Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Sukkia ja tiskirättikin


Kesäkuu on hyvää vauhtia kulumassa, mutta kesän lämmöstä ei juuri ole tietoa.  Koleita, tuulisia ja vesisateisiakin päiviä on riittänyt. Mutta kyllä se tästä vielä lämpenee, uskon minä pitkän kokemukseni voimalla. Tällaisina päivinä ei ole tuntunut ollenkaan hassulta kutoa villasukkia.





Niinpä olen viime päivinä tikuttanut tämän kasan eri kokoisia sukkia.  Perussukkia pienin muunnoksin samoista langoista. Kotona, mökillä ja niiden välisillä automatkoilla.





Suunnitemlmani oli tehdä näistä Tico Tico -lankojen väreistä raitasukkia käyttäen kahta lankaa kerrallaan.  Violettia lankaa minulla oli vain pieni kerä, joka tässä kuvassa on otettu käyttöön pinkin kanssa. Aloitin aikuisen kokoisista sukista käyttäen sini- ja pinkkisävyisiä lankoja.





Ensin valmistuivat nämä raitasukat kokoa 38-39
Langat siis pinkki- ja sinisävyistä Tico Ticoa, joiden yhteismenekki oli 60 g
Silmukoita oli 60, puikot 2.5 mm

Varsi ja jalkapöydän päällinen 3 o, 2 n resoria, raidat kahden kerroksen korkuisia. Varren suu, kantapää ja kärki pinkin sävyiset. Muuten värit ovat aivan sattumanvaraisia, en ollenkaan pyrkinyt säätelemään niitä. Raitalankasukkiin tykkään tehdä tiimalasikantapään, koska se näyttää niissä minun silmiini kivemmalta kuin perinteinen vahvistettu kantapää.




Ylimmässä kuvassa värit taitavat olla lähinnä oikeita ja näissä muissa siniset sävyt sekoittuvat niin noihin punaisiin niin, etteivät juuri erotu.





Seuraavaksi valmistui hiukan isommat raitasukat, koko 39-40,
Langat samat Tico Ticot kuin edellä, menekki 65 g
Silmukoita 60, puikot 2.5 mm.





Ja aivan saman kaavan mukaan mentiin kuin edellisissäkin sukissa.







Seuraavaksi pikkusukat kokoa 32
Langat pinkki- ja violettisävyistä Tico Ticoa, joiden menekki yhteensä 30 g
Silmukoita 48 ja puikot samat 2.5 mm.

Nyt raidoitin vaihteeksi kolmen kerroksen välein ja kudoin varrensuun resorin jälkeen sileää neulosta, muuten sama kaava kuin edellisissäkin. Violetti lanka riitti hyvin ja pieni nyttönen jäi odottamaan sopivaa käyttöä.






Viimeisin pari näistä on raitasukat kokoa 36
Langat pinkki- ja sinisävyinen Tico Tico, joiden yhteismenekki 45 g
Silmukoita 56, puikot 2.5 mm
Raidoitus näissäkin kolmen kerroksen välein sileänä neuleena kuten edellä.

Nämä sukat valmistuivat eilen kotona ja nyt tuntuu, että nämä langat saavat jäädä joksikin aikaan lankakoriin pohjimmaisiksi. Niitä nimittäin on vielä. Toisaalta olisi kai viisasta käyttää ne pois, mutta katsotaan nyt, miten niiden käy.




Sen verran olen poikennut kuluneen viikon aikana raitasukkien linjasta, että virkkasin mökillä yhden tiskirätin. Ja se pääsikin suoraan käyttöön.





Kulmasta aloittaen virkattu tiskirätti
Lanka BC Garnin Allino (50% pellavaa, 50% puuvillaa), menekki 35 g
Koukku 3.5 mm





Jossakin netin syövereissä näin tämäntapaisen tiskirätin, tarkemmin en painanut julkaisupaikkaa enkä julkaisijaa mieleeni, joten en voi kertoa lähdettä. Kuvaa kuitenkin katsoin sen verran tarkkaan, että oma toteutukseni muistuttanee aika paljon sitä.  Helppo ja kiva tehdä, taidan tehdä lisääkin. Ilmavana kuivuu helposti.




16 kommenttia:

  1. Paljon ihania sukkia. Tuollaisen tiskirättiä voi itsekkin kokeilla tehdä.Näyttää helpolta ja nopealta tehdä ja varmaan tomivakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, tällainen tiskirätti on todella helppo tehdä ja kiva siksikin, että sopivan koon näkee työn edistyessä. :)

      Poista
  2. Kauniita sukkia.

    Sadetta tosiaan riittää ja kovaa tuulta, jotenkin kesä tuntuu odotuttavan. Mutta eiköhän se sieltä tule...toivottavasti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, eilen oli kesän paras päivä, mutta nyt on taas satanut ja mittari alle 10 asteen. Mutta ei vielä heitetä toivoa, eihän! :)

      Poista
  3. Aivan ihanan näköisiä sukkia! Aivan ihana piristyskuva tuo eka, missä on kaikki sukat. :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä nuo raitasukat vaan on niin iloisen näköisiä, mukavia varmasti jalkaan vetää näin kesäkelilläkin, kun se oikea kesä vielä odotuttaa itseään, mutta kyllä se tulee, ihan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiva kuulla, että muutkin uskovat kesän vielä tulevan. :)

      Poista
  5. Kauniita raitasukkia! Todella kivan näköinen tuo tiimalasi kantapää, taidan kokeilla seuraaviin sukkiin sitä. Olen samaa mieltä, että sadesäät ja viileät ilmat ovat parhainta sukkien kutomisaikaa! Mökille lähdetään 'jussin' viettoon ja mukana on korillinen lankoja ja puikot + Novitan sukkalehti. Kyllä niiden kanssa yksi jussin seutu kuluu, nimittäin kovin lämpöisiä ilmoja ei tuonne Ylä-Lappiin ole luvassa, joten aika paljon aikaa kuluu sisällä oleskeluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, kokeile toki tiimalasikantapäätä, jos et ole ennen kokeillut. Pian sen(kin) oppii ulkoa, kun tekee muutamat sukat lyhyellä aikavälillä. Muihin en oikeastaan sitä käytä, kuin raitasukkiin ja junasukkiin, niissä ainakin ihan kelvollinen mataluudestaan huolimatta. Viettäkäähän leppoisa jussin juhla siellä pohjoisessa! Me taidamme suunnata tuonne Kainuuseen. Eilen kuulin muuten, että Äkäslompolonkin koivuissa on jo lehdet.

      Poista
  6. Hui, mikä määrä sukkia! Ja vielä todella kauniin värisiä. Tuota tiskirättimallia pitää ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, kokeilehan tätä rättimallia, on se sen väärti. :)

      Poista
  7. Kauniin näköisiä sukkia. Kylläpähän minäkin alan kaivelemaan kirjavia lankojani esille ja teen samalla mallilla, ihan sormet jo syyhyää kun katselen näitä sinun kuviasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, näin saa kyllä kirjavista langoista kivoja sukkia. Joskus olen laittanut kolmeakin eri lankaa, kaksi kerrosta kullakin. Miniälle ainakin tein kerran sellaiset ylipolvensukat ja muitakin olen tehnyt. Kunhan apinakiintiö on täynnä joksikin aikaa, niin kirjavat sukat puikoille. ;)

      Poista
  8. Aivan ihastuttavia raitasukkia! Tuommoiset jalassa tepastelisi mielellään vaikka kesälläkin :).
    Virkattu tiskirätti näyttää myös kivalta. Taidanpa kokeilla sitä itsekin :).

    VastaaPoista
  9. Voi kun nuo raitasukat on sitten ihania. Niistä tulee hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.