Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 31. joulukuuta 2013

Kohti uutta vuotta


Niin olemme päässet vuoden viimeiseen päivään ja meillä satelee hiljalleen lunta aivan sääennusteen mukaisesti.  Mittari näyttää +0.4, joten ei ole kovin talvista kuitenkaan.  Ja lumisadekin alkoi juuri, kun aloin tehdä tätä postausta.



Luntahan meillä on ennestään vain nimeksi, etupihalla vain niissä kohdin, mihin on kolattu tai peltikatolta tippuneiden pohjat.



Takapihan puistikossa ei lunta näy ja polkujen polanteetkin ovat osittain sulaneet.


Pian siirrymme vuoteen 2014. Mitähän se tuo tullessaan. Toivottavasti kaikille hyvää ja antoisaa elämää. Itse aion jatkaa tänne Lankapirttiin kirjoittelua tuttuun tapaani ja toivon, että sinäkin poikkeat visiitille ja viihdyt täällä käsitöitteni parissa. Tänään olen saanut valmiiksi yhdet lapaset ja uskon saavani valmiiksi myös yhdet hiukan kesken olevat sukat, jotka toivon mukaan ehdin huomenna kuvata ja tuoda tänne. 


Mutta nyt kiitän sinua tästä vuodesta ja toivotan oikein hyvää uutta vuotta!

Lumihuntu harson heittää,
vanhan vuoden alleen peittää.
On aika ystäviä kiittää,
aihettahan paljoon riittää.
 Entistä ihanampaa
Uutta Vuotta!






26 kommenttia:

  1. Antoisaa Uutta Vuotta Sinullekin!
    Meillä ei ole lunta näkynyt viikkoihin edes aurauskinoksia. Sataa sataa ropisee.... vettä.

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen vuoteen myös täältä pienen lumisateen seasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neili, pieneksi se jäi meidänkin lumisade: heinän korret näkyy nurmikolla.

      Poista
  3. Eilen illalla oli tähtinen taivas, pihamaa kuiva ja kohmeessa, mutta yöllä oli taas satanut vettä lätäköiksi asti.
    Kiva täällä on käydä hakemassa virikkeitä ja innostusta. "Sinun tapaan" tekemäni sukat ovat jo saajallaan ja hän oli hyvin otettu niistä.(Toivottavasti kamerassa on onnistunut kuva.)
    Toivotan Sinulle oikein hyvää ja antoisaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, kässäblogien antoisa, ehkä paras puoli onkin, kun niistä saa uusia virikkeitä ja innoitusta. :)

      Poista
  4. Meilläkin sataa nyt lunta.Onnekasta uutta vuotta myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvikirsikka, ei tainnut teillekään kovin paksuja kinoksia sataa.

      Poista
  5. Hyvää uutta vuotta ja paljon iloisia neulomuksia.

    VastaaPoista
  6. Juhlan lämpöä, valoa sekä mukavaa oloa.
    Vuosi uusi hyvää tuokoon ja Sinulle onnen suokoon.
    Onnelllista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  7. Hyvää alkanutta vuotta 2014 ja antoisia käsityöhetkiä sinulle myös tänä vuonna.
    ps. lunta saimme eilen sen verran, että lumikolaan on ulos mennessä ensin tartuttava. Ihanaa, kun on valkoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, pukattiin meilläkin lumet kulkureiteiltä, ettei polkeudu polanteeksi. Kulkua ei kyllä olisi hidastanut.

      Poista
  8. Hyvää alkanutta vuotta sinullekin!
    Tässä leudossa ja lumettomassa talvessa on puolensa... Päästiinpä veneellä mökille:-)
    P.S. Kiitos linkityksestä. Kylläpä näyttää mun teksti tosiaan susumaisen pöljältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, sepä olikin mukavaa, kun pääsitte mökille. :)
      Ai, mikä tekstisi näyttää pöljältä? Enpä ole huomannut sellaista, mutta hauskuuden niissä olen kyllä huomannut. :)

      Poista
  9. Myös sinulle Entistä ihanampaa uutta vuotta 2014!

    VastaaPoista
  10. Hyvää uutta vuotta siullekin! Mie olen ollut poissa blogimaailmasta viime vuoden, mutta nyt palailen takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, kiva kuulla, että palaat. Tervetuloa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.