Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Uudet patalaput


Pitkästä aikaa kerron hiukan käsitöistäni täällä Lankapirtissäkin. Hiljalleen olen jotain tehnyt. Sairauteni kiusaa minua edelleen, mutta onneksi lievempänä kuin taudin puhjetessa liki vuosi sitten. 


Joulukuussa kudoin miehelleni nämä patalaput, kun entiset alkoivat jo rispaantua. Kuvissa ne ovat minun käsissäni.


Lankoita jämälangat kaksinkertaisina.  Pannulappujen koko on XL ja lankaa näihin kului  yhteensä 242 g.



  Siinä ne roikkuvat uunin kyljessä ja ovat palvelleet liki päivittäin.

Voin kertoa kaikille lukijoilleni, että pikku hiljaa olen saanut taas käsityöintoni käyntiin. Pitkään minua haittasi, kun en pystynyt istumaan kunnolla ja neulomaan siinä asennossa. Nyt olen tottunut kutomaan makuuasennossa ja hyvin siinä tuntuu sujuvan pienten käsitöiden teko. Olen jo harjoitellutkin ja lähiaikoina tulen tänne esittelemään vuoden vaihteen käsityöni. 


Hyviä talvipäiviä kaikille!
Terveisin Matleena

sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Joulutervehdys

Jouluna voi nähdä sen kauniin hetken hiljaisen!



                                     Terveisin Matleena


lauantai 18. marraskuuta 2023

Jotain valmista pitkästä aikaa


Tervehdys pitkästä aikaa kaikille Lankapirtin seuraajille! Erityiset kiitokset monille blogitutuille, jotka ovat pitäneet eri tavoin minuun yhteyttä. Kaikki te olette minua ilahduttaneet!


Edellisestä postauksestani on kulunut peräti reilu puoli vuotta. Syynä on ollut kiusallinen sairastumiseni, joka on estänyt minulta käsitöiden teon.  Mutta onneksi vointini on paranemassa hyvää vauhtia ja olen saanut jopa parin lapasia ja sukkia valmiiksi. Ja seuraavakin neule on aluillaan. Käsityön tekemistäni minulla on haitannut eniten se, kun en ole voinut istua vaan jouduin opettelemaa kutomaan makuultani. Pitkään sinnittelin selällään kutomista vastaan, mutta nyt syksyllä annoin lopulta periksi ja totuttelin kutomaan makuultani. Sekin näkyy sujuvan, mutta odotan kyllä aikaa, jolloin voin taas istua käsityötuoliini.


Ensin tein nämä kuvissa olevat lapaset ja sukat. Lankana oli ennestään tuntematon lanka H HOUSE, harmaana ja sinisenä. Kutominen sujui ihan mukavasti, toivottavasti materiaali on hyvää myös käytössä. 


Tässä kuva lapasista, jotka ovat naisten S-kokoa. Mallin kehitin oman mielen mukaan.



                             Sitten sukat samoista langoista, koko 38. 

Lankaa kului lapasiin 67 g ja sukkiin 69 g.



Tämä lehtikaktus on ilahduttanut minua viime aikoina kukkimalla muhkeasti. Kaktus on vanha, varmaan liki 20 vuotias enkä muista onko se kukkinut koskaan näin hienosti

Kerronpa vielä, että sairauteni ei ole vielä täysin hallinnassa, mutta eiköhän tässä mennä koko ajan parempaan. Käsitöitä yritän tehdä jatkossakin.



tiistai 4. huhtikuuta 2023

Pitkästä aikaa

 Tervehdys kaikille Lankapirtissä vieraileville! Ja kiitos kaikille, jotka ovat muistaneet minua viesteillä tänä aikana.

Edellisestä postauksesta onkin kulunut luvattoman paljon aikaa, mutta en minä ole unohtanut teitä. Hiljaisuus täällä johtuu sairaudesta, joka minuun iski ja rajoittaa tekemisiäni kovasti edelleen. Onneksi tämän pitäisi mennä vähitellen ohi ja minun paranevan.

Käsitöitäkään en ole voinut tehdä taloustöistä puhumattakaan. Viimeisin valmistunut työni on lapaset tuliaisiksi miniällemme, kun poikamme vieraili täällä lapin matkansa yhteydessä.


Eriparisukkien tapaan tein nämä lapaset. Ja luulen, että miniä ilahtui näistä ihan oikeasti, hän kun oli toivonut minulta eriparisukkiakin.

Hyvää pääsiäistä kaikille ja hyvää kevään aikaa! Enköhän minä kesään mennessä palaa entiselleni.

tiistai 14. helmikuuta 2023

Ystävilleni






Eräästä kortista napattu mielestäni osuva lausahdus, joka mielestäni pitää paikkansa täällä vierailevien kanssa.


 

torstai 9. helmikuuta 2023

Itselle ja lapsosen sukat

Helmikuu on kulunut jo reilun viikon verran kunnon talvea odotellessa. Lopulta muutama päivä sitten saatiin tännekin lunta mukava määrä eikä se vielä ole sulanut, kuten aiemmin tänä talvena on käynyt. 


Tosin kuva hiukan valehtelee ja näkyvä lumi on enimmäkseen pihalta kolattuja lumia. Mutta ihanalta näytti, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta valkoisille hangille/kinoksille.

Tänään onkin sitten taas pilvistä ja sameaa ja navakka tuuli. Lumet sulavat ja liukasta on, varoen saa liikkua ulkona, jos ei tiellä ole kunnolla sepeliä.







Mutta käsityöitä se ei hidasta ja ne etenevät pikku hiljaa. Nyt minulla on parit isommat sukat tekeillä, mutta jotain on valmiinakin.


Viime viikolla pilateksessa sain idean tehdä itselle matalavartiset sukat. Minä olen käynyt yli 10 vuotta pilateksessa ja käyttänyt muistaakseni koko ajan villasukkia. Onhan niitä tullut vaihdeltua, mutta enimmäkseen jotkut kaapista löytyvät ovat sinne kelvanneet.

Mutta nyt tällä viikolla minulla olikin jo raikkaan väriset "eriparisukat", jotka ilahduttivat omaa silmääni.

Langat lankakorista löytyneitä Novitan 7veikan jämälankoja, joiden menekki oli 81 g.


Jollekin lapsoselle tein junasukat Regia Cotton Color raitalangan lopusta, painoa 30 g.

Nyt on edellisessä postauksessa mainitsemani lanka siis lopussa ja nyt lankaa jäi vain peukalon pään kokoinen keränen.

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Lisää pieniä töitä

Reilu viikko on taas vierähtänyt edellisestä postauksestani. Talvi on edennyt sinä aikana vaikkakaan kunnon lumimäärää ei ole tänne saatu. Väliin on tullut lunta, mutta sitten lauha keli on sulattanut sitä pois. Joka päivä on kyllä voinut käydä hiihtämässä ainakin jonkinlaisella ladulla. Nyt on ennustettu pariksi päiväksi reilua lumisadetta, joten ehkä sitä nyt saadaan. 

Minulla on kamera epäkunnossa, toimii joskus lyhyen aikaa. Olen ottanut kuvat viime aikoina puhelimen kameralla eikä sillä saa hyviä kuvia, värit ja epätarkkuus haittaavat ainakin minua itseäni. Pitäisi lähteä kameraostoksille, mutta en saa vain lähdettyä. Siis nyt mennään toistaiseksi niillä kuvilla, joita puhelimellani saan.

Käsityöni etenevät edelleen hiljalleen. Ja kun tekee pieni töitä, niin viikossakin ehtii saada jotain valmiiksi.

Ensin valmistuivat kämmekkäät aikuisen kokoa, malli yksinkertainen peukaloreiällä varustetetut kädenlämmittimet
Lanka Regian Cotton Color raitalanka, menekki 32 g puikot 2.5 mm, silmukoita 48. Menevät ystävänpäiväkeräykseen OYS:iin




Seuraavaksi  junasukat muuten ohjeen mukaan paitsi kantapään tein tiimalasikantapäänä. Minusta se sopii hyvin pienten lasten sukkiin
Lanka samaa kuin edellä, siis Regia Cotton Color, jota kului 29 g.



Kesällä tapasin lähimarketissa erään tuttavan, joka esitteli juuri ostamaansa lankakerää Regia Cotton Color (72%puuvillaa,18% polyamidia, 10% polyesteriä). Kauniit värit houkuttelivat minua niin, että mukaani lähti kaksi kerää kyseistä lankaa. 

Pian oston jälkeen tein itselleni sukat, kuvassa oikealla. Sitten pienen tauon jälkeen tein isommat sukat kuvassa toisena oikealta. Ja nyt valmistuivat nämä yllä mainitut käsityöt. Nämä kaikki siis kahdesta kerästä à 100 g ja jäljellä on vielä junasukkiin riittävä määrä. (Siitä teen joskus myöhemmin sukat.) Mielestäni riittoisaa lankaa ja omassa käytössä olleet sukat ovat ainakin minua itseä miellyttäneet.