Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Käsityön iloa taas

Olen muutamana päivänä virkannut innoissani isoäidin neliöitä. Kotikuntani asukastuvalla kokoontuva ’Käsillä hyvää tehden’ -ryhmä on viime aikoina virkannut isoäidin neliöitä peittoihin, jotka lahjoitetaan laitoshoidossa olevien vanhusten lämmikkeeksi. Samainen ryhmähän on osallistunut myös sytomyssyjen tekoon ja lahjoittanut niitä OYS:aan jo liki 200 myssyä. Minäkin päätin osallistua peittotalkoisiin vaikkakin kotoa pitäen, kun en saa itseäni liikkeelle niin paljon, että menisin mukaan ryhmään.



Tällainen kiehkura täällä odottaa vientiä asukastuvalle.




 Enpä muistanutkaan, että virkkaaminen voi olla näin mukavaa. Tai en minä tiedä, tuntuiko se itse virkkaaminen nytkään mukavalta, eihän se ole ennenkään tuntunut. Olen tainnut joskus mainitakin, että minulla on jonkunlainen viha rakkaus - suhde virkkaamiseen. En pidä itse virkkaamisesta, mutta se lopputulos houkuttaa silloin tällöin niin paljon, että tartun koukkuun ja saan sillä jopa jotain aikaankin.  Ja nyt oli taas sellainen aika.



 Alkunsa tämä juttu sai, kun kerran asukastuvalla poiketessani muistin, että minulla on kotona muutamia isoäidin neliöitä, jotka sain aikoinaan arpajaisista voittamani peiton mukana.  Lupasin antaa ne keräykseen.  Lupauksestani meni aikaa kyllä useampi viikko ennen kuin löysin ne laput, olivat niin hyvässä tallessa.  Mutta lopulta osuvat kohdalle, tietenkin aivan sattumalta. Jossain vaiheessa oli tullut tuli mieleeni, että voin itsekin tehdä muutaman lapun. 

Saamani lappuset olivat isompia kuin asukastupalaisten tekemät, kaksi kerrosta pitäisi purkaa pois. Siispä siitä aloitin, vyyhditin purkulangat ja höyrytin sileiksi.  Sitten kaivelin omista varastoistani kaikki sopivat jämälangat ja ei kun virkkaamaan.  Ensiksi käytin ne purkulangat ja jatkoin omillani. Voi mikä nautinto siitä kehkeytyikin, kun sain niin nättejä lappuja aikaan ja niin monta pientä ja vähän isompaakin kerää kulutettua kokonaan loppuun. Niinkin lyhyitä pätkiä käytin, että ensimmäiseen kerrokseen tuli jopa neljä pätkää, siihenhän riittää 1,2 m yhtäjaksoinen pala lankaa. Pääteltäviä lankoja oli tietenkin aika paljon, mutta ne eivät minua pahemmin häiritse, kun päättelen ne saman tien, viimeistään jokaisen lapun valmistuessa.


 .
Tässä kaikki laput, ne minun itseni tekemät 30 ja peiton kylkiäisinä saamani 6 lappua. Minun laput ovat kuvassa vasemmalla ja kylkiäislaput reunimmaisena oikealla sekä tuo päällä oleva. Lankaa tuhosin noihin itse virkkaamiini yhteensä 255 g. Lappujen koko on n. 10 x10 cm ja yhden virkkaamiseen minulla kului puolisen tuntia aikaa.


Virkatessa hykertelin innoissani ja mietin, miten tämä voikin olla näin mukavaa, en oikein malttanut muuhun ryhtyäkään. Sitten sopivasti eilen luin Taito-lehteä ja törmäsin netissä tuohon Ylen uutiseen, joista kerron tuossa alempana. Jutut sattuivat niin hyvin vahvistamaan omia kokemuksiani, niin tähän virkkaukseen liittyviä kuin aiempiakin. 

Mietin myös virkatessani,  kuka ja millaisessa tilanteessa on mahtanut keksiä isoäidin neliön teon. Ja missähän päin maailmaa. Olisi kiva nähdä niitä idean keksijän ensimmäisiä lappuja. Mutta näihin ei taida löytyä vastausta, vai löytyykö?


Näin syyskuun lähestyessä loppuaan toivotan kaikille vierailleni hyvää lokakuuta ja käsityön iloa siitä nauttiville!

 


15 kommenttia:

  1. Ihania lappusia! :) Voisiko noita lappusia muutkin tehdä ja toimittaa jollakin tavalla sinne asukastuvalle? Minkä kokoisia lappuja on tehty ja mistä langasta? Noihin saisi mukavasti omiakin jämälankoja tuhottua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, minäpä kysäisen asiaa asukastuvalta ja ilmoitan sitten sinulle. :)

      Poista
  2. Ihanan värikkäitä lappuja!
    Itsekin virkkailin kesän aikana kerän loppuja neliöiksi. Tänään ne korista löysin ja mietin lisälappujen tekoa. Tuollainen keräys olisi mukava vaikka joka paikkakunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu, aina silloin tällöin tällaisia keräyksi tehdään useillakin paikkakunnilla. Ja mikä estää yksinkin tekemästä ja lahjoittamasta yksityishenkilönä, varmaan mielellään laitokset vastaanottavat. :)

      Poista
  3. Ihanaa jakaa hyvää mieltä vanhuksille ja sairaille. Hauska peitto on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, eiköhän tuollaisista kootun peiton alla ole mukava levätä. :)

      Poista
  4. Ihanan väri-ilotulituksen olet saanut aikaiseksi, täällä etelässäkin näitä väkerretään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lea P, olen kuullutkin joistakin vastaavista tempauksista. :)

      Poista
  5. Mainiota väriterapiaa! Luulen näissä lappusten virkkauksessa kiehtovan juuri se, että pienistä pätkistä väriä vaihtaen saa aina erilaisen, mjutta yhtä viehättävän lappusen. Pitää tehdä lisää ja lisää ja vielä yksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, juuri noin: vielä yksi, ja vieläkin yksi... :D Ei meinaa malttaa lopettaa. :)

      Poista
  6. Sinun lappusi ovat niin iloisen värisiä, joku saa niistä vielä iloisen mielen lämpimän lisäksi ♥

    VastaaPoista
  7. Siinä onkin lappu poikineen. Olen itsekin suunnitellut peiton tekoa, mutta se on vielä jäänyt suunnittelun asteelle:)

    VastaaPoista
  8. Ihanan värikäs peitto on tulossa. Itsekin olen koukussa näihin isoäiteihin. Tälläkin hetkellä on menossa uusi työ neliöistä. Äitini ja isoäitini olivat kovia ja hyviä virkkaamaan ja ensimmäiset neliöt olen tehnyt joskus 50-luvulla isoäitini opastuksella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.