Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Siksakkia sukkiin



Elokuun ensimmäisenä työnä valmistui täällä Lankapirtissä pari sukkia. Kesä jatkuu kyllä vielä, mutta talveen pitää jo varautua, eikös niin. Siispä sukkia lisää, ei tosin itselle, mutta ainahan niitä tarvitsijoita löytyy. 


Hempeät "siksakkisukat" kokoa 38, tehty löyhästi ohjetta Zigzagular Socks mukaillen
Lanka hyvin marinoitunutta Novitan Pikkusiskoa 60 g
Silmukoita 60, puikot 2.5 mm

Oikeastaan noudatin ohjetta vain tuossa kuviossa, muuten tein sukat omien mieltymysteni mukaan. Varsi ja jalkapöydän päällinen siksakin ulkopuolella on resoria 3 o, 1 n ja kantapää perinteinen vahvistettu kantapää.



 Kärjessä on leveä nauhakavennus ja loput silmukat (16 s) päättelin kolmen puikon päättelyllä. Minusta sen avulla saa nauhakavennuksen jälkeen kivemman kärjen kuin kiristämällä silmukat langankierron avulla.



Zigzagular Socks ja Kalajoki-sukat muistuttavat toisiaan hyvin paljon, molempien maksuttomat ohjeet löytyvät Ravelrysta, Kalajoki-sukkien ohje myös Yliveto-blogista.

Yksinkertainen ja kiva ohje, jolla saa mielestäni kivaa ilmettä sukkiin. Eikä kutominen käy pitkäveteiseksi, kun vääntää tuota siksakkia. Seuraavat ovatkin jo puikoilla. 



9 kommenttia:

  1. Kiitos linkkivinkistä:) Nämä on kivat, laitan tehtävälistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, kiva kuulla, että sinäkin pidät mallista. :)

      Poista
  2. ihanat, hempeänväriset sukat

    VastaaPoista
  3. Pitääpä käydä noissa katsomassa mallia, jos tekis tuollaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuijankortteilua, ei muuta kuin alahan sinäkin tekemään. :)

      Poista
  4. kauniit sukat taas sinulla. Värikin oikein naisellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, väri on ainakin pikkutyttöjen mieleinen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.