Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Onteloneuletta sukissa vuoden viimeisenä päivänä


Minä sain joulun aluspäivinä mukavan viestin "ikiaikaiselta" ystävältäni. Aikoinaan vuonna 1958 satuimme samalle luokalle Kemin tyttölyseossa ja ystävystyimme silloin. Välillä oli vuosia, ettemme tavanneet emmekä kuulleetkaan toisistamme, mutta sitten sukulaisperheeni muutti heidän lähelleen ja niin tapasimme taas. Emme kovin paljon ole olleet tekemisissä viime vuosinakaan, mutta ainakin FB:ssa kuulemme jotain toisistamme ja lähettelemme myös yksityisviestejä. Ja siellä tämäkin viesti kiiri minulle.

Viesti alkoi näin: "Ajattelinpa kiittää sinua ohjeista onteloneuleen tekoon. Olin ollut sitä mieltä,kun luin blogiasi, että tommosta en ikinä jaksa väkertää." Ja sitten oli tarinaa, miten tyttärentytär oli toivonut porosukkia ja kuva...


... niistä porosukista. Onteloneuleiset porosukat! Eikä minulla ole moisten teko käynyt mielessäkään vaikka tekniikkaa käytän jatkuvasti lapasten tekoon.

Olinpa minä innoissani asiasta ja heti lähetin tarkentavia kysymyksiä. Kysyin mm. onko koko sukka onteloneuletta. Mutta ei, näin ystäväni vastasi: "Kokeilin jatkaa nilkasta, mutta sitten otin langan kaksinkertaisena ja tein terän niin. Varressa aika iso kuvio, niin eipä tullut pitkiä lankajuoksuja. Tein yhtä aikaa. Sinun ohjetttasi luin. Sanoit,että kannattaa aloittaa helpolla kuviolla ja kyllä ajattelin, että oikeassa olet, mutta kun minun halutti tehdä ne porot...nämä porosukat ovat ensimmäiset, mutta ei varmaan viimeiset. Seuraavaksi ajattelin lapasia...pipoakin olen suunnitellut..."

Kiitos, ystäväni tästä yllätyksestä! Otan tämän haasteena ja ainakin kokeilen itsekin "tuplasukkien" tekoa jossain vaiheessa.






Mutta nyt kiitän sinua, Lankapirtissä vierailija, tästä vuodesta ja toivotan oikein hyvää uutta vuotta! Tervetuloa ensi vuonnakin!

Uusi vuosi edessäsi,
kuin avautuva kirja.
Emme tunne tarinaa,
emme tiedä juonta.
Vain lukemalla sivu sivulta,
vain elämällä päivä päivältä,
tarina vie mukanaan seikkailuihin,
yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin,
alati vaihtuviin kuin itse elämä.






22 kommenttia:

  1. Ojenna oikea kätesi ja kiedo se ympärillesi.
    Tee sitten sama vasemmalla kädelläsi.
    Halaukseni on nyt tullut perille luoksesi.

    Kiitos itsellesi mukavista blogikirjoituksista
    ja Hyvää uutta vuotta 2017 !


    VastaaPoista
  2. Iloa ja onnea alkavalle vuodelle 2017!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kuluneen vuoden neulekuvista ja ohjeista. Onnellista ja hyvää uutta vuotta Sinulle.

    VastaaPoista
  4. Hyvää Uutta vuotta! ja monet Kiitokset blogistasi!

    VastaaPoista
  5. Hyvää uutta vuotta sinulle myös!

    VastaaPoista
  6. Iloa ja valoa tulevaan vuoteesi!

    Kiitos tästä vuodesta , kiitos blogistasi, kommenteistasi!

    VastaaPoista
  7. Hyvää uuttavuotta Lankapirttiin.
    Mukava tarina vanhan tuttavan kohtaamisesta. Myös oiva esimerkki siitä mitä käsityöblogien vaikutuksista parhaimmillan. Lukija saa innostuksen kokeilla jotakin uutta / uudella tavalla ja lopputulos inspiroi alkuperäistä bloggaajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Megi, pitänee kertoa sinulle myös viimeisin Lankapirttini aikaansaannos vanhojen tuttujen suhteen. Nimittäin minuun otti yhteyttä toinenkin kouluaikainen luokkatoveri (mies), joka oli sattumalta löytänyt vanhan postaukseni http://lankapirtin.blogspot.fi/2012/11/myssyja-50-vuoden-takaa.html Oli tunnistanut itsensä kuvasta ja otti yhteyttä s-postilla. :)

      Poista
  8. Hei ja oikein hyvää alkanutta vuotta 2017, kiitos tästä blogistasi ja myös kommenteistasi, niistä saa aina iloa päivään.
    Onteloneule? Olen kyllä lukenut ohjeesi, mutta en ole tohtinut aloittaa, tuntuu edelleen haastavalta ja niinpä olen pitäytynyt tässä perinteisessä neule tavassa. Joulun aikana muutamat sukat valmistui ja nytkin tulossa pienet sukat, vaaleanpunaisesta nallelangasta. Yritän saada noita lankoja hävitettyä ja sukat ovat aina sellaisia, joita joku tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, kommentit ovat tosiaan aina ilo ja ne antavat virtaa ja syvyyttä bloggaamiseen. Ilman niitä ei varmaan viitsisi kovin kauan jatkaa tätä touhua.
      Ehkä joskus tulee sinullekin se hetki, että kokeilet onteloneuletta. Ei se ole kutomista kummempaa, mutta vaatii alkuun paneutumista, että kaikki tapahtuu tietyn kaavan mukaan. Mutta niinhän se on kaikkea uutta aloittaessa, vaikka kirjoneulettakin. Tiesitkö muuten, että minäkin ajattelin luettuani ensi kertaa onteloneuleesta "onneksi minun ei tarvii tuota opetella". :D

      Poista
  9. Hyvää uutta vuotta ja kiitos mukavasta blogistasi!
    Terveisin Leena Salosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena, samoin sinulle hyvää alkanutta vuotta! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.