Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

kesäkuun ensimmäiset


Toukokuu vaihtui kesäkuuksi lämpimän sään helliessä meitä täällä pohjoisessakin, mutta nyt on jo kylmä totuus kääntänyt tuulen pohjoiseen ja se tuntuu luissa ja ytimissä asti. Mutta sisällä tarkenee hyvin kutoa. Täytyypä muuten tunnuistaa, että en ehtinyt noiden lämpimien aikana edes pihalle tai terassille kutomaan, vaikka yleensä olen jo heti ensimmäisten lämpimien aikana niin tehnyt.



Toukokuun lopuksi valmistui mökkikäsityönä Etiopian nuttu
Lankoina seitsemää eri Woolin ja Maijan väriä, menekki yhteensä 75 g, Kuusi kerää sain käytettyä täysin loppuun, mutta se ei oikein riittänyt, vaan olkapäille piti tehdä muutama kerros melkein täydestä kerästä.




Kesäkuun ekana  valmistui sytomyssy, perusmyssy, jossa sileän neuleen katkaisee nurja kerros joka 9. krs:lla 
Lanka Puro Batik, jonka menekki  55 g
silmukoita 104, puikot 3.5 mm ja 4 mm




 
Voisko tätä käyttää nurinkin päin? Päättelin langanpäät niin siististi, että ne eivät näy, joten ei ainakaan se olisi esteenä.  Tämän myssyn värit miellyttävät ainakin minua kovasti




Kotona tikutin taas Etiopian nutun 
Langat Novitan Woolia, menekki se sama 75 g 

Värit vihreä ja persikkainen, joista vihreä ikivanhaa merinovilla Woolia, jota ei ole enää vuosiin ollut tuotannossa. Lankojen vähyyden takia tein eri väriset yläosat, joten nuttua voi käyttää etuperin ja takaperin. 



Myssy em. nutulle omalla mallilla 
Langat Woolia, Maijaa ja tunnistamaton nyttönen, menekki yhteensä 25 g
Silmukoita 80, 2o 2n -resoria 6 krs, sitten 3o 1 n -resoria, kavennukset aloitin 12 cm:n korkeudessa
Puikot 3 mm

Molempia nutun värejä jäi siis pienet nyttöset, jotka eivät olisi riittäneet myssyyn. Niinpä pengoin taas jämälankoja ja löysin kaksi nyttöstä sopivaa vihreää ja sain myssyn aikaan.




13 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä nuttuja. Se on niin mukava, kun näihin saa käytettyä kaikki nöttöset.Erityisesti kaikki pienen pienet keräsetkinkelpaavat myssyihin raidoiksi.Minäkin olen tehnyt välillä noin, että voi pitää kumminpäin tahanasa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnuu, että se osaakin tuntua tosi hienolta, kun saa käytettyä jämälankakerän loppuun. :)

      Poista
  2. Nättejä ovat. Haaveissa on neuloa näitä(kin). Jospa sais tänä kesänä ainakin sen ensimmäisen aloitettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aririna, on niin paljon houkuttavia malleja, ettei niitä kaikkia ehdi tehdä parhaimmalla tahdollaankaan. :)

      Poista
  3. Kauniita nuttuja ja kivoja myssyjä :)

    VastaaPoista
  4. värit sointuu vaikka loppukeristä tehtykkin myssy niin siisti että sama kumminpäin on päässä

    VastaaPoista
  5. värit sointuu vaikka loppukeristä tehtykkin myssy niin siisti että sama kumminpäin on päässä

    VastaaPoista
  6. sähköpstia en saa lähtemään,vaikka miten yritän ,mikähän menee pieleen?

    VastaaPoista
  7. sähköpstia en saa lähtemään,vaikka miten yritän ,mikähän menee pieleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, tässä osoitteeni ilman "venkulointia", kokeilepa vielä kerran aikkara08@gmail.com
      Yritäpä sen avulla.

      Poista
  8. Oletpas sinä ollut ahkera. Ihailen ihmisiä jotka auttaa toisia.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.