Neulontai kyseli

Neulontai pyysi pyysi blogissaan 17.3.08 "kerro minulle, miten teet sukan!" Ja minähän kerron oikein mielelläni. Samalla selkenee ehkä jotain itsellekin, kenties ennen huomaamatonta.


Taatusti teen sukkia, sukkia ja sukkia… En muista aikaa, että perheessämme olisi ollut sukkavajetta, siitä piti huolen aikoinaan jo äitini. Vajeeksi en laske sitä, että haluaa itselle jotkut tietyt ihanat sukat, vaikka entisiä on liikaakin. Minulle sukkien neulomisvimma on siirtynyt kai perintönä äidiltäni. Sukat eivät ole välityö vaan eri sukkien välissä voi syntyä jotain muutakin.
Sukkia en varsinaisesti jemmaa, osa kyllä joskus saattaa marinoitua kaapissani odottaessaan sopivaa käyttäjää. Suuri osa sukistani menee lahjaksi, osan myös myyn.

Haluan tehdä monenlaisia sukkia, harvemmin taviksia, mieluummin pitsiä, palmikkoa tai kirjoneuletta. Kaikkea uutta on kokeiltava. Ohjeesta katson usein vain neulemallin, sitä sitten sopivasti muokkaan. Silmukkamäärät otan yleensä oman otsatukan alta. Sukkalankana suosin 2.5- 3 mm:n puikoilla tikutettavaa, koska sen paksuiset puikot istuvat käsiini parhaiten.

Toisen sukan syndrooma ei ole iskenyt minun. Tänään sain valmiiksi neljännen samanlaisen (kirjoneuleessa yhden kerroksen ero) sukan peräjälkeen eikä syndroomasta tietoakaan.
Kantapääni on yleensä perinteinen vahvistettu, kun se tuntuu niin hyvältä. Joskus kyllä teen muitakin malleja ihan sen takia, että en kangistuisi yhteen kaavaan. Sukkani neulon yleensä varresta aloitettuna. Muutamat sukat olen kokeeksi tehnyt kärjestä aloittaen, mutta omemmalta tavalta tuntuu tuo vanhanaikainen. Töppöset (muistuttaa sniikkereitä) teen kyllä aina kärjestä alkaen.






Ja asiasta toiseen: lopuksi nuo jo yllämainitut neljä melkein identtistä sukkaa, nim. Aronit, joista jo pari päivää sitten kirjoitin. Tässä he nyt tulevat. kaikki neljä!



Tässä sukkakaksoset, mutta ei identtiset.

Ja tässä mukana myös ne pikku-Aronit, joista tämä Aronien kutominen sai alkunsa. Nämä pikku-Aronit ovat marinoituneet jo aikoja kaapissani kohtaamatta sitä oikeaa sukankäyttäjää. Eräs äiti näki ne ja halusi omalle Aron-pojalleen samanlaiset mutta jalkaan sopivat. No hän sai ne ja samalla sukat saivat nimensä. Kuinka ollakaan myös muut rupesivat haluamaan Aroneita. Seuraavaksi pääsee puikoille vaaleanpunaiset Aronit.