Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Kasa päähineitä

 Marraskuu on päättymässä ja minulla on muutamia käsitöitä kirjaamatta tänne Lankapirttiin. Myssyjä olen tehnyt useamman viikon aikana enkä enää muista niiden tekoon liittyviä yksityiskohtia, kun ei tullut kirjattua niitä aikoinaan. Mutta ihan tavis käsitöitä nämä ovat, kuten kaikki varmaan tunnistavat.

Työhön innostuin, kun katselin lankavarastoani ja niistä varsinkin vajaita keriä. Osa niistä oli lahjaksi saatuja langoittajan jämiä ja osa omiani. Ja päätin tuhota tätä varastoa hyötykäyttöön, siis jollekin tarvitsijalle lämmintä vaatetta.



Ensin puikoilleni pääsi nimetön ruskea mohair lanka, josta tein peruspipon ja lopusta langasta pääpannan.
Boucle pipon ohjeella päälaen kavennus, silmukoita 80, puikot 5 mm, langan menekki 30 g.

 Lopusta langasta tein pääpannan, silmukoita 76, puikot 5mm, langan menekki 11 g.  


Valkoisesta Novitan Rose mohair -langasta samanlainen pipo,  johon lankaa meni 35 g, puikot samat 5 mm:t, silmukkamäärä ei muistissa.




Näistä myssyistä ei ole oikein mitään muistiinpanoja. Valitsin niihin mahdollisimman kutittamattomia jämälankoja, mittarina käytin omaa ihoani, joka on herkkä kutiamaan. Yksi noista myssyistä tuntui niin kivalta, että ajattelin aluksi ottaa sen käyttöön itselle. Mutta kun katsasti myssyvarastoni, tulin toisiin ajatuksiin ja lahjoitan sen jollekin, joka sitä kaipaa.



Seuraavaksi otin puikoilleni tyttären varastosta minulle siirtyneet heijastinlangat. Enimmäkseen mustaa lankaa, mutta pienehkö kerä valkoistakin.

Mustat langat päätyivät kahdeksi peruspipoksi, langan menekki 66 ja 67 g. Lopun mustan langan yhdistin valkoiseen, niin sain tupsut pipoihin.


Nämä kaikki päähineet ovat päätymässä hyväntekeväisyyteen, vaikka vielä en tiedä kohdetta. Lahjoitukseen tulee lisäksi myös lapasia ja sukkiakin, osa niistä on vielen teon alla.


Meillä on tänään satanut ensi lumen. Ei sitä vielä paljon ole, muutamia sentteja ehkä, mutta kivan valkoiselta maa näyttää, vaikka onkin hämärää.

4 kommenttia:

  1. Olet saanut tosi paljon aikaan, monen monta pipoa. Olet niin nopea, että tässä hitaampaa ihan hengästyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikoillanikin, jokainen tekee oman halunsa ja tarpeensa mukaan käsitöitä . Ja vaikuttahan siihen sekin, miten on aikaa käyttää siihen. Minulla eläkeläisenä on aikaa ja halua, sanoisin jopa intohimioa. Nautin siitä.

      Poista
  2. Niinpä, toiset tekee ja toiset aikoo . . Myöhäistä se nyt mun on ruveta joulahjoituksia neulomaan. Kesällä ku 'mulla ei oo mitään tekemistä' -hetkellä pitäisi muistaa kaikki jämälangat ja tehdä niistä silloin, ehkä ehtisi valmiiksikin vaikka Joulupataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, näinhän se on, että toiset tekee, toiset aikoo. Minulle käsityöt ovat mieleisiä ja teen niitä mieleni mukaan, mutta moni muu asia jääkin sitten aikomiseen.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.