Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Heinälatoon kärrättyä

Edit. Sorry, kuvien välit osaksi ylisuuria. Esikatselussa oli kohdallaan, mutta täällä on tuo tila tekstille kapeampi, niin sitten näköjään Blogger järjesti nämä näin. :( En nyt jaksa ruveta kokeilemaan uutta säätöä.



Sukkasato 2008 on päättynyt ja hyvä sato on saatu korjattua talteen. Tämä oli minun osaltani ensimmäinen sukkasato, aiemmin olen vain tyytynyt seurailemaan toisten ahkerointia blogeista. Minä kuuluin Heinäladon porukkaan ja täytin sitä osaltani kokonaisuudessaan 24. sukkaparilla. Pienimmät niistä ovat aivan pienelle vauvalle ja suurimmat miehiselle miehelle koko 45-46, suurin osa kokoja 36-39. Langankulutus olisi mukava tietää myös, mutta en huomannut alussa ajatella asiaa enkä tullut kaikkia sukkia punninneeksi. Seuraavalla kerralla sitten punnitsen.













































































Lopputulokseen olen tyytyväinen niin laadullisesti kuin määrällisestikin. Jos minun olisi pitänyt veikata, monetko sukat tulen tekemään näiden kahden kuukauden aikana, enpä olisi osunut oikeaan. Mitään määrällistä tavoitetta en kyllä asettanut, ajattelin vain tekeväni niin paljon kuin mukavalta tuntuu. Ja melkoinen sukkakasahan näitä olisi, jos kaikki olisivat yhdessä.
Moniin uusiin bloggaajiin olen tutustunut näissä merkeissä, ja sanoisinpa, että joidenkin kanssa on syntynyt ihan blogiystävyyskin. :)
Kaisa-emoa kiitän lämpimästi tästä suuresta urakasta, jonka olet meidän yhteiseksi kivaksi tehnyt. Olet sinä tarmokas nainen! Kaikille osallistujille niin heinälatolaisille kuin hillokellarilaislle myös kiitokset mukavata yhdessätekemisestä vaikkakin virtuaalisesta!

17 kommenttia:

  1. Jestas! Onko nuo kaikki sun neulomia? Tosi paljon toinen toistaan hienompia sukkia, vau!

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno "saalis" kauniita sukkia! Se näissä yhteisneulomisissa on hienoa, että tutustuu uusiin bloggaajiin ja toisaalta myös saa intoa thedä itsekin.

    VastaaPoista
  3. Paljon sait sukkia neulottua :) Hienoja ja lämpimiä sukkia :)

    VastaaPoista
  4. Kylläpäs on vino pino kauniita sukkia, sanoo hän joka ei saa yksiäkään valmiiksi.

    VastaaPoista
  5. Voi mahdoton tuota sun tahtia ja kauniita sukkia toisensa perään. Muistathan huomisen neuletapaamisen.

    VastaaPoista
  6. Hauska katsoa vielä kertaalleen läpi, mitä saitkaan sukkasadon aikana tehtyä. Sopii taputtaa itseään olalle ja ihailla lopputulosta.

    Joku oli ihmetellyt neuleblogien suurta suosiota. Minusta on ihanaa, kun yksinäisestä neulomisesta tulee tällä tavoin yhteisöllistä. Ja joitakin neulojia olen nähnyt tapaamisissa ihan livenäkin.

    VastaaPoista
  7. Kaikille kiitos sukkakasani ihailusta! :)

    Nna: Yhdyn täysin ajatuksiisi neuleblogien tärkeästä merkityksestä meille neulojille. Tätä kautta saa uusia livetuttaviakin, kun täällä on ensin tutustuttu, niin sitten tavataan jossain, juuri niin kuin sanoit. Meillä ounelaisillakin on tänään tapaaminen, johon en valitettavasti pääse, kun olen flunssan kourissa. Jos ei olisineuleblogeja, tuskin olisi koko ryhmääkään ja minä en ainakaan tietäisi siitä. Siis ELÄKÖÖN NEULEBLOGIT! ;D

    VastaaPoista
  8. Oletpas komeita sukkia tehnyt valtavan määrän!

    VastaaPoista
  9. Onpas mahtava sukkasato! Kyllä tuolla jo talven yli mennään!

    Kiitos kun olet käynyt blogissani, vaikka itse olenkin ollut hiljainen siinä suhteessa. Mukavaa talven alkua!

    VastaaPoista
  10. Ison kasan kauniita sukkia olet tikutellut:)
    En arvaa rueta ollenkaan järjestelemään sukkiani samaan postaukseen,epäilen etten onnistu:)
    Joskus tai oikeastaan aika usein, en meinaa millään saada tekstejä kohdalleen, esikatselussa näyttävät hyvältä, mutta julkaistessa onkin isoja välejä:)

    VastaaPoista
  11. Upea määrä toinen toistaan komeampia sukkia!

    VastaaPoista
  12. Hattua nostan kaattoon asti. Niin kauniita, kuviot ja värit myös vaihtelee ihanasti.
    Toivottavasti mäkin joskus saisin vähän enmmän aikaan.

    VastaaPoista
  13. Kiitän kaikkia kehuista niiaten syvään!

    VastaaPoista
  14. Heippa! Hieno kasa sukkia. Haluun sulta joskus tuon ryppyvarsisukan ohjeen. Mutta lapastellaan nyt ensin! :)

    VastaaPoista
  15. Marleena: Minäpä lähetän ohjeen, niin ei tarvitse enempää muistella. Minulla on se koneella tallennettuna.

    VastaaPoista
  16. Ihania sukkia! Mä käyn täällä aina välillä kurkkimassa ja ihastelemassa. :) Mua vaivaa ihan selvästi mielikuvituksen puute sukkien teossa, varsistakin voi tehdä niin erilaisia eikä vaan aina sitä perusjoustinta.. Sitten kun mulle iskee sukkainto, täältä haen inspistä! :)

    VastaaPoista
  17. Navettakissa: Kiva kun sinäkin käyt meillä! Minähän poikkean teillä tuon tuostakin! ;D Sehän olis hyvä, jos sukkainto iskis sinuunkin ja alkaisit tikutteleen niitä. Se on kivaa hommaa, minä olen kai jäänyt koukkuun.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.