Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Sytomyssyasiaa ja lankaakin tarjolla

Edit klo 14.12:  Korjasin yhden virheen tekstistä ja lisäsin muutamia kuvia (vanhoja).




 Sytomyssyrintamalla on täällä Lankapirtissä ollut hiljaista viime aikoina, mutta ei sitä asiaa ole vielä kuopattu, ei vainenkaan.  Tehdään muuta välillä ja sitten taas uudella innolla myssyilemään.

Kertauksena ja tiedoksi mahdollisille uusille vierailijoille kerrottakoon, mikä se semmoinen sytomyssy ja sytomyssyily on.  

Ensimmäinen keräyshän polkaistiin käyntiin viime vuoden tammikuun alussa Seijasiskon ja minun toimesta.  Keräyskohteemme oli Oulun Yliopistollinen sairaala (OYS).  Keräyksestä voit lukea mm. täältä.  Ja täällä kerroin myssyjen luovutustilaisuudesta OYS:ssa.

Teemme sytomyssyjä lahjaksi syöpähoitojen takia hiuksensa menettäneille ihmisille (naiset, miehet, lapset). Myssyjä on lahjoitettu ja lahjoitetaan edelleen hoitoja antaviin sairaaloihin, jotka jakavat myssyt edelleen myssyjä tarvitseville henkilöille.  Itse sairauttahan myssy ei paranna, mutta
se voi olla suuri ilo ja helpotus ikävää sairautta ja kovia hoitoja kokeneelle ihmiselle.

Sytomyssy voi olla malliltaan ja väriltään millainen tahansa. On vain hyvä, jos tehdään monenlaisia myssyjä, että jokainen tarvitsija löytäisi mieleisensä. Voi siis tehdä myssyjä naisille, miehille, nuorille ja lapsille.  Niitä voi tehdä neulomalla, virkkaamalla tai vaikka ompelemalla.  Ratkaisevinta niissä on materiaali, ettei myssy kutita eikä hiosta hiuksettomassa päässä.  Tärkeää on myös, että myssy kestää hyvin pesua. Monet luonnonkuidut esim. puuvilla, bambu ja merinovilla ovat tällaisia.  Seijasisko on koonnut tänne linkkejä moniin sytomyssyksi soveltuviin myssyohjeisiin.  Sairaaloista on kerrottu meille, että kaivataan erityisesti miehille soveltuvia myssymalleja. Tähän mennessä lahjoitetut ovat olleet pääasiassa paremmin naisille soveltuvia myssyjä. 


Myssyihin on hyvä liittää pieni pahvilappu, jossa on myssyn materiaalitiedot ja pesuohjeet sekä mahdollisesti myssyn koko, mutta ne eivät ole välttämättömiä. 



Tähän keräykseen ei tarvitse ilmoittautua, vaan riittää, kun tekee myssyn/myssyjä ja toimittaa annettuun osoitteeseen haluamallaan tavalla.   Yksikin myssy riittää, sen avulla joku sairastunut kanssaihminen saa helpotusta arkeensa ja ehkä hiukan lohtua vaikean sairauden aikana. 

Olemme Seijasiskon kanssa olleet  yhteydessä Pohjois-Suomessa syöpähoitoja antaviin sairaaloihin. Niitähän on Oulun Yliopistollisen sairaalan (OYS) lisäksi myös keskussairaalat Kajaanissa, Kemissä, Kokkolassa ja Rovaniemellä. Lasten hoidot on keskitetty OYS:aan.  Monia liikuttavia kertomuksia ja kiitollisia terveisiä myssyjen saajilta meille on välitetty.  Ja ilolla tuntuu henkilökunta  ottavan myssyt vastaan jaettavaksi potilaille, vaikka lisäähän se hiukan heidän työtaakkansa.

Tällä alueella on paikallisia eroja myssyvarastoissa.  OYS:ssa on nyt hyvä tilanne naisten ja lasten myssyjen kohdalla, mutta miesten myssyjä sielläkin kaivataan.  Muissa alueen sairaaloissa ovat myssyvarastot pienemmät ja niihin kaivataan lisää kaikenlaisia aikuisten myssyjä. Esimerkiksi Kokkolassa on vain n. 30 myssyä jäljellä.  Myssyjä voikin toimittaa koko ajan muihin alueen sairaaloihin paitsi Kemiin, jossa on syöpäpoliklinikka remontin takia tilapäisissä ahtaissa tiloissa. Mutta kunhan remontti päättyy maaliskuussa, palataan asiaan.



Luettelen nyt vielä kertauksena Pohjois-Suomen sairaaloiden osalta osoitteet, joihin myssyjä voi toimittaa joko postitse tai viemällä itse paikan päälle.


Oulun Yliopistollinen Sairaala
Syöpätautien poliklinikka
PL 229
90029 OYS


Oulkun keskustassa toimiva lankakauppa Lumoava Lanka ottaa myös myssyjä vastaan ja toimittaa ne OYS:aan. Liike löytyy osoitteesta

Lumoava Lanka 
Pakkahuoneenkatu 17
(vastapäätä urheiluliike Rintamäkeä)



Kainuun Keskussairaala
Syöpätautien poliklinikka
Sotkamontie 13
87140 Kajaani 


Keski-Pohjanmaan Keskussairaala 
Syöpätautien poliklinikka
Mariankatu 16-20
67200 Kokkola



Lapin Keskussairaala
Syöpätautien poliklinikka
Ounasrinteentie 22
96400 Rovaniemi



Oikeassa sivupalkissa on  on linkit niihin blogeihin, joista saa tietoa muista sairaaloista, joihin on kerätty myssyjä. osa näistä keräyksistä tosin on loppunut, mutta uskon sairaaloiden ottavan mielellään myssyjä edelleenkin vastaan.  Ja uusiakin keräyksiä muihin sairaaloihin voi perustaa. Tarvittaessa neuvon alkuun pääsyssä.

Olemme saaneet useampia lankalahjoituksia, joita monet ahkerat kädet ovat muuttaneet myssyiksi.  Viimeksi sain Äkäslompolossa käydessäni sikäläisen Neulepajan omistajalta Pirkolta taas pari kiloa hyvää puuvillalankaa. Marraskuussa saimme  häneltä jo laatikollisen lankaa.  Ne langat on jo jaettu tekijöille ja niistä on valmistunut paljon hyviä myssyjä.  Tämä parin kilon erä on vielä jakamatta, joten halukkaat myssyntekijät Oulun seudulla ilmottautukoon minulle joko kommentilla tai s-postilla aikkara08 @ gmail. com  (jätä välit pois).


11 kommenttia:

  1. Tämän hyvän asian kertaamien on aina paikallaan!Kiitos Matleena-luvallasi ole kopioinut tämän omaan blogiini.

    VastaaPoista
  2. Nyt sain napin blogiin. Sivupalkista linkitys onnistunee, mut jostain syystä en kuvasta saanut linkkiä. Palailen korjailuihin, kunhan saan pakolliset hommat ja huivin kuvattua...
    Onnittelut lahjoituksesta.

    VastaaPoista
  3. - Oletpa sinä taas tehnyt kovan homman noita ohjeita kirjoittaessasi. Hyvä!
    -tf-

    VastaaPoista
  4. Seijasisko: Niinhän olemme sopineet! :)

    Mammutti: Joskus tämä bloggailu tuottaa meille vähemmän nörteille hiukan ongelmia, mutta onnistuminen sitten palkitsee senkin edestä: ;)

    Taina: Pitäähän sitä yrittää minunkin hyvän asian eteen, kun joku muukin ahkeroi! ;)

    Auli: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  5. - No, niin!
    Nöpöttääpä ne nyt niin sievästi nuo kuvatkin siellä. Minun myssyni olet jättänyt pois, epistä, heh.
    Kouraisipa se niin sydämestä, kun sanoit, että "joku muukin ahkeroi", niii´´ínpä, - - - "ahkeroi", - - - ihan kohta.
    -tf-

    VastaaPoista
  6. Oi,minä olen unohtanut esitellä blogissamme ne myssyt,mitkä neuloin jo ennen joulua Seijasiskon lähettämistä lahjoituslangoista. Kiitos vielä kerran Seijasiskolle lankojen postituksesta.
    Myssyt postitin OYKS:iin. Tykkäsin siitä hurricane-mallista.Taidanpa neuloa muutaman myssyn lisää,kun sattuu sopiva lanka kohdalle.
    Kiitos sinulle ja Seijasiskolle tästä kampanjasta. Ja Tainalle myös terveisiä :o)
    Mukavaa ja kirpeää pakkaspäivän jatkoa sinne "etelään".

    VastaaPoista
  7. Olisitko arvannut minkä lumipallon pistit Seijasiskon kanssa pyörimään. Hienoja lankoja olette saanut lahjaksi. Itse menen tänään Oulunkylän (Hki)Lankamaailma Nordiaan sytömyssytapahtumaan virkkaamaan sinun mallillasi vaaleanpunaista pipoa. Tev. Lea P.

    VastaaPoista
  8. Taina: Eihän niistä sen vertaisista riitä kuvaa joka postaukseen! ;DD Noo oikeasti, lupaan korjata seuraavalla kertaa. :)

    Irina: Eipä ihme, että sinullakin unohtuu jotain siinä pyörityksessä, mitä teillä uskon olleen viimeiset kuukaudet. Minä en muistais mitään! ;DD Terveiset välitän Tainalle! Eikö sinustakin myös hänen pitäisi alkaa bloggailemaan!?! ;D

    Pakkanen muuten lauhtui täksi aamuksi, mittari näytti enää -22, (siis kymmenen astetta lämpimämpää kuin viikkoihin). :)

    LeaP: Eipä alkuunkaan sitä osannut arvata, mitä edessä on. Ja jos joku olisi kertonut, ei tuota olisi uskonut. Mutta hyvälle tielle tuli lähdettyä ja sillä jatketaan niin kauan kuin se tuntuu hyvältä ja jaksetaan. :))

    VastaaPoista
  9. Moi! Myöhäiset ystävänpäivän terveiset, vaikka joka päivähän on ystävänpäivä! Kiva kuva tuossa ystäväjutussa.
    Huikea on ollut tuo teidän aikaan saama myssyjuttu! Mulla on vielä tekemättä siitä sinulta saadusta langasta, mutta kyllä se vielä tulee!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana Blogi!!
    Onneksi löysin tämän. haluan kokeilla myssyn virkkausta!
    Mainitsit merinovillan.
    Saan vuoden sisällä omista karitsoista villalankaa. Niin minusta tuntuu, että suomenlampaan karitsan villalanka voisi olla ihan yhtä pehmeää ja mukavaa.
    Ainakin Laurilan tilan karitsalangat ovat ihania vauvan villavaipoissa.
    Olisi hienoa tehdä myssy omista villalangoista!!
    Jaksamisia sinulle, teet kyllä hienoa työtä!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.