempana uskallan sanoa noin. 


Me saimme kotikuntani Asukastuvalle mukavan lankalahjoiksen yksityishenkilöltä. Oli monenlaisia lankoja, jotka lajittelimme laadun mukaan. Sytomyssyihin sopivia lankojakin oli ison laatikon verran, mistä minä ilahduin erityisesti. Niistä saadaan kymmeniä myssyjä. 👍🤩 Nappasinpa mukaani muutaman kerän kiinnostavan näköistä lankaa ja tein koelapaset niistä.



Nämä kolme sytomyssyä valmistuivat kahden päivän sisällä, kun lanka on melko paksua

Lanka on Katia Twist (70% akryylia, 30% puuvillaa), menekki vihreään 60 g, punaiseen 65 g ja raidalliseen 69 g 

Puikot 5.5 mm:t 

 Ilman ohjetta tein ja kaikki saman kaavan mukaan, mutta silmukkamääriä lisäsin (72, 76 ja 80 s).


Molempia värejä oli kaksi 50. gramman kerää, joista punaista lankaa jäi vajaa metri ja vihreää pieni nöttönen. 

Lanka oli minulle uusi tuttavuus, tuntuu iholla hyvältä eikä kutita ollenkaan. Mutta löyhäkierteisenä ei houkuttele ainakaan mitään isompaa tekemään, kun tahtoo jäädä säepuoleksi helposti.


Myssyt matkaavat jossain vaiheessa OYS:n Syöpätautien poliklinikan kautta syöpäpotilaille, kuten aiemmatkin minun tekemät sytomyssyt. Niitä olen toimittanut sinne jo tammikuusta 2021 alkaen.


Seuraavaksi kerron alussa lupaamastani sukkien tuhoamisesta.


Pesin eilen valkopyykkiä ja kun luottavaisin mielin avasin pesukoneen luukun ja aloin tyhjentää konetta, niin ensimmäisten joukossa tupsahti suttuinen  musta villasykerö. Arvaat varmaan, että kauhistuin löytöäni. Ja kuinka paljon se oli sotkenut valkeita vaatteita. Mutta pian helpotti, kun ei mustaa näkynyt missään muussa kuin näissä kahdessa sykerössä, jotka osottautuivat tarkemmissa tutkimuksissa minun villasukikseni. Tai siis entisiksi villasukikseni. Olin pitänyt niitä yösukkinani ja jotenkin ne olivat päätyneet valkoisten lakanoiden mukana koneeseen. Mutta eipä surettanut sukkien menetys, kun valkopyykki sentään säilyi valkoisena. Vertailukohteeksi otin kuvaan myös kutistumattomat sukat, että voi nähdä, minkä verran sukat kutistuivat 60 asteen valkopesussa. Luulen muuten, että jatkossa tarkistan paremmin, mitä pesukoneeseen työnnän varsinkin valkoisen pyykin mukaan.




4 kommenttia:

  1. Lapaset taas sitä taattua Matleena-laatua, niin kauniit.
    Älä huoli pyykkikömmäyksestä.😆 Meillä tytön ollessa pieni käytettiin hyvin paljo vaaleanpunaisia vaatteita. Johtui siitä että olin unohtanut valkopyykin sekaan punaisen pikku puseron ja kaikki olikin sen jälkeen vaaleanpunaista.😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, olipa sinulla tuuria mukana, kun värjäsit valkoiset vaaleanpunaisiksi, niin ainakin tyttäresi taisi pitää niistä. 😉

      Poista
  2. Uh-huh, olipas sulla tuuri että musta väri pysyi vain sukissa. Yleensä se tahtoo levitä. Ehkä olit niitä jo muutaman kerran pessyt niin väri oli jo irronuut.
    Oikein hyvää joulua ja uutta vuotta Sinulle, ja terveyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, tosi hämmästynyt olin, ettei missään valkoisessa näkynyt vivahdustakaan mustaan viittaavaa. 🙄
      Kiitos samoin sinulle hyvää joulumieltä ja tähtien valoisuutta. 🎄

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.