Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Sytomyssyjä ja -sukkia

Nyt minun puikoillani oli vuorossa tehdä muutamat sukat Sytoneuleet OYS -keräykseen. Saatiin nimittäin viesti, että syöpäpotilaille kaivataan villasukkia palelevien jalkojen suojaksi. Kaivelin jämäpussistani, jossa säilytän valmiita tekeleitäni odottamassa sopivaa käyttöä,  kymmenen paria sukkia ja tein kahdet jo lisäksi. Nyt odottelen kässäkerhomme muiden lahjoituksia ja sitten toimitan ne eteen päin.


 

Kahdet raitasukat, joista isommat koko 42-43 ja pienemmät kokoa 39, varret 15 ja 12 cm

Langat Novitan 7veikkaa, joiden menekki isompiin 120 g ja pienempiin 95 g

Silmukoita 52 ja 48, joita tikutin 3.5 mm:n puikoilla.


Ihan omaan perussukkien tapaani tein. Raidat kahden kerroksen korkuisia. Langat valitsin vajaista keristä ja sain muutaman lankanyttösenkin kulutettua kokonaan. 


Meidän käsityökerhomme ahkerat kädet olivat taas tehneet sytomyssyjä, nyt nämä kymmenen. Kokoonnumme kahden viikon välein kotikuntani Asukastuvalla, jonka kerholaiset ovat tehneet jo ainakin 1220 sytomyssyä OYS:n syöpäpolille toimitettavaksi. Asukastupamme täyttää tänä syksynä 10 vuotta ja lähes alusta asti sytömyssyjä on siellä tehty ja lahjoitettu.


Lokakuu näyttää jatkuvan mukavan lämpöisenä, lämpömittari näyttää yötä päivää noin 10 astetta. Mutta viitteitä tulevasta talvestakin sentään on esillä. Sitä odotellaan, siis talvea, vaikka en minä erityisesti sitä kaipaa. Mutta tosiasiahan on, että pakkaset ja lumituiskut ovat tulossa jossain vaiheessa, kun näillä seuduilla ollaan. Sitten päästään odottamaan taas kevättä ja kesää! 🤣

6 kommenttia:

  1. Siis että on laatikko, mistä ottaa tarpeeseen valmiita neuleita!? Uh, mä en koskaan saa tehtyä edes yhtä paria odottamaan tulevaa tarvetta. Kyllä ihailen tuota sun ahkeruutta hyväntekeväisyysneuleisiin. Ja koko porukka siellä päin on niin ahkeraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, juu, on tosiaan laatikko, jossa säilytän valmiita käsitöitäni ja sieltä sitten on helppo ottaa tarvittaessa vaikkapa lahjaksi jollekin. Ja jakaa hyväntekeväisyyteen. Eikä käsitöiden teko ole minulle ahkeruutta vaan nautinto. 😀

      Poista
  2. Ihanan ahkera piiri teillä. Hienoa, että neulotte tarpeeseen. En tiedä kerätäänkö meillä päin syto-myssyjä, mutta pitää ottaa selvää. Minulla on nimittäin kenkälaatikollinen puuvillalankoja, jotka sopisivat tuohon tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikoillanikin, kyllä siellä myös kerätään sytomyssyjä ja muuta vastaavaa lahjoitettavaksi. En tiedä tarkemmin, mutta jossain on keräyspistekin ja kokoontumiset tietyin ajoin. Ainakin FB:sta löytyy tietoa https://www.facebook.com/groups/284953624986046

      Poista
  3. Taas kivoja raitasukkia. Löysin itseni aamulla miettimässä erilaisia raitasukkia 7V-langan pikkukeristä. :) Mullakin on jemmassa valmiita sukkia viemisiksi ja lahjoiksi. Nyt olen toppuutellut lastenlapsia, että saatte jouluna vasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, sinulla onnellisella on lapsenlapsia, joille saat tehdä sukkia mielin määrin. 😍 Minulla melkein käy kateeksi.😏 Mutta silti minäkin teen mielelläni sukkia ja aina niille löytyy käyttäjä. Mutta kivointa on tehdä sukat jollekin tietylle henkilölle ja hänen toiveidensa mukaan. Nyt sitten vaan odottelen, millaisia raitasukkia siellä valmistuu.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.