Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 9. helmikuuta 2008

Vieraita lankapirtissä

Tänään kävi minulla mieleisiä vieraita, joita en malta olla esittelemättä. Kemissä oli junnujen jääpalloturnaus ja pelaamassa oli Oulusta pari sukulaispoikaa, joiden kannustajina oli vanhempia ja sisaruksia. Tauon aikana kannustusjoukkue pistäytyi lankapirtissä lihakeitolla, mutta pari neitoa jäi hiukan pidemmäksi aikaa. Ja niinpä leluja kaivettiin komerosta esille ja barbileikit käyntiin. Ja tietenkin barbeilla oli jos jonkinlaista menoa ja vaatteita piti vaihtaa moneen kertaan, taisipa olla kauneuskilpailutkin.



Tässä yksi asukokonaisuus esillä. Vaatesuunnittelijat käyttivät luovuuttaan hyväksi ja monenlaisia hienoja yksityiskohtian asuista löytyi. Hyödynnettiin monia nauhanloppuja ja pitsinpalasia ym., mitä Matleenan töistä on aikaa myöten jäänyt tähteeksi. Osa tarvikkeista on peräti 70-luvulta peräisin, jolloin oli oma tyttäreni barbi-iässä.


Muun muassa tämä sohvaryhmä on tuolta vuosikymmeneltä. Tein se tyttärelleni maitopurkeista, vaahtomuovista ja muutamasta palasta plyyssikangasta. Ja hyvin ovat kestäneet monet leikit kaikilla vuosikymmenillä. Nyt alkavat olla hiukan pehmeitä, mutta asiansa ajavat vielä.

Mukava oli seurata tyttöjen touhuja taas pitkästä aikaa. Aiemmin tytöt olivat ilonamme useammin, mutta nyt koululaisina heillä on vähemmän aikaa vierailla isotädin luona.
Tytöt leikkivät jalkojeni juuressa, kun istuin kutomassa seuraavaa sukkaparia. Ylimmässä kuvassa näkyy hiukan tuolinnurkkaa, se on mielipaikkani kutoa ja siinä nytkin istuin tyttöjä seuraten. Nyt on puikoilla Gable Twist Socks (Hello Yarn), mutta niistä ei vielä kuvia. Tänään ei kyllä sukkakaan edennyt kovin paljoa, ehkä illan aikana vielä tikutan jonkun aikaa. Mutta nyt sauna kutsuu, joten lähden sen lämpimään syleilyyn.
Hyvää viikonloppua kaikille lukijoilleni!

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.