Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Ensimmäisen viikon lapaset

Ensinnäkin pitää taas puhua säästä.  Tai oikeastaan lumesta.  Meillä on nimittäin sitä taas.

Maa ihanan valkoisena kai jo kolmatta kertaa tälle syystalvelle.  Muutama aste pakkasella ollaan, joten mukava ulkoilusää.  Tarkoitus onkin lähteä pian tunne ulkoilmaaan kunhan saan kerrottua täällä, mitä olen kuluneen viikon väkertänyt.  No lapasia tietenkin, kun Lapaskuuta eletään.


Kaikkiaan kolmet lapaset lasten kokoa on valmistunut.  Ensimmäiset yksinkertaiset ja kahdet kaksinkertaiset, siis tuplalapaset.

Malli oma, siis peruslapanen, jossa selkämys jatkettua helmineuletta
Koko tarkoitettu 3-vuotiaalle, mutta saapa nähdä, onko sopiva
Lanka Novita Wool, jota kului vain 30 g
Puikot 2.5 mm, silmukoita 44


Seuraavaaksi oli tarkoitukseni tehdä samalle 3-vuotiaalle tuplalapaset, mutta isot niistä tuli.  Jossain vaiheessa kyllä asian huomasinkin, mutta päätin tehdä nämä jemmapussiini odottamaan tarvitsijaa ja sitten uusi yritys. Niinpä tein lapaset valmiiksi.

Mutta kas kummaa!!!  Olinkin tehnyt kaksi lapasta samaan käteen!  Voi ei, miten tässä nyt kävi näin.  Käyköhän muille koskaan näin.  Aikani siinä japeksin asiaa ja mietin, mitä nyt.  Puranko toista peukaloon saakka.  Mutta eipä huvittanut alkaa avaamaan hyvin päättelemiäni kärkiä.  Niinpä jo melko pian  päätin tehdä näille lapasille parit, kun minulla molempia lankojakin oli riittävästi.  Ja tänään voinkin esitellä kaksi paria tuplalapasia!

Malli omalla ohjeella tuplalapaset 
Koko lienee esikouluikäisen
Lanka Novita Wool, jota kului 55 g/yksi pari
Puikot 2.5 mm muutoin mutta peukaloissa 3.5 mm
Silmukoita varressa 48, lapasosassa 40 ja peukaloissa 17


 Kuvion mallin otin Eeva Haaaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia, mallin n:o 81  (Jalasjärven lapaset).

Tässä alku Lapaskuulleni, jatkoa seuraa.  Jokohan nyt osaisin tehdä sopivan koon 3-vuotiaalle.  Näitä tuplalasia voin muuten suositella.  Olen tehnyt näitä pariksi edelliseksi talveksi sukulaislapsille ja kun nyt syksyllä kysyin 11-vuotiailta tytöiltä lapastoiveita, heti tuli vastaus: tuplalapaset.  Ovat ainakin näiden lasten mielestä lämpimämmät kuin esimerkiksi huovutetut lapaset, joita niitäkin olen heille tehnyt.


Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille!


19 kommenttia:

  1. Kauniita lapasia ja voi noita tuplalapasia. Mun kyllä täytyy kerrata vielä ohjetta oikein ajan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Voi kun kauniita ja voi kun ahkera!
    :)
    Pitäisi joskus testata tuplalapasten tekoa myös..

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka ihanat tuplat!
    Minun pitäisi kanssa varmaan opetella.

    VastaaPoista
  4. Kauniita lapasia olet kutonut!
    Sattuu sitä muillekin; ihan hiljattain ystävä huomasi saman, mutta oli vasta kämmenessä, joten purkuun meni!
    Mulle ei juuri nyt, kun en ole lapasia neulonut; nukkien kanssa menee aika!

    VastaaPoista
  5. Todella kauniita lapasia!
    Aivan ihania :).

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniita lapasia, niin ihanan joulunpunasia. Kiitos tuplalapasen ohjevinkistä. Sieltähän se löytyi ja eikun neulomaan, hyvin ehtii jouluksi. :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  7. Onpas teillä siellä jo paljon lunta. Meilläkin oli maa tänään hetken valkoisena, mutta nyt on ihan mustaa taas.

    Kauniita lapasia!

    VastaaPoista
  8. - Voi, että nuo tuplalapaset ovat kyllä tosi ihanat. Miten sinä osaat??!!
    - Nuo yksiväriset saattaisivat jopa minultakin onnistua, varsinkin, kun nyt jo tiedän, mikä on jatkettu helmineule.
    -tainaf-

    VastaaPoista
  9. Todella kauniita lapasia!Nuo on niitä parhaita joululahjoja. Kylläpä siellä on lunta paljon! Täällä tuli päivällä hetken aikaa sakeasti lunta, samantien tosin suli pois. Maa saanee ensimmäisen valkokuorrutteen ensiviikolla, jos ennusteet pitää paikkansa. Nuorimmainen on jo pitkään odotellut lumen tuloa ja lukenut sääennusteita.
    Kaunista viikonalkua!

    VastaaPoista
  10. Ootpa taas kerenny! Kivoja lapasia!

    VastaaPoista
  11. Komeita lapasia olet tehnyt. Varsinkin noi tuplikset ovat tosi hienoja.

    VastaaPoista
  12. Nättejä lapasia kaikki! :)

    Minä pistän ihan kahdet lapaset päällekkäin... ;) Usein niistä on vielä toiset huovutetut ja alimmaiset sitten neulotut.

    VastaaPoista
  13. Johan olet pannut lapaskuun kunnolla käyntiin. Kauniita lapasia.

    On meilläkin lunta, mutta vain hitusen. Nurmikko pilkottaa vähäisen lumen alta. Sitävastoin eilen illalla(tais vaihtua vrk), siis lauantai-iltana kahlasimme Oulunsalon kentällä nilkkoja myöden lumessa koneelta. ;-D

    VastaaPoista
  14. Heleena: Tunnustan, piti minunkin joku kohta tarkistaa ohjeesta! ;D

    Marple: Testaahan joskus. Voisivat olla lapsillesi käyttökelpoisia. :)

    SeijaP: Sinullahan taitaa olla lapset juuri näiden lapasten sopivimmassa käyttöissä, joten suosittelen kokeilua. :)

    Malli45: Niin sattuu! *huokaus* Ja kun usein sattuu, niin alkaa tottua. Mutta kyllä se silti kirpasee! ;D

    Omppumato: Kiitos sinulle! :)

    Ritva: Siis tekemään vaan! Useammatkin ehtii tehdä jouluksi. :)

    Sari: Meillä on vieläkin maa valkoisena ja mittarissa -5. Siis ihana talvi-ilma. :)

    TainaF: Kiitos taas kehuista! :) Kyllä nämä kaikki sinultakin onnistuu, kun vain alat tehdä.

    Mammutti: Täällä olisi tarjolla kuopuksellesikin mainio talvi-ilma. Tosin ei vielä hiihtämään pääse. :)

    Seijasisko: Viikossa ehtii aika paljon. :)

    Intsu: Meidän pitäisi joskus vertailla noiden tuplalapasten tekotapojamme, kun sinäkin niitä teet. :)

    MariJ: Joo sekin on tapa saada "tuplalapaset" ja tuttu meilläkin! ;D

    Marleena: Vielä meilläkin pisimmät ruohot pilkistävät tuolta lumesta. Mutta ihana talvinen sää on! :)

    Enkuli: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  15. Kivoja lapasia.

    Minun pitäisi kokeilla myös tuota tuplalapasta, mutta tuli lievä hidaste matkaan. Sain tehtyä siililapaset, tai toisesta puuttuu vielä peukalo, mutta ensimmäisistä tuli liian pienet. Nyt sitten täytyy tehdä vielä toiset isommat, sillä noille pienillekin löytyy ottaja. Sitten olisi vasta tuplalapasten vuoro.

    VastaaPoista
  16. - H -: Talven mittaan teet sitten tuplia, kunhan ensin saat siilit valmiiksi! Minä teen ensin nämä tuplat ja sitten varmaankin siilejä. ;)

    VastaaPoista
  17. Myönnän! Viimeisimmissä lapasissani kävi juuri sama ongelma - kaksi vasemman käden lapasta! No mitäpä sitä suotta purkamaan, tekee vaan molemmille oikeat kaveriksi :)

    VastaaPoista
  18. Nappisieni: On aina lohdullista kuulla, että muillekin sattuu samanlaisia kömmähdyksiä! Mutta tosi on, ettei kannata näin pienistä lannistua. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.