Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Sytomyssyjä ja arpajaiset

Sytomyssyily jatkuu vielä, vaikka viime aikoina ei täällä Lankapirtissä ole asiasta puhuttu kovin paljoa. Välillä olen vain tehnyt enempi muita käsitöitä, mutta en ole tätäkään asiaa unohtanut.    Nyt esittelen muutamia myssyjä ja tuolla lopussa julistan myssyihin liittyvän arvauskilpailun käyntiin.



Seijasiskon ja minun perustama OYS:n sytomyssykeräys jatkuu edelleen.  Nyt myssyt voi toimittaa joko suoraan sairaalaan tai sairaaloihin tai Oulun keskustassa sijaitsevaan lankakauppa Lumoavaan Lankaan.  Osoitteet ja muita tietoja sytomyssyistä löytyy täältä.  

Kuluneen syksyn aikana olemme saaneet muutamia lankalahjoituksia, joista monet ahkerat kädet ovat väsänneet sytomyssyjä.  Suuri osa niistä on jo mennyt sairaalaan, mutta yksi erä "joutui" sattuneesta syystä minulle.  Tämän erän on tehnyt 83-vuotias Martta, jonka taitavista käsistä on valmistunut jo aiemmin ison iso kasa myssyjä.  Ja lisääkin on tulossa.


Nämä kuvakollaasin 18. myssyä on Martta tehnyt pääasiassa Mailan lahjoittamista langoista, joista kerroin täällä.  Kuvissa on neulottuja myssyjen, pääasiassa Tähdellisiä ja Hurrikaaneja, lisäksi yksi virkattukin.


Uusimmasta lankalahjoituserästä Martta on virkannut jo nämä kolme kaunista raitamyssyä.


Tästä uusimmasta erästä jäi minulle itsellenikin yksi vyyhti lankaa.  Ja sepäs alkoi houkutella niin viehkeästi minua, että en voinut kutsua vastustaa.  Niinpä se pääsi puikoilleni, vaikka lapasia minun oli määrä vielä tehdä.

Malli Will I Bee Pretty  Ullasta
Lanka Pirkanmaan Kotityön Kesäpirkka, 100% puuvilla
Langan menekki 40 g
Puikot 2.5 mm sukkapuikot

Sekä lanka että malli olivat minulle uusia tuttavuuksia, mutta kumpaankaan en pettynyt.  Lanka oli mukavaa neulottavaa ja ohje oli selkeä ja helppo toteuttaa.  Kiitos hyvästä ohjeesta TiiQ:lle!  Lankaa minulle jäi vielä hiukan yli puolet 100g:n vyyhdistä, joten ainakin yhden myssyn tuosta saa, riippuen tietenkin mallista.


Olipa muuten mukava virkatun kukan ohje tässä.  Ihastuin niin tähän tapaan tehdä kukkia, että näitä taidatte nähdä jatkossa somisteena minun tekemissä myssyissä ja muissa soveltuvissa kohteissa. Kannattaa muidenkin tutustua kukkaohjeeseen, vaikka pääasia, siis myssy ei kiinostaisikaan.


Vielä ennen joulua vien nämä nyt esittelemäni ja jo aiemmin valmistuneet myssyni OYS:aan.  Käynnistä kerron sitten täälläkin toivottavasti tuorein kuvin. 


  Mutta nyt lopultakin ne ARPAJAISET! 


Monet teistä varmaan muistavat Tainan, josta kerroin täällä ja täällä.  Näiden arpajaisten järjestäjinä toimimme yhdessä, Taina ja minä.

Nyt kysymme, montako sytomyssyä on taina tehnyt yhteensä 20.12. 2010 klo 24 mennessä. 

 Osallistua voit jättämällä arvauksesi kommenttina tähän postaukseen.

Vain Tainan ja minun tiedossa on tämän hetkinen myssymäärä, mutta meidän lisäksemme myös Seijasisko katsotaan jääviksi osallistumaan arpajaisiin.  Joten kaikki muut voivat osallistua.

Oikein tai lähinnä oikein arvanneen Taina palkitsee Party Liten tulppaani tuikkulyhdyllä, parilla kerällä sytomyssylankaa ja suklaalla.  Jos voittoisia arvauksia on useampi, ratkaisee arpa palkinnon saajan.

Lohdutuspalkinnoksi arvotaan kaikkien vastanneiden kesken minun lahjoittamaa lankaa ynnä jotain muuta mukavaa ja/tai hyvää.

Nyt siis vain hyviä arvauksia kehiin ja onnea kisassa kaikille tasapuolisesti!



43 kommenttia:

  1. Ihania myssyjä Martalta jälleen, mutta on kyllä ihana tuo sinunkin tekemä TIIQ:n uudella sytomyssymallilla. <3 Kävin eilen Lumoavassa Langaa ja sinne oli viety jo monta myssyä,Kaupan eteisen ilmoitustaululla kerrotaan Sytomyssykampanjasta.

    Kiva arvontaidea ja hyvät palkinnot.:) Muakin ihan jännittää Tainan tähänastinen saldo.:)

    Muutto on jo hyvällä mallilla -tänään olen muuten purkanut lankakasat lankakaappiin. Ensiviikolla on tiedossa varmaan blogipostauskin.

    VastaaPoista
  2. Olenkin näköjään ensimmäinen. Jos sitten vaikka 305 myssyä olisi Tainalla ollut valmiina.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kerrassaan tämä myssyinnostus! Tekemäsi myssy on niin kaunis, että varmasti tulee tehtyä itsekin, kiitos taas vinkistä. Kukka on jostain syystä mulle vähän aina vaikea tehtävä, joten täytyypä katsoa tuota ohjetta, näyttää ainakin hyvältä.
    Niin ja veikkaukseni on 295 kappaletta.

    VastaaPoista
  4. - Hienoja myssyjä on Martta taas taikonut!!
    - Ajaijaijaijaa, tuo on kyllä yliveto, tuo TiiQ:n ohjeella tehty myssy. Tuota ja kukkaa minäkin kokeilen heti jahka ehdin muilta kiireiltäni. Ihanaa, että on sopivaa lankaakin!!!
    -taina-

    VastaaPoista
  5. Kiitos kovasti ohjekehuista, olen edelleen ihan hämilläni, että Tähdellisestä ja muistakin pipomalleistani pidetään. Innostaa kirjoittamaan lisääkin ohjeita. Ihanaa, että sytomyssykampanja vetää edelleen, itsekin lähetin taas LKS:aan puolenkymmentä neulottua pipoa vähän niin kuin pikkujoulumuistamisena. Toivottavasti tammikuussa on taas Pääasioita-kimppaneulontaa, silloin tulisi varmasti taas sytomyssyiltyä.

    VastaaPoista
  6. Minulle tuli luku 200 kpl mieleen ensimmäisenä, joten sen vastaan.
    OLi määrä mikä tahansa, on se valtava yhdelle ihmisille ja nostankin hattua hänelle!

    VastaaPoista
  7. - Arvaan, että Taina on tehnyt - -
    --- Aijaaa, niin, enhän minä saanutkaan arvata - - -
    Meinas unohtua.
    -taina-

    VastaaPoista
  8. no arvataan nyt jotakin... 329 :)

    On kyllä todella ihailtavaa ja esimerkillistä toimintaa! :)

    VastaaPoista
  9. Olisikohan 300 hyvä luku!
    Lämmintä joulumieltä kaikille ja Onnea arvontaan!
    -Ritva-

    VastaaPoista
  10. Kauniita myssyjä.Arvataan että Taina on tehnyt 275 myssyä.

    VastaaPoista
  11. Jos Tainan tahti on pysynyt yhtä hurjana, niin myssyjä on jo 357 :)

    VastaaPoista
  12. 325kpl jos ei nii paljon kuitenkin ;)

    VastaaPoista
  13. 345 eli jatketaan kuten ennen vanhaa peräkkäisiä numeroita.

    VastaaPoista
  14. Sun uusin TiiQ:N mallinen on tosi kiva!

    Mä aina mielessäni puhelen tuhannen myssyn Tainasta (ja mä uskon sen olevan totta jonain päivänä). Mutta koska Taina välillä tekee muutakin (kuten sukkia TYKS:n keräykseen...) niin veikkaukseni on 350 kpl.

    Terveiset teille kaikille myssymimmeille täältä lumisesta Turusta!

    VastaaPoista
  15. Minäpäs arvaan, että Taina on tehnyt 251 myssyä... :)

    VastaaPoista
  16. Kaunis tuo TiiQ:n suunnittelema!
    Ei ole kyllä minkäänlaista mielikuvaa luvusta...mutta käytän muiden arvauksia hyväkseni ja arvaan että 391.

    VastaaPoista
  17. Minäpä arvaan,että Taina on tehnyt ainakin 435 myssyä. Terveisiä Tainalle. En ole ennättänyt "meilailla", mitä lie kiireitä?
    Tulehan Taina sinäkin katsomaan,mitä Kippovalimossa touhutaan.

    VastaaPoista
  18. Veikkaan 310 myssyä. Kivoja ainakin minulle uusia malleja taas, pitäisköhän alkaa uudestaan myssyilemään...

    VastaaPoista
  19. Huh kun urakoitte kovsti! Itsellä on myssynteko nyt vähän jäänyt, mutta odotan että keväällä taas innostuisin. Taina on niin ahkera että uskallanpas veikata 400kpl sytomyssyjen saldoksi!

    VastaaPoista
  20. Heips ü

    Arvaukseni Tainan tekemien sytomyssyjen määräksi on 313 kappaletta.
    Mut jossei oikia määrä kuitenkaa oo ihan nuin palijo, niin ohan se kuitenki toki aivan mieletön määrä yhen ihimisen viklittämäksi!
    Saallekki saa jo nostaa hattua ü

    VastaaPoista
  21. Kauniita myssyjä jälleen! Kiva, kun tulee uusia mallejakin! Kaikki mallithan käyvät myös sytomyssyiksi.
    Arvelisin Tainan saldoksi 301 myssyä.

    VastaaPoista
  22. Ihan hurjasti niitä on. Villi arvaus 411

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. poistin edellisen viestini ja nyt uusia myssy arvio 355

    VastaaPoista
  25. Arvelisin Tainan tehneen 385 myssyä määräaikaan mennessä.

    VastaaPoista
  26. Minun arvaukseni on 320 myssyä.

    VastaaPoista
  27. Mukavia myssyjä taas!
    Jaa!!! Vai Tainan myssyt! Ajattelin ensin, että 345, mutta se oli jo tuolla, joten rohkeasti 456! Hyvä Taina! ja tietenkin Matleena!

    VastaaPoista
  28. Olipas mukavaa nähdä et niistä mun langoista sai sittenkin kauniita myssyjä. Vähän jännitti et kelpaavatko. On niitä Tainan myssyjä varmaan jo aikas paljon mut heitän tästä lonkalta et oisko 313 myssyä.

    VastaaPoista
  29. Arvaan 280 myssyä. Minustakin TiiQ:n myssy on todella kaunis.

    VastaaPoista
  30. Ihan laitan arvaten että 428 myssyä. On se mukava kun joku jaksaa olla niin ahkera.

    VastaaPoista
  31. Niitähän oli hirvittävä määrä jo aikaa sitten :-)
    Arvaukseni on 333.

    VastaaPoista
  32. Kauniita on myssyt ja rohkeana aion mennä ihan uudelle sataluvulle, arvelisin ahkerissa käsissä syntyneen 512 myssyä. Jos ei nyt vielä ole tuo luku täynnä niin tulevaisuudessa ainakin. Hauskaa joulunalusaikaa t. Lea P.

    VastaaPoista
  33. Arvaan 292 myssyä.
    T. LV

    VastaaPoista
  34. arvelen, että myssyjä on tullut yhteensä 346 kpl

    VastaaPoista
  35. Heitetään ihan hurja luku 505 ;)
    Onneksi joku osaa kun multa nuo lakahommat ei onnistu

    VastaaPoista
  36. Käyn täällä blogissasi harvakseltaan, kuten yleensä kaikkien ,joiden nimet ovat suosikeissani. Nyt osuin ihan loppumetreille arvauskisassa. Jos häntä sanotaan tuhannen myssyn Tainaksi, niin arvaukseni on niin hurja, kuin 952. Siinä on kyllä saanut tehdä töitä, jos niin paljon on myssyjä syntynyt. Koetetaan tuurilla. ter. Marjatta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.